Joonas Vola tutkii väitöskirjassaan tieteeseen perustuvia, suurelle yleisölle suunnattuja esityksiä arktisesta alueesta. Volan mukaan esityksiin liittyy politiikkaa, jota on toisinaan vaikea havaita. Tämä tosin koskee tutkijan mielestä liki kaikkea muutakin. Usein politiikka on niin kiinteä osa ajattelutapaamme, että emme havaitse sen vaikutusta.
Joonas Volan tutkimuksessa mikään ilmiö ei ole turvassa poliittisuudelta. Neutraaliltakin vaikuttavat esineet ja asiat ovat sidoksissa historiaan, talouteen, ympäristöön ja yhteiskuntaan. Näin ollen ne kytkeytyvät myös vallankäyttöön ja sitä kautta politiikkaan. Usein poliittisuus ei ole ilmiön pinnalla, mutta luettavissa esiin sen ”kerroksista”.
– Usein käyttämäni esimerkki on tiedekeskusnäyttelyn täytetty jääkarhu. Biologisesta yksilöstä muokataan taksidermian menetelmin näyttelykappale. Tieteellisessä kontekstissa se edustaa ympäristöllisen sopeutumisen erityispiirteitä. Samalla se kertoo alttiudesta ja riskistä kadota ympäristönmuutoksen vaikutuksesta. Esineellä on siis ympäristöpoliittinen merkitys.
– Täytetty karhu on esimerkki myös siitä, miten monikerroksisia asiat muutenkin ovat. Karhussa toteutuu esimerkiksi kulutussuhde. Näyttelyvierailija eli palvelun kuluttaja kirjaimellisesti kuluttaa karhun turkkia koskemalla sen kuonoa.
Vola havainnollistaa ilmiöiden monitasoisuutta myös ihmisen itsensä avulla. Volan mukaan ihminen sekä muokkaa ympäristöään että on ympäristönsä muokkaama. Hän on tutkimuskielellä siis yhtä aikaa ”rakenne” ja ”toimija”: olento, jossa on monia kerroksia. Samankaltaisia ovat tutkijan mielestä yhteiskunnallisen todellisuuden muutkin asiat.
Arktisen poliittisuuden merkitys
Ilmiöihin ja esineisiin piiloutuva poliittisuus ei Volan mukaan ole vain teoreettista tai kerro pelkästään tutkijan tavasta katsoa maailmaa. Piilossa oleva poliittisuus voi vaikuttaa ihmisiin jopa enemmän kuin avoin vallankäyttö. Tämä johtuu siitä, että useimmiten emme huomaa valtaa, joka on sidoksissa itsestään selvinä tai luonnollisina pitämiimme asioihin.
Esimerkkinä poliittisesta itsestäänselvyydestä Joonas Vola mainitsee käsitteen ”arktinen”. Neutraalilta vaikuttava sana kätkee sisälleen valtasuhteen, jossa pohjoisia seutuja määritellään muualta tulleiden ehdoilla.
– Sanan arktis etymologia ei viittaa kieliin, joita puhutaan pohjoisessa, vaan on kreikkalaista ja latinalaista kantaa viitaten Suuren karhun tähdistöön. Kukaan arktisella alueella asuva ei ensisijaisesti ole määritellyt itseään ”arktisena” ihmisenä. Sanalla on viitattu alueeseen tunnetun maailman rajojen tuolla puolen. Kun tutkimusmatkailijat saapuivat alueelle ja ”löysivät” sen, muuttui tuntematon maailma käyttämättömäksi resurssiksi ja mahdollisuuksien tyyssijaksi. Sitä se on monilta osin edelleen ja kenties jopa enenevissä määrin.
Keskittyminen mahdollisuuksiin ja resursseihin vaikuttaa Volan mukaan myös tutkimukseen, jolla on taipumusta unohtaa ihmisten arkipäivä ja pienet yksityiskohdat.
– Arktisen alueen tutkimuksessa jää usein puutteelliseksi kaikki antispektaakkelimainen ja arkipäiväinen. Mielestäni arktista ei voi tyhjentävästi edes selittää tai ymmärtää yhtenä kokonaisuutena. Sitä voidaan kuvata mosaiikiksi tai peräti kaleidoskoopiksi. Arktinen on hahmotelma, pisteiden yhteen liittämistä viivoilla, kuten piirrettäessä Suuren karhun tähdistöä taivaalle.
Hankkeiden ja väitöksen ristiaallokossa
Kuten monella muulla nuorella tutkijalla, Joonas Volan elanto on akateemisella uralla rakentunut erimittaisten hankkeiden apurahoista ja palkoista.
Vola on esimerkiksi tutkinut Inarin taloutta ja sosiaalisesti kestävää kehitystä Pohjoismaiden ministerineuvoston rahoittamassa NEO-BEAR -hankkeessa, toiminut koordinaattorina alkuperäiskansojen oikeuksia tutkivassa projektissa ja perehtynyt saamenkieliseen hengelliseen musiikkiin liittyvään politiikkaan lestadiolaisuuden verkostoja käsittelevässä tutkimuksessa.
Hanketyön ja väitöksen yhdistäminen vaatii tasapainoilun taitoa. Hankkeisiin käytetty aika on pois väitöksen kirjoittamisesta, mikä hidastaa tohtoroitumista. Toisaalta hankkeet tuovat uusia näkökulmia työhön ja koulivat tutkijan taitoja.
– Yleensä hankkeita toteuttaessa niiden sisältö motivoi tekijäänsä, ja niistä voi löytää myös oman kiinnostuksen ydinalueita ja uusia yllättäviä näkökulmia, vaikka nämä harvoin kääntyvät suoraan esimerkiksi omiksi julkaisuiksi. Jokainen hanke on kouluttanut tekijäänsä ja tarjonnut uuden tulokulman arktiseen tutkimuskenttään, Vola sanoo.
Viestintä / Tapio Nykänen