Uutiset 2013
Bookmark and Share
 
 
 
1.3.2013

LYY palkitsi vuoden opettajan ja opiskelijatuutorin

Lapin yliopiston ylioppilaskunta LYY on valinnut vuoden opettajaksi politiikkatieteiden tutkijan ja opettajan Sandra Wallenius-Korkalon. Vuoden opiskelijatuutorina palkittiin puolestaan taiteiden tiedekunnan tekstiili- ja vaatetusalan opiskelija Terhi Isokuortti. Vuoden opiskelijatuutori valittiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa.

Sandra Wallenius-Korkalo työskentelee yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa nuorempana tutkijana, ja syksyllä 2012 hän toimi opettajatuutorina opintonsa aloittaneille politiikkatieteiden opiskelijoille.

– Opettajatuutorina Wallenius-Korkalo on kannustava, innostava, helposti lähestyttävä ja asiantunteva. Hän on aidosti kiinnostunut opiskelijoiden asioista ja korostaa henkilökohtaisen ohjauksen tärkeyttä. Hän on toiminut yhteistyössä koulutusohjelmansa opiskelijatuutoreiden kanssa ja työnjako on ollut selkää, valintaperusteissa todetaan.

Wallenius-Korkalon valintaan on vaikuttanut myös se, että hän on kiinnostunut opettajatuutoroinnista ja haluaa kehittää omaa toimintaansa myös tulevaisuudessa. Wallenius-Korkalo kannustaa opiskelijoita luottamaan itseensä ja omiin valintoihin sekä ottamaan luovia askelia opintopoluillaan ja kokeilemaan uutta.

Vuoden opiskelijatuutori huomioi opiskelijat yksilöinä

Terhi Isokuorttin valinnan perusteena vuoden opiskelijatuutoriksi kerrotaan olevan hänen kehittävä otteensa tuutorointiin. Isokuortti on varmistanut onnistuneesti toiminnallaan sen, ettei yksikään uusi opiskelija ole jäänyt ulkopuoliseksi tai tuntenut olevansa yksin. Hän on myös itse ollut järjestämässä uusille opiskelijoille erilaisia tapahtumia.

Isokuortti on halunnut tutustua uusiin opiskelijoihin yksilöllisesti ja hän on sen pohjalta selvittänyt muun muassa erilaisia harrastusmahdollisuuksia. Hän on onnistuneesti tutustuttanut opiskelijat Lapin yliopiston lisäksi myös Rovaniemen kaupunkiin ja palveluihin sekä myös muihin taiteiden tiedekunnan koulutusohjelmiin ja niiden opiskelijoihin.


Lisätietoja:
Lapin yliopiston ylioppilaskunta
Jenni Moilanen, hallituksen koulutuspoliittinen vastaava
puh.040 582 6747, jenni.moilanen (at) lyy.fi


LaY/viestintä/JW

 


Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK