Yhteiskunta
Sámi song session_HEI-Sami_web_Virpi Nurmela.jpg
Kuva: Virpi Nurmela.

HEI-SAMI -hankkeelle tunnustus onnistuneesta pohjoismaisesta yhteistyöstä

28.5.2025

Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan koordinoima HEI-SAMI - Saamen kieli toisen asteen koulutuksessa esikaupunkialueilla -hanke on valittu Nordplus Pohjolan Kielet -ohjelman hyväksi esimerkiksi. Hankkeen tuotoksena syntyi yliopistojen pohjoismainen verkosto, uusia opetusmateriaaleja ja VR-kielipeli.

HEI-SAMI-hankkeessa on rakennettu uhanalaisen saamen kielen opetuksen parissa työskentelevien pohjoismaisten yliopistojen verkosto. Hankkeen johtajana toimi Lapin yliopiston kasvatustieteiden arktisten koulutuskysymyksien professori Pigga Keskitalo.

Kaksivuotisessa hankkeessa (2023–2025) järjestettiin neljä työpajaa, joissa pohjoismaiset saamen kielen opettajat, tutkijat ja opiskelijat kerääntyivät vahvistamaan saamenkielisen koulutuksen ja tutkimuksen yhteistyötä. Osallistujat keskustelivat muun muassa saamen kielten kehittymisestä akateemiseksi tieteenalaksi, tarkastelivat saamen opetusta eri näkökulmista ja puhuivat saamen kielipolitiikasta ja sen historiasta.

– Saamen kielet ovat keskeisessä osassa pohjoismaista kulttuuriperintöä. Alkuperäiskansakulttuurien vahvistaminen ja niiden huomioiminen koulutusjärjestelmässä edistää tasa-arvoa ja osallisuutta sekä tukee oikeudenmukaisemman ja yhtenäisemmän yhteiskunnan rakentamista, kertoo Keskitalo.

Hankkeessa kehitettiin myös Lapin ammattikorkeakoulun kanssa yhteistyössä virtuaalitodellisuuteen sijoittuva kielipeli, joka innostaa harjoittelemaan saamen kielen puhumista ja kuullun ymmärtämistä.

Hankkeeseen osallistuivat Uumajan yliopisto, Norjan arktinen yliopisto, Helsingin yliopisto ja Lapin Yliopisto.

– Norjan, Ruotsin ja Suomen kaupunkialueilla on hyvin vähän ihmisiä, jotka työskentelevät saamelaisaiheiden parissa tai opettavat yliopistosektorilla. Koska sekä saamenkielisten opettajien että saamen kielen opettajien tarve kasvaa, oppilaitosten välinen yhteistyö on tärkeää, toteaa Lapin yliopiston Kielikeskuksen palvelupäällikkö Virpi Nurmela.

HEI-SAMI-hanke oli osana Nordplus-rahoittajan Pohjolan Kielet -ohjelmaa, minkä tavoitteena on vahvistaa pohjoismaisten korkeakoulujen verkostoja ja yhteistyötä kulttuurin ja kielten opetuksen parissa.

HEI-Sami_1_Lapin edustus.jpg
Hankkeen projektipäällikkö Juha-Matti Taikina-aho (Lapin AMK, FrostBit) ja Pigga Keskitalo (Lapin yliopisto) Nordplussan seminaarissa Tukholmassa 27.5. esittelemässä VR-kielipeliä.


Uutinen hankkeesta Nordplussan verkkosivuilla: Teaching in North Sámi received a very welcome boost

Lisätietoja:

Pigga Keskitalo
pigga.keskitalo(at)ulapland.fi
+358 40 484 4153

Virpi Nurmela
Virpi.nurmela(at)ulapland.fi
+358 40 484 4396