Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää evästeistä. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK
Uutiset 2016
 

Pohjoismaiden ja Baltian muotoilukoulutuksen tulevaisuus

27.1.2016

Lapin yliopistolla keskustellaan 24–26 helmikuuta 2016 Pohjoismaiden ja Baltian muotoilukoulutuksen tulevaisuudesta alan oppilaitosten muodostaman verkoston kokouksessa. Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta toimii tapaamisen isäntänä.

Lapin yliopistolle saapuu noin neljäkymmentä korkeatasoista muotoilukoulutuksen ammattilaista: rehtoreita, kansainvälisten asioiden suunnittelijoita ja yliopisto-opettajia. Vieraille esitellään muiden muassa Lapin yliopiston muotoilukoulutusta. Lisäksi tapaamisessa keskustellaan eurooppalaisen muotoilukoulutuksen tulevaisuudesta ja ajankohtaisista kysymyksistä, oppilaitosten välisestä yhteistyöstä sekä paneudutaan taiteellisen tutkimuksen tekemiseen.

Pohjoismaiden ja Baltian muotoilukorkeakoulujen CIRRUS-verkosto saa rahoituksensa Pohjoismaiden ministeriöneuvoston Nordplus Higher Education -ohjelmasta. CIRRUS on toiminut vuodesta 1990 alkaen ollen yksi Nordplus-ohjelman vanhimpia ja aktiivisimpia verkostoja. Verkosto mahdollistaa kahdenkymmen partnerioppilaitoksen opiskelijavaihtoja, opettajavaihtoja sekä kansainvälisiä intensiivikursseja ja opettajaseminaareja.

Seminaarin ohjelma

Lisätietoja:
Virpi Nurmela
Taiteiden tiedekunta
Puhelin 040 484 4396
Sähköposti Virpi.Nurmela (at) ulapland.fi

LaY/Viestintä/OT