Lapin yliopiston sosiologian emeritusprofessori Asko Suikkanen kuuluu professoripolveen, joka katsoi velvollisuudekseen ottaa avoimesti kantaa suomalaisen yhteiskunnan kehitykseen. Pitkän työuransa aikana Suikkasesta on tullut suomalaisen ja lappilaisen yhteiskunnan omatunto, joka haastaa sekä poliitikot että vallitsevaa kehitystä myötäilevät tutkijat.
Yhteiskunnan omatunto, pyytämättä ja pyydettäessä. Epiteetti huvittaa emeritusprofessoria, mutta hän myöntää, että asiassa on perää.
– Osaksi koen tällaisen luonnehdinnan omaksenikin. Kyllä se kuuluu persoonaani, että varsinkin nuorempana otin helposti kantaa asioihin, joita tutkin ja jotka nousivat esiin tässä yhteiskunnan kehityksessä.
Asko Suikkanen omaksui asenteensa jo yliopistollisessa äidinmaidossa. Poliittisesti aktiiviset 1960- ja 1970-luvut jättivät nuoreen opiskelijaan ja tutkijaan selvän mallin siitä, mitä on olla yhteiskuntatieteilijä.
– Kun aloitin opinnot Turun yliopistossa vuonna 1968, niin käytännössä ensimmäinen professorini oli Jouko Siipi. Siipi koki henkilökohtaisesti, että hänen haavoittumisensa ja osittain vammautumisensa oli Neuvostoliiton syytä ja hän koki myös Suomen armeijan toiminnan sota-aikana ongelmallisena. Siipihän kirjoitti aiheesta kirjankin nimeltään Puna-armeijan etuvartio. Vasemmistolaisella nuorella opiskelijalla syntyi välittömästi aktiiviseen opettajaan kiistanalainen suhde, josta omaksuin kuitenkin myös aktiivisen, osallistuvan professorin mallin. Siihen aikaanhan oli muutenkin opettajina Helsingissä ja Turussa suuria sosiologian nimiä, jotka osallistuivat yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Tutkimuksen asema muuttuu
Suikkasen opiskeluaikoina ja työuran alkupuolella yhteiskuntatieteiden status oli Suomessa vahva. Tutkijat tyydyttivät yhteiskunnallisen tiedon tarvetta kertomalla tutkimuksiinsa perustuvia näkemyksiä työttömyydestä, tuloeroista ja yhteiskunnan kaikinpuolisesta muuttumisesta.
Nyt radikaaleja ajatuksia ei kaivata: tutkimuksenkin pitäisi lähinnä tukea vallitsevaa taloudellista järjestelmää, Suikkanen arvioi.
– Tässä on tapahtunut 2000-luvun alussa suuri muutos. Tiedon hyödynnettävyydestä on tullut keskeinen vaatimus. Yhteiskuntatieteelliseltäkin tutkimukselta vaaditaan sen selvittämistä, onko joillain asioilla vaikutusta. Tähän liittyy se, että tutkimuksen pitäisi tukea lähinnä talouden kehitystä. Ennen tärkeimpiä tiedontarpeita olivat uteliaisuus ja erilaisten ongelmien selittäminen.
Suikkanen pitää muutosta todella suurena. Hänen mukaansa radikaalisti uudenlaisten ja kriittisten ajatusten esittäminen on sitä vaikeampaa, mitä tiiviimmin tutkimus on kytketty vallitsevaan ajattelutapaan ja ennalta valittujen intressien edistämiseen.
Hyvinvointivaltio 2.0
Suikkanen on tutkinut urallaan muun muassa tapaturmavakuutuksia, työsuojelua, työmarkkinoita ja työttömyyttä. Jos emeritusprofessorin työtä pitäisi luonnehtia yhden teeman kautta, olisi se epäilemättä hyvinvointivaltio. Suikkasen ura alkoi aikana, jolloin pohjoismaiset hyvinvointijärjestelmät kukoistivat. Hyvinvointivaltion ongelmat puolestaan ovat olleet jatkuvana sytykkeenä hänen myöhemmälle työlleen.
– Hyvinvointivaltio merkitsee monia asioita. Tärkeitä ovat olleet esimerkiksi ilmainen koulutus, jatko- ja uudelleenkoulutus sekä eläketurvan ja kuntoutusjärjestelmien muotoutuminen. Yhtenä hyvin merkittävänä kehitystrendinä on ollut naisten ja lasten sosiaalisten oikeuksien kehittyminen.
