9.3.2011 12:02
Lapin yliopiston promootiotoimikunta on valinnut neljännen promootionsa juhlamenojen ohjaajaksi ympäristöoikeuden professori Kai Kokon oikeustieteiden tiedekunnasta.
9.3.2011 10:21
Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan varallisuusoikeuden instituutti ICLU selvittää parhaillaan, millaisia oikeudellisia näkökohtia liittyy lappilaisten luovien alojen yritysten liiketoimintaan sekä millaisia tarpeita yrityksillä on liikejuridiikan osaamiselle.
8.3.2011 13:20
Lapin yliopisto on ottanut rehtorin päätöksellä taiteen tohtori Satu Miettisen taideteollisen muotoilun professorin tehtävään taiteiden tiedekuntaan 1.4.2011 lukien.
8.3.2011 10:36
Lapin yliopisto on varannut enintään 500 000 euron määrärahan vuodelle 2011 profiilinsa mukaisten strategisten kärkien tieteelliseen tutkimukseen ja taiteelliseen toimintaan. Rahoitushaku on avoinna yliopiston tutkimusryhmille huhtikuun loppuun asti.
7.3.2011 10:54
Lapland Hotels on lahjoittanut 10 000 euroa Lapin yliopiston varainhankintaan. Lapin yliopistolla on kerättynä nyt noin 1,3 miljoonaa euroa.
7.3.2011 10:49
Lapin yliopiston täydentävän rahoituksen tutkimus- ja kehittämishankkeiden sopimusohjeita on uudistettu.
7.3.2011 10:00
Graafisen muotoilun professori Riitta Brusila on kutsuttu singaporelaisen (Nanyang Technological University) yliopiston työryhmään, jonka tehtävänä on kehittää yliopistolle uusi tohtoriohjelma.
4.3.2011 15:03
Lapin yliopiston internetsivuilla on auennut uusi Laajakulma-blogi, jossa yliopiston johto luo kokonaiskuvaa yliopistosta sekä kirkastaa yliopiston strategiaa ja tulevaisuuden linjauksia.
4.3.2011 9:31
Lapin yliopiston sähköisen tenttijärjestelmän eli tenttiakvaarion pilotointi alkaa. Toiminnan käynnistymiseksi tenttiakvaarion tilat ovat käyttövalmiit ja pilotointiin osallistuvat tentaattorit ovat laatineet tenttikysymykset järjestelmään.
3.3.2011 16:45
Lapin yliopiston tutkinto-opiskelijat saavat alennuksen tutkintoonsa kuuluvista kieliopinnoista kesällä 2011. Opinnot ovat Lapin kesäyliopiston järjestämiä avoimia yliopisto-opintoja.
3.3.2011 16:31
Nordea on lahjoittanut 25 000 euroa Lapin yliopiston varainkeruuseen. Lapin yliopistolla on kerättynä nyt noin 1,3 miljoonaa euroa.
2.3.2011 17:45
ThinkBarents -hanke julkaisee noin kahden kuukauden välein aluekatsauksia, joissa pureudutaan Barentsin alueen kehitykseen ja ajankohtaisiin tapahtumiin.
2.3.2011 16:39
Kemiläiset koululaiset rakentavat Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan opiskelijoiden ohjauksessa valotapahtuman, jolla juhlistetaan pimeimmän vuodenajan taakse jäämistä ja toivotetaan kevät tervetulleeksi.
2.3.2011 16:10
Lapin yliopiston tiedekunta- ja koulutusohjelmakohtaista opiskelija- ja opettajatuutorointia sekä muuta tiedekunnissa annettavaa opintojen ohjausta vahvistetaan.
2.3.2011 10:18
Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutissa voi opiskella matkailualaa toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta aina tohtorin tutkintoon saakka.
1.3.2011 16:00
Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallitus on valinnut Vuoden opettajaksi mediakasvatuksen lehtori, kasvatustieteiden tohtori Päivi Hakkaraisen kasvatustieteiden tiedekunnasta.
1.3.2011 14:00
Henkilöstön puheenvuoro Lapin yliopiston vuosipäivänä 1.3.2011.
Lapin yliopisto jakoi vuosipäivänä 1.3.2011 ansiomerkkejä pitkään palvelleille työntekijöilleen.
28.2.2011 15:42
Suomen Kulttuurirahasto jakoi vuoden 2011 apurahat ja palkinnot, yhteensä 20,3 miljoonaa euroa, vuosijuhlassaan 27. helmikuuta Finlandia-talolla.
28.2.2011 14:24
SOL Palvelut Oy on lahjoittanut Lapin yliopiston varainkeruuseen 30 000 euroa.
28.2.2011 11:35
Lapin yliopisto järjestää vuosipäivänsä 1.3.2011 tarjoamalla henkilökunnalle ja opiskelijoille teatteriesityksen Rovaniemen Teatterissa.
25.2.2011 15:25
Muurolan kirjaston näyttelysalissa on esillä 2.– 31.3.2011 installaatio Arvo(i)tus - hommage á Pauli Pirttijärvi.
25.2.2011 15:04
Lapin yliopistolla järjestetään oikeustieteellisenä täydennyskoulutuksena Pohjois-Suomen kilpailupäivä perjantaina 25.3.2011 klo 9.00–16.00.
24.2.2011 12:58
Tutkimusprofessori Timo Koivurova Pohjoisen ympäristö- ja vähemmistöoikeuden instituutista pohtii kansainvälisen työjärjestön ILOn alkuperäiskansasopimusta ja Suomessa siihen liittyviä yleisiä väärinkäsityksiä tänään arcticfinland.fi-foorumilla ja Kalevassa julkaistussa kirjoituksessaan.
23.2.2011 15:36
Korkeatasoinen englantilainen Early Childhood Development and Care Journal on kutsunut professori Kaarina Määtän yhdessä KT Satu Uusiautin kanssa erityisteemanumeron päätoimittajiksi.
23.2.2011 12:31
Talouspoliittinen ministerivaliokunta sopi 23.2.2011 julkisoikeudellisten yliopistojen vastinrahoituksesta. Valtioneuvosto päättää vuoden 2010 loppuun mennessä kerättyjen lahjoitusten valtion vastinrahoituksesta lähiviikkoina.
22.2.2011 10:32
Valtionavustukset kansainvälisten konferenssien ja kansallisten seminaarien järjestämiseen vuosina 2011–2013 ovat haettavissa 21.2.–21.3.2011.
22.2.2011 8:00
Lapin yliopiston vararehtori Jukka Mäkelä on hyväksynyt työsuojelutoimikunnan laatiman toimintaohjelman vuosille 2011–2014.
19.2.2011 12:13
Kasvatustieteiden tiedekunta on käynnistänyt haun erillisiin opettajan pedagogisiin opintoihin (60 op). Lukuvuodeksi 2011–2012 valitaan yhteensä 30 opiskelijaa.
18.2.2011 16:54
Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin BART-hanke (Public-Private Partnership in Barents Tourism) vahvistaa Barentsin alueen matkailutoimijoiden välistä rajat ylittävää yhteistyötä.