Amerikkalaisen feministisen tieteen- ja teknologiantutkijan Donna Harawayn mukaan elämme kahdennenkymmenennen vuosisadan lopulta lähtien uudessa maailmassa, jossa "tieteiskuvitelman ja sosiaalisen todellisuuden välinen raja on optinen harha". Jos tämä väite otetaan vakavasti, mitkä ovat sen seuraukset?

Filosofian kandidaatti, taiteen lisensiaatti Hannu Eerikäisen laaja-alaisessa, kaksiosaisessa, runsaasti kuvitetussa teoriahistoriallisessa väitöskirjassa Cybersex and Prosthetic God. "Sex," Desire and the Posthuman Body in Cyber Discourse tarkastellaan "kyberavaruutta" ja "kyborgia" koskevien tieteiskuvitelmien muuttumista teknologiaa juhlivaksi postmoderniksi teoriaksi, jonka uskotaan kuvaavan "posthumaanin" eli ihmisen "jälkeisen" ihmisen maailmaantuloa. Tällaista futuristista, "kalifornialaisesta ideologiasta" peräisin olevaa teoretisointia kutsutaan työssä kyberdiskurssiksi. Tutkija kritisoi postmodernia teoriaa siitä, että se puhuu teorian tuottamien harhojen vallassa.

– Futurologian tavoin kyberdiskurssi liikkuu kuvitellussa tulevaisuudessa eli elää jatkuvassa teknoeuforian luomassa futuurissa, mistä johtuen se ei ymmärrä nykyisyyttä, eikä siten näe myöskään tulevaisuutta. Siksi työssäni ei kysytä, millaiseen tulevaisuuteen uusi teknologia johtaa, vaan sen lähtökohtana on kysymys, mistä johtuu, että tietokoneteknologiasta alettiin viime vuosituhannen lopulla puhua ikään kuin tulevaisuus olisi jo alkanut, Eerikäinen sanoo.

Kyberdiskurssin synty sijoitetaan tutkimuksessa 1970- ja 1980-luvun vaihteessa alkaneen, erityisesti Amerikassa esiin nousseen postmodernia koskevan akateemisen keskustelun yhteyteen. Samoihin aikoihin sai alkunsa Ranskassa poststrukturalistinen teoriasuuntaus, jonka aiheuttamana jo 1960-luvulta asti keskustelua herättänyt linguistic turn eli "kielellinen käänne" valtasi postmodernin teorian johtaen sen "kielellistymiseen" ja "kirjoituksellistumiseen". Tätä ilmiötä Eerikäinen kutsuu väitöskirjassaan teorian "postifioitumiseksi" ja sitä vastaavaa uutta, todellisuuspakoista teorian muotoa "post-teoriaksi".

– "Kalifornialaisen ideologian" ja "ranskalaisen teorian" risteytyksenä muodostunut kyberdiskurssi on luonut todellisuusharhan eli teorian paratodellisuuden, joka perustuu "teoriafiktioihin" ja "kielen virtuaalitodellisuuteen". Työssäni on kysymys teoriaksi muuttuneen kyberhypen radikaalista kritiikistä, Eerikäinen kertoo.


Kyberdiskurssi valtaa akateemisen keskustelun

Kyberdiskurssin välittömät lähtökohdat ovat väitöksen mukaan amerikkalaisessa 1980-luvun alun scifi-kirjallisuuden alalajin, kyberpunkin, ja erityisesti sen keskeisimmän edustajan William Gibsonin luomassa kirjallisessa fantasiamaailmassa. Gibson loi vuonna 1984 julkaisemassaan romaanissa Neuromancer koko lajia kuvaavan "kyberavaruuden" metaforan, jota koskevassa keskustelussa fiktio ja postmoderni teoria alkoivat sekoittua toisiinsa.

Tutkimuksessa osoitetaan, miten utooppiset toivekuvat valtasivat akateemisen keskustelun sekä postmodernista teknokulttuurista että sitä myötäilevästä teknotieteestä ja siten sekä virtuaalitodellisuutta että Internetin verkkomaailmaa alettiin kuvata termillä "kyberavaruus". Kyberdiskurssin akatemisoitumiseen vaikutti keskeisesti Harawayn luoman "kyborgia" eli ihmisen ja koneen kytkentöjä kuvaavan myytin saama laaja suosio postmodernin teorian piirissä. "Kyberavaruuden" ja "kyborgin" myötä "kyber"-etuliitteestä tuli hetkessä avainsana, joka innoitti populaarikulttuurisia fantasioita ja akateemista teoriaa yhä uusiin visoihin. Siten teknologiaa juhlivat teoriafiktiot hävittivät näkyvistä tietoverkkojen todellisuuden, niiden reaalihistoriallisen synnyn ja kehityksen sekä erityisesti niiden taloudelliset, sotilaalliset ja tiedustelutoimintaan liittyvät yhteydet.

Kyberdiskurssin teknoeuforinen fantasiamaailma löytyy sieltä, mitä Eerikäinen kutsuu "Teorian Disneylandiksi". Sekä kyberdiskurssissa että sen teoreettisen perustan muodostavassa post-teoriassa kysymys on postmodernista "patafysiikasta", kuten työssä kuvataan tätä haltioitunutta, kielen luomaan imaginaariseeen perustuvaa puhetapaa ranskalaisen kirjailija Alfred Jarryn ideaan tukeutuen. Vastaavalla tavalla Eerikäinen kuvaa uusliberalistiselle kapitalismille ominaista rationaalisuusmuotoa eli imaginaarista järkeä käsitteellä "surrationaalinen" eli ylevästä nouseva ja sen ylittävä ylijärjellinen.

– Tämä tarkoittaa sitä, että postmoderni teoria sublimoi järjen imaginaarisen ulottuvuudeksi, minkä tuloksena ylijärjellinen alkaa hallita ajattelua. Tämä on järjen dialektiikan korkein aste: postmodernissa maailma näyttäytyy käsitemetafysiikan valossa, Eerikäinen selventää.


Utopia uudesta ruumiista

Hannu Eerikäinen osoittaa väitöstutkimuksessaan, että 1990-luvulla virinnyt "kyberseksiä" koskeva villi teoretisointi ei olisi ollut mahdollista ilman postmodernin teoriakielen "kybersaatiota" ja sen perustana olevan postmodernille ominaisen todellisuuden ja teorian "hyperisaatiota". Kyberseksi eli teknologisoitu seksi virtuaalitodellisuudessa ruumista laajentavien "proteesien" eli tietokoneohjattujen keinoelinten avulla on Eerikäisen mukaan esimerkki kyberdiskurssin ja tavaroituneelle maailmalle tyypillisten seksuaalisten toivekuvien eli "post-seksin" toisiinsa sekoittumisesta.

– Kyberseksin taustalla oli toisaalta postmodernille kulttuurille ominainen asioiden ja ilmiöiden yhä pitemmälle menevä imaginarisoituminen eli kuvitteellistuminen, toisaalta "ranskalaisen teorian" sekä LSD:stä ja psykedeliasta alkunsa saaneen "kalifornialaisen ideologian" kohtaaminen kyberdiskurssin teoriamaailmassa, Eerikäinen kertoo.

Eerikäisen mukaan "kyborgi", "proteesi" ja "posthumaani" ovat teoriafiktioita eli kielellisiä "aaveolioita", jotka perustuvat ranskalaisfilosofi Jacques Derridan "spektralisaatioksi" kutsumaan nykykapitalismin "aavemaistumiseen". Siten myös kyberdiskurssin kuvitelmat näyttäytyvät todellisina teorian läpikotaisen postmodernisoitumisen tuloksena.

– Tällä tavoin myös kyberseksille erityinen "seksuaalinen" käy ymmärrettäväksi, kun se nähdään spektraalina ilmiönä, postmodernille ominaisen seksuaalisuuden kaikkialle tunkeutuvan "aavemaisen" läsnäolon ilmauksena. Tässä mielessä kyberseksi on kyberdiskurssin tuottama seksuaalis-teknologinen fantasma, jonka kaikkein spektraalein muoto on post-teorian kielellisen leikin luoma teoriaeuforiaa tuottava teoriaobjekti, jota työssä kuvataan käsitteellä "teoria-seksi", Eerikäinen sanoo.

Kyberseksissä on kysymys "uuden ruumiin" utopiasta, joka on tulosta kyberkulttuurin futuristisen puhetavan ja postmodernin teorian toisiinsa sekoittumisesta. Tämä utopia myötäilee Eerikäisen mukaan uusliberalistisen talouden pyrkimystä tehostaa ruumiin tuotanto- ja kulutuskykyä sekä tehdä ihmisestä markkinarationalismin mukaisesti toimiva haluruumis, jonka halusta on tullut kapitalismin keskeinen voimavara.


Ihmisruumis osana talouden kiertokulkua

Seksuaalisuuden ilmaukset näyttävät nykykulttuurissa vapautuneen kaikista kielloista ja estoista. Amerikassa 1960-luvulla virinnyt "seksuaalinen vallankumous" ennakoi vapaan seksin aikakautta. Tutkimuksen mukaan näin ei kuitenkaan ole tapahtunut vaan nykykulttuurin seksuaalisuudessa kysymys on seksuaalisuuden uudenlaisesta, talouden tehokkuutta edistävästä rationalisoinnista:

– Seksuaalisen halun ja nautinnon muodot on kulutusyhteiskunnan maailmanlaajuisen voittokulun myötä mukautettu ja alistettu osaksi tavaroituneen kulttuurin, myynnin, markkinoinnin ja mainonnan toimintatapaa. Se, mitä amerikkalaiseen tyyliin kutsutaan länsimaisessa kulttuurissa "seksiksi", on tavaramuodon hallitseman elämäntavan tuote, Eerikäinen sanoo.

