Kolmipäiväinen POLARIZED! Vision -festivaali tarjosi virkistävän kattauksen lyhytelokuvia ja luentoja, joiden kantavana teemana oli pohjoinen kulttuurihäirintä. Toista kertaa järjestetty monipuolinen festivaali innosti nuoria elokuvantekijöitä tekemään improvisoituja lyhytelokuvia ja toi vieraaksi oululaisia muusikoita. Festivaalin tarjonta oli mittava jopa kolmeen päivään jaoteltuna.
Kuva voittaa aina sanan vetoavuudessa, sanoo Voima-lehden toimittaja Jari Tamminen POLARIZED! Vision -festivaalin aloittavassa luennossa.
Tamminen puhuu kulttuurihäirinnästä, joka on taiteen ja aktivismin rajoja kokeilevaa toimintaa: usein julkisten tilojen arvojen ja oletusten näkyväksi tuomista esimerkiksi oikeiden mainosten arvoilla irvailevien vastamainosten avulla.
Kulttuurihäirintää tehdään käyttämällä mainonnan tehokeinoja. Sellaisia ovat esimerkiksi julkisiin tiloihin asetellut, huomiota herättävät ja vetoavat kuvat, jotka valjastetaan myynnin edistämisen sijaan yhteiskunnallisten kysymysten tarkasteluun.
Kulttuurihäirinnän käsite on johdettu radiohäirinnästä, jolla tarkoitetaan sodan aikaan vihollisen radioviestien estämistä. Kulttuurihäirintä hahmottuu Tammisen esityksessä menetelmiltään monipuoliseksi tilanhallinnan keinoksi ja kulttuurituotteiden piilotettujen merkitysten avaajaksi.
Mainoksista voidaan esimerkiksi lukea normien ja arvojen kehityksen historiaa: Tamminen kertoo, kuinka Elovena-pakkausten suomineidon karjalaista kansallispukua muutettiin sotien jälkeen, kun Karjalan evakkoihin liitettiin kielteisiä huono-osaisuuden mielikuvia.
Tamminen näkee mainoksissa jopa ihmiskunnan yleiskielen – kulttuuripiiristä toiseen mainosten kuvasto on yllättävän samanlaista.
Per-Josef Idivuoma kertoo Ellos Sàpmi -lyhytelokuvasta.
Per-Josef Idivuoma tarkastelee huumorin kautta saamelaisten poliittisia intressejä. Nuori ruotsinsaamelainen ohjaaja alustaa puheenvuorossaan elokuviensa teemoihin. Seminaarin jälkeen esitetty Ellos Sàpmi (”Eläköön Saami”, 2015) sijoittuu 1980-luvun lopulla perustetun Norjan saamelaiskäräjien alkuvaiheisiin.
Elokuva käsittelee sarkastisesti käräjien perustusvaiheita ja varsinkin Ole Henrik Maggaa, joka toimi saamelaiskäräjien ensimmäisenä presidenttinä.
Idivuoma kertoo, ettei ole saanut elokuvasta lainkaan kommentteja saamelaisilta, vaikka siinä vitsaillaan edelleen vaikuttavista päättäjistä. Hän näkee syyksi aiheen arkuuden.
Idivuoma avaa humoristisen elokuvakerrontansa taustaa esittelemällä muutamia saamelaisen keskustelukulttuurin käsitteitä: guoktiluššan on tapa vihjailla hienovaraisesti aiheen vierestä loukkaamatta ja snoallan on vertauskuvallista puhetta seksistä.
Arjen huumori on ollut Idivuoman mukaan aina olennaista saamelaisille – se on hänen mukaansa jopa pelastanut saamelaiset sodilta ja konflikteilta tarjotessaan väylän kritiikille. Hän näkeekin historian tarkastelemisen huumorin kautta tärkeänä keinona käsitellä haastavia aiheita myös elokuvataiteessa.
Puheenvuoron päätteeksi esitetään kysymys: Onko olemassa suomalaista historiallista komediaa? Yleisö jää pohtimaan aihetta. Mieleen tulee Speden, Kummelin ja Studio Julmahuvin yksittäisiä sketsejä, mutta Idivuoman tekemän lyhytelokuvan kaltaisia tapauksia lienee harvassa.
Maisema säröilee noise-artisti Tyhjäpään esityksessä Kulttuuriyhdistys Valsalla.
Perjantai-illan ohjelma jatkui Kulttuuriyhdistys Valsalla järjestetyssä POLARIZED!-klubissa, jossa näytettiin muutamia festivaalin ulkopuolelle jääneitä elokuvia.
Kolmantena illan elokuvana nähty HYPERREAALIYAH-taideryhmän SUOLEN SISUN HISTORIIKKI (2015) on jo taustaltaan kiinnostava: Jari Tamminen kertoo Valsan yleisölle, että teos sai alkunsa kansallismielisen ja rasistisen Suomen Sisu -yhdistyksen tilaustyönä, jonka oli tarkoitus esittää yhdistyksen historia sen oman käsikirjoituksen mukaisesti.
Tilaaja saikin sen sijaan yhdistystä pilkkaavan taideteoksen, jossa voi nähdä huumoria, politiikkaa, propagandaa ja provosointia näkökulmasta riippuen. Teos toimii kulttuurihäirintänä valtaamalla propagandan vastapropagandaksi.
Illan viimeinen näytös on ohjaaja Aarni Toiviaisen esittelemä Nipwitz – Brain Massage (2014), joka on vapaalaskuelokuva – vapaalaskulla tarkoitetaan suksilla temppuilua laskettelurinteiden ulkopuolella ja tässä tapauksessa erityisesti kaupungeissa.
Asetettuna festivaalin teemaan Brain Massage toimii kannustimena katsoa arkista ympäristöä uusin silmin. Rovaniemellä kuvatuista kohtauksista vaikuttavimmassa hypitään tiedekeskus Arktikumin toimistorakenteiden yli. Taitavan leikkauksen ja musiikkivalintojen avulla elokuva on myös tilanhallintaa: kollaaseiksi koottuja uusia kokemuksia tutuista paikoista ja jokapäiväisistä julkisen tilan esineistä.
Taiteilija Teemu Mäki alustaa videoteoksiaan Kulttuuriyhdistys Valsalla.
Sunnuntaina festivaaliyleisö sai tilaisuuden tutustua taiteilija Teemu Mäen lyhytelokuviin. Mäki kertoi taiteellisista näkemyksistään perjantaisessa luennossaan ja sunnuntaina esitettyä videokollaasia alustaessaan.
Mäki näkee taiteen filosofian harjoittamismuotona. Hän sanoo, että taiteen rajojen määrittelyn vaikeus ja siitä luopuminen eivät ole ongelmia. Sen sijaan Mäkeä kiinnostaa taiteen nimikkeen alla harjoitetun toiminnan päämäärät ja lähtökohdat: miksi taidetta tehdään ja kulutetaan?
Mäen näkemyksessä taide on ”käytännöllinen utopia”, jolla on neljä tehtävää: 1) Nautinto, joka jäsentyy turruttavan mielihyvän ja todellisuuden kohtaamisen prosesseina; 2) Keskustelun herättäminen ja hyvien kysymysten esittäminen, joka on sosiaalisen maailman hahmottamista ja yhteiskunnallista aktivismia; 3) Viisauden tavoittelu, jonka myötä rumat, kauniit ja välinpitämättömät asiat voidaan nähdä uusilla kehittävillä tavoilla; 4) Tunne-elämän kehittäminen tiedostamis- ja itsereflektiotaitojen kehityksen myötä, sekä tunne-elämän monipuolistaminen välittömistä nautinnoista kohti pitkäjänteisiä nautintoja.
Mäen videoteoksista on helppoa tunnistaa piirteitä näistä neljästä tehtävästä, mutta turruttavaa mielihyvää niistä tuskin moni löytää. Sen sijaan teoksista on luettavissa etenkin markkinatalouden ja väkivallan normalisoitujen, piilotettujen muotojen paljastamista.
Mäki kertoo, että vielä 1990-luvulla taiteeseen liitetyn aktivismin katsottiin vievän pois taiteen arvoa – ”ikään kuin taideteos olisi ämpäri, johon lisätty aktivismi veisi tilaa muilta piirteiltä.” Viikonlopun aikana nähdyt teokset ja puheenvuorot näyttivät, että jos tällaisia näkemyksiä vielä onkin, eivät kaikki taiteilijat niistä piittaa.
Teksti ja kuvat: Juho Huttu-Hiltunen