Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää evästeistä. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK
Uutiset 2016
 

Blogi: Uusia avauksia osaamisen suuntaamiseen

3.2.2016

Stanfordin yliopiston Centre for Design Research -yksikössä vierailevana professorina toimiva taideteollisen muotoilun professori Satu Miettinen pohtii Tiedekirnu-blogissaan osaamisen suuntaamisen toimintamallin kehittämistä.

Miettisen mukaan osaamisen suuntaaminen jos mikä voisi tarjota aivan uusia avauksia ja mahdollisuuksia. Lapin yliopistossa on iso joukko tutkivia opettajia tai opettavia tutkijoita sekä tutkimusryhmiä, joiden jäsenet opettavat. Tämän ohella on kuitenkin tutkijoita ja hanketoimijoita, joilla sidos opetukseen saattaa olla vähäisempi ja rakentua satunnaisten graduohjausten kautta.

– Tutkimusryhmät voisivat nostaa opetussuunnitelmatyön osaksi toimintaansa ja tarjota tutkimukseen sitoutunutta opetusta osaksi koulutusohjelmansa tai tiedekuntansa opetusta. Tällä tavoin pystytään tarjoamaan vahvasti työelämään kiinnittyvää ja ajankohtaista opetusta. Koska tutkimusryhmät joutuvat kilpailemaan tutkimusrahoituksesta, ovat rahoitetut hankkeet luonteeltaan hyvin ajankohtaisia ja työelämäyhteyttä toteuttavia, Miettinen sanoo.

Miettisen mukaan opettavat tutkimusryhmät uudenlaisena toimintamallina istuisivat hyvin esimerkiksi taiteiden tiedekunnan toimintaan sekä mahdollisesti matkailun ja sosiaalityön opetukseen ja tutkimukseen.

– Jaottelu opetuksen, tutkimuksen ja muun työn välillä ei aina tunnu relevantilta. Relevantimmalta tuntuisi työn imun kasvattaminen sekä keskustelua, kohtaamista ja inspiroitumista tukeva työn sisältö, Miettinen sanoo.

Blogi kokonaisuudessaan löytyy täältä

LaY/Viestintä/OT