Ihmisruumista ei Eerikäisen mukaan ole koskaan aiemmin nivelletty niin monitahoisesti palvelemaan talouden kiertokulkua kuin nykyisessä vapautta juhlivassa tavarakulttuurissamme. Juuri tätä seksuaalisen ruumiin instrumentalisointia kuvataan työssä käsitteellä "post-seksi". Tutkimuksessa osoitetaan, miten post-seksi edistää kaikkien halun ilmausten seksualisointia kulutusyhteiskunnassa.

– Post-seksi on kulttuuristen mielikuvien konstruktio. Se palvelee laajennetun kulutuksen ja sen perustana olevan uusfordistisen työ- ja tuotantoyhteiskunnan ylläpitämistä ja tehostamista, Eerikäinen painottaa.

Eerikäisen mukaan yhteiskunnan läpiseksualisoiminen yksilön hyvinvoinnin, menestyksen ja onnen nimissä ihannoi seksuaalista vetovoimaa ja suorituskykyä ihmisen vapauden tunnuskuvana. Seksuaalisuudesta on tehty osa postmodernin subjektin itseoptimoinnin projektia, osa yksilön "todellista" toteutumista uusliberalismin poliittisen talouden oloissa. Tätä markkinoiden muovaamaa uutta subjektimuotoa kuvataan tutkimuksessa termillä "post-subjekti", subjekti vailla minää.


Tietoja väitöstilaisuudesta:

FK, TaL Hannu Eerikäisen väitöstutkimus Cybersex and Prosthetic God. "Sex," Desire and the Posthuman Body in Cyber Discourse tarkastetaan perjantaina 28. marraskuuta 2014 klo 12.00 alkaen Lapin yliopiston luentosalissa 2, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi. Vastaväittäjänä toimii professori Altti Kuusamo Turun yliopistosta ja kustoksena professori Eija Timonen Lapin yliopistosta. Tervetuloa!


Taustatietoja väittelijästä:

FK, TaL Hannu Eerikäinen (s. 1.11.1947 Kuopiossa) on kirjoittanut ylioppilaaksi Kuopion Klassillisesta Lyseosta vuonna 1967. Hän on suorittanut teoreettisen ja käytännöllisen filosofian, sosiologian ja valtio-opin opintoja Turun yliopistossa vuosina 1967–1970, elokuvaopintoja Taideteollisessa Oppilaitoksessa vuosina 1970–1972, tiedotusopin opintoja Tampereen yliopistossa vuosina 1974–1976 ja 1988–1990 sekä kirjallisuustieteen opintoja Tampereen yliopistossa vuosina 1977–1979. Eerikäinen on valmistunut filosofian kandidaatiksi Turun yliopistosta vuonna 1991 pääaineenaan kirjallisuustiede ja taiteen lisensiaatiksi Lapin yliopistosta vuonna 1994 pääaineenaan mediatiede.

Eerikäinen on toiminut elokuva-aktivistina ja dokumenttiohjaajana vuosina 1974–1981. Hän on työskennellyt freelance-toimittajana vuosina 1974–1979 ja 1984–1988 sekä televisiotoimittajana YLE-TV-1:ssä vuosina 1979–1984. Eerikäinen on työskennellyt tuntiopettajana Taideteollisessa Korkeakoulussa, Taideakatemiassa ja Lahden Muotoiluinstituutissa sekä luennoitsijana Suomen eri yliopistoissa vuosina 1978–1992. Hän on toiminut assistenttina ja erikoissuunnittelijana Lapin yliopistossa vuosina 1992–1994 sekä tutkija-luennoitsijana Europa-Universität Viadrinassa Frankfurt an der Oderissa Saksassa vuosina 1994–1999. Tällä hetkellä hän työskentelee vapaana kulttuurintutkijana Berliinissä.


Lisätietoja:

Hannu Eerikäinen
ehannu(at)yahoo.com
P. +49 0 17 72 87 76 24 tai 044 975 7440

Väitöskirjan lehdistökappaleet ovat saatavissa Lapin yliopistokustannuksesta, p. 040 821 4242, julkaisu (at) ulapland.fi


Julkaisun tiedot:

Hannu Eerikäinen: Cybersex and Prosthetic God. "Sex," Desire and the Posthuman Body in Cyber Discourse. Acta Universitatis Lapponiensis 224. Hansaprint Oy, Vantaa 2014. Whole set: ISBN (nid.) 978-952-484-528-1, Volume 1: ISBN 978-952-484-529-8, Volume 2: ISBN 978-952-484-530-4, ISSN 0788-7604.


LaY/Viestintä/RJ