Tuukka Vähätalo. Kuva: Vitalij Petuhov.
Euroopan ihmisoikeussopimus ja EU-oikeus ovat osa kansallisen lainkäytön arkipäivää. Tästä huolimatta oikeusjutun eurooppaoikeudellista kytkentää ei toisinaan huomata ajoissa tai eurooppaoikeutta sovelletaan virheellisesti. Jos tällainen puute havaitaan tuomion tultua jo lainvoimaiseksi, herää kysymys siitä, tulisiko kansallinen tuomio purkaa ja tulisiko tämän tapahtua jopa kansalliset purkuedellytykset ohittaen. OTM, VT Tuukka Vähätalon väitöstutkimuksessa kartoitetaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja EU-oikeuden vaikutuksia tällaisessa asetelmassa.
Euroopan ihmisoikeussopimus ja EU-oikeus turvaavat toteutumistaan kumpikin omilla tavoillaan jo kansallisten oikeusjuttujen ollessa vireillä. Molemmat järjestelmät esimerkiksi edellyttävät sitä, että kansallisella tasolla tarjotaan tehokkaita oikeussuojakeinoja. EU-oikeudesta voidaan lisäksi mainita esimerkkeinä kansallisten tuomioistuinten velvollisuus jättää EU-oikeuden kanssa ristiriidassa olevat kansalliset normit soveltamatta sekä ylimpien kansallisten tuomioistuinten velvollisuus pyytää EU-tuomioistuimelta ennakkoratkaisua avoimista tulkintakysymyksistä. Tämän kaltaiset välineetkään eivät kuitenkaan aina riitä takaamaan eurooppaoikeuden vaatimusten mukaista lopputulosta. Tuukka Vähätalon mukaan peli ei välttämättä ole menetetty vielä tuomion lainvoimaiseksi tulon jälkeenkään.
– On selvästi havaittavissa, että EU:n oikeudessa on 2000-luvulla kiinnitetty yhä enemmän huomiota myös virheisiin, jotka ilmenevät sen jälkeen, kun kansallinen tuomio on tullut lainvoimaiseksi. Jäsenvaltion vahingonkorvausvastuun periaate ulotettiin vuonna 2003 annetussa EU-tuomioistuimen Köbler-tuomiossa nimenomaisesti koskemaan myös ylimpien kansallisten tuomioistuinten toiminnassa ilmeneviä virheitä. EU:n komissio puolestaan on 2000-luvulla herännyt käyttämään niin sanottua rikkomusmenettelyä myös kansallisten tuomioistuinten virheiden osalta. Kolmantena kehityskulkuna on ollut oma tutkimusaiheeni eli se, miten unionioikeus vaikuttaa kansallisten ylimääräisten muutoksenhakukeinojen käyttöön. Tästäkin on nyttemmin annettu tukku unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisuja, Vähätalo selostaa.
Vähätalon mukaan kokonaiskuvaksi jää se, että EU-oikeus lähtee vain varsin poikkeuksellisissa tapauksissa edellyttämään tuomionpurkua ohi kansallisen purkunormiston. Kansallisten normien hyväksyttävyyttä arvioidaan pääasiassa tehokkuus- ja vastaavuusperiaatteita vasten, ja niistä on toistaiseksi aiheutunut vain melko mietoja reunaehtoja purkunormien soveltamiselle. Unionioikeus kuitenkin reagoi herkemmin silloin, kun arvioidaan aiemman tuomion oikeusvoimavaikutusta myöhemmässä eri prosessissa. Vaikka siis virheellinen tuomio saisikin jäädä voimaan, siinä olevaa virhettä ei tulisi myöhemmissä oikeudenkäynneissä enää toistaa oikeusvoimavaikutukseen vedoten.
– On muistettava, että tuomioiden lopullisuuden taustalla on hyvin painavia oikeusvarmuuteen liittyviä syitä: ihmisten ja yritysten on voitava luottaa siihen lähtökohtaan, että lainvoimaisesti vahvistetuilta oikeussuhteilta ei jälkikäteen putoa pohja pois. EU-tuomioistuin on ottanut tällaiset taustasyyt vakavasti, ehkä vakavamminkin kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. Toisaalta ihmisoikeusjärjestelmässä asetelma on erilainen, sillä järjestelmään kuuluu olennaisena osana kansainvälinen valvonta sopimusvaltion sisäisten oikeussuojakeinojen käytön jälkeen. Ihmisoikeustuomioistuimen tarkasteltavana on siten nimenomaan yksittäistä ihmistä koskeva lainvoimainen tuomio ja jos tämä tuomio osoittautuu ihmisoikeuksia loukkaavaksi, paine tuomionpurkuun on usein ilmeinen, Vähätalo pohtii.
Vähätalon tutkimuksen mukaan ihmisoikeusjärjestelmässäkään ei ole purkuvelvollisuutta kaikissa tapauksissa, joissa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut loukkauksen. Asiassa on arvioitava yhtäältä velvollisuutta lopettaa ihmisoikeusloukkaus, toisaalta velvollisuutta korjata loukkauksen seuraukset niin pitkälle kuin mahdollista. Vähätalon tutkimuksessa eritellään ihmisoikeussopimuksen vaikutuksia tuomionpurkunormiston tulkintaan ja soveltamiseen erilaisissa skenaarioissa.
– Muuttujia on monia. Esimerkiksi muilla jo toteutetuilla korjauskeinoilla on merkitystä arvioinnissa, joskaan esimerkiksi ihmisoikeustuomioistuimen määräämä rahahyvitys ei sellaisenaan poista tarvetta arvioida, tulisiko tuomio purkaa. Oman lisämausteensa tuo vielä se, että ihmisoikeustuomioistuimen loukkaustuomioiden täytäntöönpanoa valvoo Euroopan neuvoston ministerikomitea eikä ihmisoikeustuomioistuin itse. Ja toisaalta ihmisoikeustuomioistuin on itsekin alkanut 2000-luvulla yhä useammin lausua käsityksiään siitä, mihin toimenpiteisiin sopimusvaltiossa tulisi ryhtyä loukkaustuomion vuoksi. Näiden molempien tahojen kannanotot esimerkiksi tuomionpurun tarpeellisuudesta tulee ottaa sopimusvaltiossa huomioon, Vähätalo kertoo.
Vähätalo ei halua lähteä arvioimaan, kuinka onnistuneita Suomessa tähän mennessä annetut purkuratkaisut ovat olleet eurooppaoikeuden näkökulmasta.
– Väitöstutkimukseni on varsin tiukkaa lainoppia, jossa analysoidaan eurooppalaisia normeja ja niiden suhdetta kansallisiin oikeusjärjestyksiin. Päätavoitteeni on ollut tuottaa systematiikkaa tähän ongelmakenttään. Empiirisemmälle suomalaisia oikeustapauksia koskevalle analyysille voi olla paikkansa joskus tulevaisuudessa. Uskoisin joka tapauksessa, että tutkimuksestani tulee olemaan hyötyä myös kansallisissa tuomioistuimissa, Vähätalo toteaa.
Tietoa väitöstilaisuudesta
Oikeustieteen maisteri, varatuomari Tuukka Vähätalon akateeminen väitöskirja Eurooppaoikeus ja kansallisen tuomion lopullisuus – Tutkimus Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja EU-oikeuden vaikutuksista niiden kanssa ristiriitaisten kansallisten tuomioiden lopullisuuteen tarkastetaan Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnassa perjantaina 25. maaliskuuta 2022 klo 12.00 alkaen Lapin yliopiston luentosalissa LS2 (Yliopistonkatu 8, Rovaniemi). Vastaväittäjänä toimii emeritusprofessori Allan Rosas Turun yliopistosta ja Åbo Akademista ja kustoksena professori Mikko Vuorenpää Lapin yliopistosta.
Väitöstä voi seurata etänä osoitteesta https://blogi.eoppimispalvelut.fi/ulapland/
Tietoa väittelijästä
Tuukka Vähätalo valmistui oikeustieteen maisteriksi Turun yliopistosta vuonna 2013. Valmistumisensa jälkeen hän on työskennellyt viisi vuotta lainvalmistelutehtävissä oikeusministeriössä sekä suorittanut tuomioistuinharjoittelun Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa ja lakimiesharjoittelut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa ja Euroopan unionin tuomioistuimessa. Tällä hetkellä hän työskentelee asessorina Helsingin hovioikeudessa.
Lisätietoja
Tuukka Vähätalo
tuukka.vahatalo (at) oikeus.fi
Julkaisun tiedot
Tuukka Vähätalo: Eurooppaoikeus ja kansallisen tuomion lopullisuus – Tutkimus Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja EU-oikeuden vaikutuksista niiden kanssa ristiriitaisten kansallisten tuomioiden lopullisuuteen. Acta electronica Universitatis Lapponiensis 331, ISSN 1796-6310, ISBN 978-952-337-302-0.
Julkaisun pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-337-302-0