Lapin yliopiston henkilökunnan blogeissa on ilmestynyt kaksi uutta mielenkiintoista kirjoitusta. Tutkija Laura Tiitinen esittää hätähuudon kuntabyrokratiasta ja vararehtori Kaarina Määttä kirjoittaa auki sadunomaisesti onnellisen opiskelijan tarinan.
Laura Tiitisen blogikirjoituksen mukaan sosiaalityöntekijät näyttäytyvät hiljaisina byrokraatteina, jotka jakelevat yhteiskunnan varoja pussikaljatyypeille, huostaanottavat lapsia perusteettomasti ja jättävät oikeasti hädässä olevat ihmiset heitteille. Sosiaalityön julkista viestintää Tiitinen ryhtyi tutkimaan, koska alaan liittyvä hiljainen ja epätodellinen imago ärsytti häntä. Sosiaalityön todellisuus on jotain ihan muuta, Tiitinen väittää.
Blogistina Tiitinen määrittelee itsensä lähes syyntakeettomaksi kirjoittajaksi. Hän kuvailee itsensä Lapin yliopiston tutkijaksi ja savolaisella maatilalla kasvaneeksi blondiksi, joka eksyi seikkailuillaan Lappiin, eikä osaa sieltä pois. Kirjoittajan savolaisuudesta johtuen vastuu on lukijalla. Lappilaisuudesta kirjoittaja on omaksunut vain “lapinlisän”, joka merkitsee sitä, että kirjoittajalla on lupa maustaa juttujaan.
– Blondius on ansio, jonka vuoksi blogissa ihmetellään itsestäänselvyyksiä, lauotaan harkitsemattomuuksia ja tehdään kirotusvirheitä. Kaikesta huolimatta, jokaisessa kirjoituksessa on jonkinlainen tutkimukseen liittyvä todellisuuden pisara. Joissakin kirjoituksissa todellisuutta on lätäköittäin, Tiitinen kuvaa blogiaan.
Lue Tiitisen blogi
Vararehtori Kaarina Määttä astuu uusimmassa blogissaan sadun maailmaan. Hän kirjoittaa opiskelijasta, joka ylioppilaaksi tulonsa jälkeen toivoi pääsevänsä opiskelemaan yliopistoon, pääsi ja valmistui ajallaan. Määttä saa opiskelijan arjen näyttämään sadunomaiselta ja kiehtovalta. Hän pukee arkiset opetuksen järjestelyt, opetussuunnitelmat, opiskeluyhteisön ja yhteisöllisyyden tarinaan, joka soljuu eteenpäin 55 opintopisteen tahdissa
– … hän opiskeli, kävi luennoilla ja tenteissä, luki tentteihin ja teki esseetehtäviä. Opintopisteitä karttui samalla kun oma ymmärrys ja akateeminen asiantuntemus vahvistui. Myös opiskelijatoverit sekä tiedekunnan opettaja- ja muu henkilökunta tulivat tutuiksi. Yliopistoon oli mukava mennä, Määttä kirjoittaa.
Lopuksi Määttä kuvaa sitä kuinka pysyvän jäljen opiskeluaika ihmiseen jättää: Vuodet ovat ikimuistoisia, joita on kiva muistella jälkeenpäin.
Lue Määtän blogi
Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan!
LaY/Viestintä/OT