Uuden alussa vai umpikujassa? Vammaiset matkalla yhdenvertaiseen kansalaisuuteen on Lapin yliopiston, Stakesin ja Kelan tutkimusosaston yhdessä tekemä tutkimus. Tutkimuksen mukaan monissa tapauksissa sairaus tai vammautuminen johtaa työkyvyttömyyseläkeprosessin käynnistymiseen ja työmarkkinoiden ulkopuolelle joutumiseen.

Työvoimaan siirtymistä ja sairauden jälkeen työelämään palaamista tapahtuu erittäin vähän. Merkittävä osa työttömistä, joilla on lääkärin toteama vamma tai sairaus, siirtyy lyhyen ajan kuluessa eläkkeelle. Vuonna 2002 työvoimaan kuului noin joka viides niistä 25−64-vuotiaista henkilöistä, jotka saivat invalidivähennyksen. Heidän   työllisyysasteensa oli samana vuonna 17 prosenttia, kun se samanikäisen väestön keskuudessa oli 71 prosenttia. 

Tutkimuksen mukaan työuran aikana tarvitaan koulutuspoliittisia toimenpiteitä. Myös toimialan ja työtehtävien vaihtamista täytyisi tukea. Valtion tulisi kannustaa työnantajia tekemään kohtuullisia muutoksia työolosuhteisiin vammaisten työskentelyn turvaamiseksi sekä kannustaa työnantajia vammaisten palkkaamiseen kompensoimalla siitä aiheutuvia menoja. Mikäli vammaistuki kohdentuisi oikea-aikaisemmin ja eri tavalla kuin nykyisin, se saattaisi entisestään auttaa nuorten vammaisten työelämään pääsyä ja keski-ikäisten vammaisten työelämässä pysymistä. 

Suurimmalla osalla vammaisista ja pitkäaikaissairaista oli verotuksessa 100 prosentin invaliditeetti ja useimmat heistä olivat työkyvyttömyyseläkkeellä. Merkittävä osa oli sairastunut tai vammautunut työssä ollessaan. Vammaisuutta ei määritellyt vain vamman tai sairauden vakavuus vaan myös arvio vamman vaikutuksesta työkykyyn ja toimimiseen ammatissa. Lievästi tai keskivaikeasti vammaisiin ja sairaisiin verrattuna työkyvyttömyyseläkkeellä olevat olivat iäkkäämpiä ja heidän koulutustasonsa oli varsin alhainen. Tulotaso vastasi likimain keskimääräistä eläkkeellä olevien tulotasoa.

Rekisteriaineistoihin perustuva tutkimus tarkasteli verotuksen invalidivähennystä tai Kelan vammaistukea saaneen 220 000 työikäisen henkilön työhön osallistumista vuosina 1995−2002. Tästä kohdejoukosta ei voida puhua yhtenä ryhmänä. Merkittävä erotteleva tekijä oli se, kuinka paljon sairaus tai vamma heikensi henkilön toimintakykyä. Lievästi tai keskivaikeasti vammaisten ja sairaiden työllisyys ja tulotaso eivät juuri poikenneet väestön keskimääräisestä tilanteesta. He olivat pääasiassa työelämässä, eikä työttömyys ollut juuri sen laajempi ongelma kuin työvoimassa keskimäärin. Heidän koulutustasonsa vastasi likimain väestön koulutustasoa. 

Lisätietoja:
– Professori Asko Suikkanen, Lapin yliopisto, puhelin 040 544 2744 tai tutkija Ritva Linnakangas, Lapin yliopisto, puhelin (016) 341 2626
– Erikoissuunnittelija Victor Savtschenko, Stakes, puh. (09) 3967 2354 ja lääkäritutkija   Lauri Virta, Kelan tutkimusosasto, 020 434 6148

LaY/Viestintä/OT