Filosofian lisensiaatti Rein Ruutsoon väitöskirjassa vertailevan tutkimuksen kohteeksi on otettu kaikki kolme Baltian maata. Tutkimuksen keskeinen aihe on Baltian maiden itsenäistymistaistelu "Laulava vallankumous" vuosina 1988-1990.
| Filosofian lisensiaatti Rein Ruutsoon sosiologian alaan kuuluvassa väitöstutkimuksessa tarkastellaan Baltian maiden historiallista kehitystä kansalaisyhteiskunnan näkökulmasta. Baltian maiden välisiä poliittisen kehityksen eroavaisuuksia tutkimuksessa tarkastellaan koko viime vuosisadan kattavan historiallisen ja vertailevan aineiston valossa. |
 |
Tutkimuksen mukaan Baltian maiden nuorten demokratioiden kaatumiset sotien välisenä aikana olivat kansalaisyhteiskunnan näkökannalta tarkasteltuna hyvin erilaisia tapahtumia. Liettuan demokratian sortuminen vuonna 1926 oli maan historiallisen kehityksen lähes vääjäämätön tulos. Sitä vastoin vallankaappaus Virossa ja Latviassa vuonna 1934 myötäili 1930-luvulla vallinnutta "aikakauden henkeä".
Kansalaisyhteiskuntien luhistuminen Baltiassa helpotti neuvosto-propagandan työtä, auttoi Neuvostoliittoa vastarinnan hajottamisessa ja Baltian maiden valloittamisessa. Tehokkain maa vastarinnan järjestämisessä oli vähiten moderni Liettua ja heikoin demokratiaansa pisimmälle kehittänyt ja taloudellisesti modernisoitunut Viro.
Neuvostoliiton pääkohteena oli juuri kansalaisyhteiskunta, jonka tuhoamisessa neuvostomiehitys ja Stalinin sortokone onnistuivatkin lähes täydellisesti. Stalinin hirmuvallan jälkeisen Khrushovilaisen "suojasään" ansiosta Baltian valtioihin kehittyi "kaksikerroksinen" yhteiskunta. Elämää säätelevän virallis-rituaalisen neuvosto-yhteiskunnan raameissa kuhunkin Baltian maahan muodostui verkostojen ja arvojen pohjalta kansallisen kulttuurin autonominen yhteiskunta.
Viro Baltian heräämisen veturina
Tutkimuksen mukaan oli varsin odottamatonta, kun huomioidaan Viron "toisinajattelijoiden" määrä ja laatu, että juuri Virosta tuli Baltian "heräämisen" edelläkävijä. Syynä tähän oli muiden muassa se, että Virossa kansallinen ja virallinen eliitti eriytyivät toisistaan paljon selvemmin kuin Liettuassa. Viron kulttuurielämän keskuksena toimi Tarto, joka säilyi menneisyyden ja itsenäisyyden ajan "museona" ja vahvana kulttuurimuistomerkkinä verrattuna venäjänkieliseen ja -mieliseen, historiallisesti kansanväliseen Riikaan. Lisäksi neuvosto-propaganda menetti Virossa otettaan kansan mielipiteestä jo 1960-70 -luvuilla Suomen TV:n ja myös Yleisradion ansiosta. Virallisen joukkotiedotuksen oli pakko ottaa huomioon myös "toinen julkisuus".
Hajoavaa neuvostojärjestelmää vastustamaan syntyi "Kansanrintama", jonka perustana oli kansalaisyhteiskunnan "esimodernin" identiteetin säilyttäminen. Kansanrintaman taktiikkana oli itsenäisyyden ajalta peräisin olevien, kansalaisyhteiskunnan muotojen elvyttäminen historialliselta kulttuuripohjalta kansallisen kielen avulla.
Yhteistä Baltian maiden kansanrintamille oli kansan demokraattinen järjestäytyminen NKP:stä riippumattomaksi ja sitä vastustavaksi poliittiseksi liikkeeksi. Neuvostovaltion koneiston "valloittamisen" ohella Baltian maissa kehitettiin oma radikaali taloudellinen ja poliittinen ideologia. Toisin sanoen anti-kommunismin ohella ihmisiä pyrittiin yhdistämään myös kansalaisyhteiskuntaan perustuvalla ajattelulla.
Ylimenokauden erityispiirteitä
Tänään kansalaisyhteiskunnan rakentamisen haasteet Baltiassa ovat "Laulavaan vallankumoukseen" verrattuna aivan uudenlaiset. Modernin kansalaisyhteiskunnan kehittymisen perusta on "neuvostoihmisen" uudelleensosiaalistaminen, mikä voi tapahtua vain uudenlaisten yhteiskunnallisten suhteiden kehityksen myötä.
Ylimenokauden politiikan erityispiirteenä voidaan pitää "elitismiä", eli pienten eliittiryhmien vahvaa roolia kansan tulevaisuuden hahmottamisessa. Taloudellis-liberaalisen ja radikaalin kansallismielisen ajattelutavan yhdistäminen onnistui erityisen hyvin Virossa, jossa pääsi valtaan nationalistis-fundamentalistisen ideologian tuella eliittiryhmä, jonka toiminnan tuloksena kansakunta on syvästi pirstoutunut. Virossa ja Latviassa kansankunnan jakautuminen ja sisäiset kuilut ovatkin syvempiä kuin koko jälkikommunistisessa Euroopassa, tutkimuksessa todetaan.
Filosofian lisensiaatti Rein Ruutsoon väitöskirja "Civil Society and Nation Building in Estonia and The Baltic States" tarkastettiin Lapin Yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa 10.12. 2002. Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimi professori Risto Alapuro Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Seppo Raiski Lapin yliopistosta.
Tietoja väittelijästä:
Rein Ruutsoo on syntynyt vuonna 1947 Tallinnassa. Hän valmistui Tarton yliopistosta vuonna1971, jonka jälkeen hän työskenteli runsaan kymmenen vuoden ajan Viron Tiedeakatemian Historian laitoksella. Filosofian lisensiaatiksi hän valmistui vuonna 1978.
Vuonna 1983 Rein Ruutsoo asetettiin virkakieltoon neuvostovastaisen toiminnan vuoksi. Häntä syytettiin kansalaisaddressin järjestämisestä sekä neuvostovastaisten artikkeleiden ja julkaisujen laatimisen avustamisesta. Vuosina 1983-1989 Ruutsoo työskenteli muiden muassa kirjastotyöntekijänä. Vuosina 1989 – 1997 hän toimi tutkijana Viron Akatemian sosiologian laitoksella ja vuodesta 1998 lähtien hän on työskennellyt Tarton yliopistossa.
Rein Ruutsoo on toiminut vuosina 1988-1990 Viron Kansanrintaman ohjelmaa laativan komitean varajohtajana, 1990-1991 Viron Kongressin- ja Viron Komitean jäsenenä sekä vuosina 1991-1992 Viron Perustuslaillisen kokouksen jäsenenä.
LaY/Viestintä/ot