Oikeustieteen lisensiaatti Matti Hepolan tutkimuksen mukaan ympäristölupien pysyvyys perustui oikeusvoimaoppiin, jonka kehitystä ja muuttumista tutkimuksessa tarkastellaan siviiliprosessi-, hallinto- ja ympäristöoikeudessa. Oikeusvoimaoppi on kehittynyt siviiliprosessioikeudessa, josta se on siirtynyt hallinto- ja ympäristöoikeuteen. Ympäristöoikeuteen oikeusvoimaoppi siirtyi erityisesti vesitalouslupien kautta.

Ympäristöluvat ovat sekä ympäristönsuojelullisesti että taloudellisesti merkittäviä ratkaisuja. Esimerkiksi metsä- ja metalliteollisuuden ympäristöluvat ja niiden perusteella rajoitettava ympäristökuormitus vaikuttavat lähes jokaisen suomalaisen elämään.

Ympäristölupien pysyvyyttä koskevat säännökset olivat ennen ympäristönsuojelulain säätämistä (vuonna 2000) suhteellisen niukat. Ympäristöoikeudessa kohdattiinkin vaikeuksia, vaikka sovellettiin joustavaa hallinto-oikeudellista oikeusvoimaoppia, koska ympäristönsuojelulliset syyt edellyttivät mahdollisuutta muuttaa lupaa.

- Erityisesti ympäristöoikeudessa yleinen etu saattaa joutua ristiriitaan ratkaisun pysyvyyden kanssa ja ympäristönsuojelusyistä ratkaisun muuttamisen tulee olla mahdollista, Hepola sanoo.

Tutkimuksen mukaan ympäristölupa on laaja-alainen ratkaisu, jonka pysyvyyttä on tarkasteltava hajottamalla ratkaisu osiin. Itse ympäristöluvan ja sen määräysten muuttaminen ei enää ratkea suoraan oikeusvoimaopin, vaan ympäristönsuojelulain luvan muuttamista koskevien säännösten ja luottamuksensuojaperiaatteen kautta, jolloin luvan pysyvyys arvioidaan suhteessa siihen, suojataanko kansalaisen perusteltuja odotuksia.

Estääkö KHO:n ratkaisu Vuotoksen uuden lupahakemuksen?

Tutkimuksessa kysytään estääkö korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu saattamasta uudelleen vireille samanlaiseen tai muutettuun hankesuunnitelmaan perustuvaa lupahakemusta esimerkiksi Vuotoksen tekoaltaan rakentamiseksi.    

- Suomessa vallitsevan hallinto-oikeudellisen tulkintalinjan mukaan on selvää, että muutettuun hankesuunnitelmaan perustuva lupahakemus tulisi tutkia uudelleen, koska kysymys on oikeudelliselta kannalta eri asiasta. Hylkäävän päätöksen kielteinen oikeusvoimavaikutus, vaikka se olisikin olemassa, ei ulotu toiseen asiaan, Hepola sanoo.

Vaasan hallinto-oikeuden ratkaisu, jossa Vuotoksen lupahakemus hylättiin ja jonka KHO vahvisti, ei siis saa tutkimuksen mukaan sellaista sitovuutta, että uuteen erilaiseen hakemukseen perustuva hankesuunnitelma jätettäisiin tutkimatta.

Samaan hankesuunnitelmaan perustuvassa uudessa hakemuksessa on kysymys kielteisen hallintopäätöksen oikeusvaikutuksista ja kun hallinto-oikeudessa katsotaan, että kielteinen hallintopäätös ei lupa-asiassa saavuta oikeusvoimaa, johtaa tämä siihen, että samaan hankesuunnitelmaan perustuva uusi hakemus voidaan saattaa uudelleen vireille ja myös se tulee tutkia.

- Olennaista asian tutkimuksen kannalta on se, että hylkäävän ratkaisun oikeusvoima tai pysyvyys ylipäänsä ei ympäristö- ja vesitalouslupa-asioissa muodosta hakemuksen tutkimisen estettä kuten siviiliprosessioikeudessa. Kokonaan eri asia on se, millaiset menestymisen mahdollisuudet uudelleen vireille pannulla hakemuksella sitten on, Hepola sanoo. 

OTL Matti Hepolan tutkimuksessa tarkastellaan oikeusvoimaoppia erityisesti yleisten oppien ja oikeuskäytännön kehityksen kautta. Oikeuskäytännöistä käydään lävitse keskeiset korkeimman oikeuden, korkeimman hallinto-oikeuden ja Vaasan hallinto-oikeuden oikeusvoimaa koskevat ratkaisut. Lisäksi tutkimuksessa verrataan toisiinsa Suomessa ja Ruotsissa sovellettavaa oikeusvoimaoppia ja sitä koskevaa oikeuskäytäntöä.

Tietoja väitöstilaisuudesta:

OTL Matti Hepolan väitöstutkimus “OIKEUSVOIMAOPIN TRANSFORMAATIO Siviiliprosessioikeudellisen oikeusvoimaopin muuttuminen ja siirtyminen hallinto- ja ympäristöoikeuteen ympäristöluvan pysyvyyden kannalta” tarkastetaan Lapin yliopistossa perjantaina 4.2.2005 klo 12, Fellman-sali, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi.

Vastaväittäjinä tilaisuudessa toimivat professori Antti Jokela Turun yliopistosta ja hallinto-oikeustuomari, dosentti Veijo Tarukannel Hämeenlinnan hallinto-oikeudesta. Kustoksena toimii professori Terttu Utriainen Lapin yliopistosta.

Taustatietoja väittelijästä:

Matti Hepola on valmistunut ylioppilaaksi Rovaniemellä Lyseonpuiston lukiosta vuonna  1979. Oikeustieteen kandidaatiksi hän valmistui Lapin yliopistosta vuonna 1984 ja oikeustieteen lisensiaatiksi vuonna 1990. Varatuomarin arvo hänelle on myönnetty vuonna 1986.

Työurallaan Matti Hepola on toiminut Pohjois-Suomen ympäristölupaviraston esittelijänä vuodesta 1986 lähtien ja Pohjois-Suomen ympäristölupaviraston johtajana vuodesta 2001 lähtien. Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnassa hän on toiminut useissa eri tehtävissä vuosina 1984-2001. Suomalais-ruotsalaisen rajajokikomission jäsen (puheenjohtaja) hän on ollut vuodesta 1998 lähtien.

Lisätietoja:

Matti Hepola
Puhelin, 040 - 746 3521

LaY/Viestintä/OT
Valokuva: Niina Huuskonen