Uutiset 2013
Bookmark and Share
 
 
 
15.2.2013

Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti kehittää Venäjän matkailukoulutusta

Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti / Lapin yliopisto on mukana kehittämässä Venäjän korkeakoulujen matkailuopetusta kansainvälisessä Netour-hankkeessa (Network for Excellence in Tourism through Organization and Universities).

Hankkeen päätavoitteina on tukea Venäjän yliopistoja opetussuunnitelma- ja tutkimustyön uudistamisessa sekä tukea korkeakoulujen, alueiden ja elinkeinoelämän valmiuksia matkailualan vastuullisessa kehittämisessä. Kehittämistoimenpiteillä pyritään edistämään venäläisten kumppaneiden kykyä vastata luonto-, kulttuuri- ja liikematkailun kasvaviin tarpeisiin sekä kysynnän että tarjonnan osalta. Lapin yliopisto johtaa kehittämishankkeessa luontomatkailun työryhmää.

Kehittämishankkeen aloitusseminaari pidettiin Badajozissa Espanjassa helmikuussa 2013. Kokoukseen osallistui hanketta koordinoivan Extremaduran yliopiston lisäksi korkeakouluja Irlannista, Iso-Britanniasta, Ranskasta sekä venäläisiä korkeakouluja Pietarin, Sotsin ja Marin tasavallan alueelta. MTI / Lapin yliopistosta kehittämishankkeen avauskokouksessa olivat mukana tutkija Maria Hakkarainen ja projektipäällikkö Mari Vähäkuopus.

Hanketta rahoittaa Euroopan unionin Tempus-ohjelma.

Lisätietoja:
Netour-hankkeen verkkosivut
Netour-hanke Facebookissa
Twitter: @netourproject

Tutkija Maria Hakkarainen, p. 040 484 4202, maria.hakkarainen (at) ulapland.fi
Projektipäällikkö Mari Vähäkuopus, p. 020 798 5790, mari.vahakuopus (at) ramk.fi

 


Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK