Uutiset 2019
 
Krista03.jpg

Väitös: Armollisuus ja välittävä johtaminen syntyvät rohkeudesta kohdata kärsimys

31.10.2019

HTM Krista Kohtakangas tarkastelee väitöskirjassaan konkurssin tai yrityksen alasajon tehneiden yrittäjien selviytymistä takaisin työn tai yrittäjyyden pariin. Tutkimuksellaan Kohtakangas haluaa herättää keskustelua epäonnistumisista ja elämän karikoista selviytymisestä sekä niiden kanssa pärjäämisestä.

Kohtakankaan hallintotieteiden alan tutkimuksessa konkurssin tai alasajon tekeminen ja siitä selviytyminen toimivat esimerkkinä haastavasta työhön liittyvästä muutoksesta, jossa ihminen joutuu perustavalla tavalla rakentamaan omaa selviytymiskykyisyyttään eli johtamaan itseään kohti uutta tasapainoa. Tutkimus tarkastelee yrittäjien kokemuksia itsensä johtamisen ja itsemyötätunnon näkökulmista.

Väitöstutkimuksen tuloksena on yrittäjien kokemuksista muodostettu selviytymisprosessi, joka kuvaa niitä moninaisia keinoja, joilla kärsimystä herättävä kokemus rauhoitettiin. Kohtakangas havaitsi yllätyksekseen, miten yrittäjien tarinoissa korostui kiitollisuus vaikeasta kokemuksesta.

- Matka kärsimyksestä kiitollisuuteen muutti ihmisten tapaa suhtautua työntekoon ja elämään. Selviytymisen kautta omaan tekemiseen tulee selkeämpi arvojärjestys, jota ohjaa muun muassa syventynyt itsetuntemus. Kuvaan tätä armollisen itsensä johtamisen toimintatapana, jossa omaa hyvinvointia johdetaan tietoisemmin itsemyötätuntoisen tunnesäätelyn elementtejä hyödyntäen.

Hän havaitsi myös, miten iso merkitys toisilla ihmisillä on sekä kärsimyksen aiheuttamisessa että sen lievittämisessä. Perusta tähän löytyy Kohtakankaan mukaan hyvinvointia rakentavista tarpeista, sillä joukkoon kuulumisen, osaamisen ja omaehtoisuuden toteutumista peilataan suhteessa toisiin ihmisiin. Myös häpeän, syyllisyyden sekä myötätunnon kokemukset ovat yhteisöllisyydestä ja kulttuuriin kasvamisesta kumpuavia tunnetiloja.

- Oman kivuliaan kokemuksen kanssa eristäytyy helposti toisista ihmisistä. Kuitenkin yrittäjien kokemuksissa armon saaminen toisilta auttoi kääntämään myötätuntoisen katseen omaa kokemusta kohtaan, Kohtakangas kiteyttää.

Kohtakankaan tulokset muistuttavat jokaista meistä siitä, että itsemyötätunto voi auttaa arkisen selviytymiskykyisyyden ja hyvinvoinnin kehittämisessä.

- Itsemyötätunnon eli tuttavallisemmin armollisuuden tutkiminen ja edistäminen suomalaisessa työelämässä toimikin kimmokkeena koko väitöstutkimukselleni, Kohtakangas toteaa.

Tutkimus antaa myös välineitä johtajien työhön ja Kohtakangas puhuukin välittävän johtajuuden puolesta. Hän muistuttaa, että selviytymistä ymmärtämällä voimme nähdä, millaista tukea kärsivä ihminen kaipaa kokemuksensa käsittelyssä. Selviytymiskokemuksen sisältöjen ja vaiheiden ymmärtäminen antaa sekä yksilölle itselleen että johtajalle keinoja käsitellä haastavaa kokemusta sekä sanoittaa sitä.

- Sillä ei ole merkitystä, pystyykö ulkopuolinen ymmärtämään tilanteen erityispiirteitä, vaan sillä, että myötätuntoinen suhtautuminen toiseen perustuu vilpittömään tahtoon olla toisen tukena siten kuin hän itse toivoo. Rohkeus kohdata kärsivä ihminen omista epävar­muustekijöistä huolimatta on välittävän johtajuuden ydintä ja merkittävä esimerkin asettaja myötätuntoisemman työkulttuurin luomisessa, tiivistää Kohtakangas.

 

Tietoja väitöstilaisuudesta:

Hallintotieteen maisteri Krista Kohtakankaan väitöskirja ”Välittävä johtajuus ja armollinen itsensä johtaminen konkurssin tai alasajon tehneiden yrittäjien kokemuksissa” tarkastetaan Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa perjantaina 15.11.2019 klo 12 Fellman-salissa. Vastaväittäjänä toimii dosentti Marjo Suhonen Oulun yliopistosta. Kustoksena toimii yliopistonlehtori Ville Pietiläinen Lapin yliopistosta. Väitöksen jälkeen on kahvitarjoilu ravintola Fellissä. Lämpimästi tervetuloa!

Väitöstä on mahdollista seurata striimin välityksellä: https://blogi.eoppimispalvelut.fi/ulapland/

Tietoa väittelijästä:

Krista Kohtakangas (s. 1989 Kaskisissa) kirjoitti ylioppilaaksi Kauhajoen lukiosta vuonna 2008. Kohtakangas aloitti soveltavan psykologian opinnot Lapin yliopistossa vuonna 2008 ja valmistui hallintotieteen maisteriksi pääaineenaan johtamisen psykologia Lapin yliopistosta vuonna 2013.

Kohtakangas siirtyi pian valmistumisen jälkeen tekemään väitöstutkimusta. Kohtakangas on työskennellyt sekä apurahatutkijana että Lapin yliopiston palveluksessa hankkeissa, kuten Yrittäjyysopinnoilla yrittäjyyteen, Valmiina työelämään sekä Digiajan työhyvinvointi. Tutkimuksen ja työn ohella hän on toiminut opettajana, uravalmentajana ja työhyvinvointiaiheisiin keskittyvänä kouluttajana.

Lisätietoja:

Krista Kohtakangas
krista.kohtakangas(at)ulapland.fi
0503123889 

 

Julkaisun tiedot

Krista Kohtakangas: Välittävä johtajuus ja armollinen itsensä johtaminen konkurssin tai alasajon tehneiden yrittäjien kokemuksissa. Acta electronica Universitatis Lapponiensis, 265, ISBN: 978-952-337-168-2, ISSN 1796-6310, Lapin yliopisto, Rovaniemi 2019.

Elektronisen väitöskirjan pysyvä osoite

http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-337-168-2

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK