22.12.2009 14:45
Korkeakoulujen arviointineuvosto on nimennyt Lapin yliopiston kuvataidekasvatuksen professori Päivi Granön Sibelius-Akatemian auditointiryhmään.
22.12.2009 13:45
Lapin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut järjestää kaksivuotisen ryhmätyönohjaajakoulutuksen yhteistyössä Oulun yliopiston koulutus- ja tutkimuspalveluiden sekä Ryhmätyö ry:n kanssa. Koulutus alkaa maaliskuussa 2010.
22.12.2009 12:15
Lapin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut järjestää vuonna 2010 useita sosiaali- ja terveysalan täydennyskoulutuksia.
22.12.2009 10:30
Arktis-tutkijakoulun johtokunta on valinnut kuusi uutta tutkijaa opetusministeriön rahoittamille kokoaikaisille tutkijankoulutuspaikoille vuosiksi 2010–2013. Tutkijankoulutuspaikat on tarkoitettu väitöskirjatyön tekemiseen.
22.12.2009 10:00
Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan opiskelijat Aku Meriläinen ja Matti Niinimäki on valittu Turun kulttuuripääkaupunkisäätiön järjestämän mediataidekilpailun finaaliin. Jury nosti kovatasoisen kilpailun finalisteiksi seitsemän työtä.
21.12.2009 12:15
Lapin yliopiston hallitus on perustanut Lapin yliopistorahaston ja sen alarahastoksi Uarctic-rahaston. Ensimmäiset tukirahat tilille kolahtavat Lapin yliopistosäätiön juhlavuoden keräyksestä.
18.12.2009 13:30
Lapin yliopiston rehtori on nimittänyt 18.12.2009 uuden johtosäännön mukaisen yliopistoneuvoston ajalle 1.1.2010-31.12.2012 (opiskelijajäsenten osalta ajalle 1.1.2010-31.12.2010).
18.12.2009 12:15
Lapin yliopisto luo joulumieltä luovuttamalla joulutervehdyksiin tarkoitetut varat Unicefille käytettäväksi Lapsiystävälliset koulut -kampanjaan.
18.12.2009 11:00
Lapin yliopiston rehtori Mauri Ylä-Kotola on nimittänyt tiedekuntia kuultuaan dekaanit 1.1.2010 alkavaksi kaksivuotiskaudeksi.
16.12.2009 11:00
Arktisen keskuksen kirjaston uusi kirjanäyttely esittelee venäläisiä Arktisen alueen tutkijoita ja tutkimusretkiä 1700-luvun alusta viime vuosisadan loppuun.
15.12.2009 12:45
Lapin yliopiston, Turun ammattikorkeakoulun ja Tampereen teknillisen yliopiston Hyvinvointipalvelujen arvoverkon johtaminen -tutkimus on saanut Työsuojelurahastolta rahoituksen 1½ vuodeksi.
14.12.2009 12:00
Lapin yliopistolla järjestetään keskiviikkona 16. joulukuuta klo 15–18 Winter Art – Union of Snow, Ice and Light -seminaari, jossa kuullaan kokemuksia sekä Lapista että Harbinista.
14.12.2009 10:00
Maa- ja metsätieteiden maisteri Jussi Soppelan väitöstutkimuksen mukaan lohen virkistyskalastus perustuu moniaistiseen elämykseen, jonka syntymistä edesauttavat toimivat kalastusjärjestelyt, laadukas kalastusympäristö ja monipuoliset palvelut.
11.12.2009 13:30
Lapin yliopiston markkinoinnin jatko-opiskelija kauppatieteiden lisensiaatti José-Carlos García-Rosell on valittu yhteiskunnallisen ympäristöalan valtakunnalliseen tutkijakouluun ajalle 2010–2011.
11.12.2009 13:15
Naistutkimus – Kvinnoforskning -lehden toimitus siirtyy vuoden 2010 alusta Lapin yliopistoon.
11.12.2009 10:00
Opiskeluun, opetukseen, tutkimukseen ja hallinnolliseen toimintaan tarvitaan runsaasti energiaa. Mitä moninaisimmat tekniset laitteet kuluttavat energiaa, mutta energiaa voidaan myös säästää.
11.12.2009 9:00
Arktikumin luokkahuoneessa on esillä 15.–19. joulukuuta 2009 mediataiteen opiskelijoiden Icewarm-installaatio.
10.12.2009 16:15
Kuvataiteen lehtori, taiteen tohtori Jyrki Siukonen on nimetty valtion kuvataidetoimikuntaan ensi vuoden alusta alkavalle kolmivuotiskaudelle.
10.12.2009 13:30
Teollisen muotoilun opiskelijat Lapin yliopistosta, Taideteollisesta korkeakoulusta ja Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutista ovat ideoineet yhteisellä kurssilla elektroniikkaa hyödyntäviä muovituotteita.
10.12.2009 11:00
Tutkimusprofessori Timo Koivurovan ja ympäristöoikeuden professori Ismo Pölösen tutkimuksen mukaan Itämeren kaasuputken ympäristövaikutusten kansainvälinen arviointi (YVA) järjestettiin onnistuneesti.
9.12.2009 15:30
Lapin yliopiston hallitus on ottanut oikeustieteen ja filosofian tohtori Kirsi Kuusikon hallinto-oikeuden professorin tehtävään oikeustieteiden tiedekuntaan 1.1.2010 lukien.
9.12.2009 9:15
Pohjoisen Kulttuuri-instituutti on osa Lapin korkeakoulukonsernia. Maanantaina 7. joulukuuta julkistettiin instituutin ensimmäiset professorivalinnat.
9.12.2009 9:00
Kasvatustieteen maisteri Outi Ylitapio-Mäntylän väitöstutkimuksen mukaan lastentarhanopettajien tulisi tiedostaa piilevät sukupuolistavat käytännöt omassa kasvatustyössään.
8.12.2009 14:00
Lapin yliopisto siirtyy 1.1.2010 alkaen uuteen talon sisäiseen käyttöön tarkoitettuun merex-vaihdepalveluun.
8.12.2009 13:30
Kumparelaskija Tapio Luusua aloittaa kilpailukautensa lauantaina 12.12.2009 Suomutunturilla. Kausi jatkuu muutamaa päivää myöhemmin Ranskan Meribelissä.
8.12.2009 11:45
Lapin yliopiston viestintäpalvelut on luomassa verkkosivua, johon kootaan linkkeinä Lapin yliopiston henkilökunnan blogeja.
8.12.2009 9:00
Filosofian maisteri Tiina Kaksonen Oulusta on valittu Lapin korkeakoulukonsernin viestinnän koordinaattoriksi 1.1.2010-31.12.2011 väliseksi ajaksi.
7.12.2009 9:45
Rovaniemellä on esillä joulukuussa 2009 valokuvanäyttely Harbinin talvitaidetapahtumista, lumi- ja jääinstallaatio sekä seminaari talvitaiteen ilmaisukeinoista.
4.12.2009 13:45
Poropaimentolaisuuden jatkuminen arktisella tundralla edellyttää tutkijoiden mukaan institutionaalisia toimenpiteitä, jotka tähtäävät nenetsien ja energiateollisuuden sopuisaan rinnakkaiseloon.
3.12.2009 16:00
Työnantajat voivat lähettää harjoittelupaikkatarjouksia Lapin yliopistolle 8.12.2009 asti, mikäli he hakevat yliopistolta tukea harjoittelijan palkkakustannuksiin vuodelle 2010.