– Pääongelmana on nykyään se, että nämä järjestelmät luotiin 1960-luvulla, jolloin yhteiskunnallinen tilanne oli ihan erilainen. Voidaan pohtia, onko näitä järjestelmiä viritetty nykyisen yhteiskunnallisen tilanteen pohjalta vai pitäisikö niitä reformoida.
Suikkanen uskoo, että hyvinvointivaltion kuolemasta puhuminen on vakavasti ennenaikaista. Sillä on hyvä tulevaisuus, mutta mahdollisuuksien tavoittaminen edellyttää suuria muutoksia sekä yhteiskunnallisissa rakenteissa että yksilöiden ajattelutavoissa.
– Nykyään puhutaan vain rakenneuudistuksesta ja tiettyjen taloussuhteiden muuttamisesta. Itse näen tämän riittämättömänä keskusteluna. Pitäisi puhua uudelleen – ja täydennyskoulutuksen ihan uudenlaisesta kehittämisestä, työvoimapolitiikan kehittämisestä, kuntoutusjärjestelmien kehittämisestä. Järjestelmien uusiminen on välttämättömyys, sillä ne eivät tehoa enää riittävästi.
– Uskon sinänsä hyvin vahvasti hyvinvointivaltion tulevaisuuteen. Se edellyttää kuitenkin järjestelmien reformia ja uudenlaista elämänkulun mallia. Pitäisi nähdä, että tässä ei ole kyse pienistä leikkauksista vaan hyvinvointivaltion seuraavasta vaiheesta. Olen samaa mieltä esimerkiksi Ulrich Beckin ja Gunther Schmidtin kanssa siitä, että Euroopan pärjäämisen ainoa mahdollisuus on siinä, että hyvinvointivaltio kehittyy. Hyvinvointivaltio mahdollistaa yksilötasolla sen, että voidaan sopeutua uusiin tilanteisiin.
Yhdestä työurasta limittäisiin työuriin
Suikkanen hahmottelee myös konkreettisempaa esimerkkiä. Hänen mukaansa ihmisten pitää ensinnäkin jatkossa olla työvoimajärjestelmässä pidempään maksavina kuin saavina osapuolina. Emeritusprofessori on kuitenkin sitä mieltä, että yksioikoinen työurien pidentäminen ei ole paras ratkaisu. Sen sijaan pitäisi siirtyä kokonaan uuteen ajatteluun, limittäisen elämänkulun malliin.
– Nostin jo Lapin Kansan haastattelussa vuonna 1988 esille sen, että hyvinvointivaltio perustuu liiaksi tällaiseen sateenkaariajatteluun. Ihmisen elämänura nähdään sateenkaarena, jossa elämän tuottavin kohta eli keskikohta on liian lyhyt. Pitäisi lähteä suosimaan limittäistä elämänkulun mallia, jossa ihminen osallistuu varhaisemmin työelämään, on uudelleenkoulutuksessa ja vaikka työttömänäkin vähän aikaa, sitten osallistuu ennen eläkkeelle jäämistä tai jo jäätyään vielä uudelleenkoulutukseen ja on työelämässä vielä hyvinkin pitkään.
– Työelämätutkijoiden näkemys työmarkkinoista törmää usein elinkeinoelämän edustajien kanssa. He näkevät työmarkkinat lähinnä kilpailutalouteen ja vientiin perustuvien alojen kautta. Tämän lisäksi pitäisi kuitenkin puhua esimerkiksi välityömarkkinoista ja siitä, millaista työmarkkinamallia julkisella sektorilla voitaisiin luoda. Suomesta puuttuvat käytännössä nykyään esimerkiksi jokamiehen työmarkkinat, jotka tarjoaisivat töitä vähän koulutetuille ihmisille. Monissa Euroopan maissa tällaisia markkinoita kuitenkin on. Työmarkkinoiden näkeminen useampitasoisena sosiaalisena järjestelmänä olisi tärkeää.
Professorikin limittyy
Valtakunnallisen, erityisesti työmarkkinoihin liittyvän roolinsa lisäksi Asko Suikkanen on tullut tunnetuksi Lapin kehityksen ahkerana kommentaattorina. Viime aikoina hän on kritisoinut muun muassa kaivospolitiikkaa, jota hän on pitänyt – tutkimukseensa perustuen – monessa yhteydessä epärealistisena ja lyhytnäköisenä. Kaivoksien mahdollisuuksia Suikkanen ei sinänsä tyrmää, mutta hän uskoo, että Lapin tulevaisuus perustuu muille tekijöille.
– Lapissa on usein ajateltu, että tulee aina joku pelastaja. Nyt sellaiseksi on ajateltu kaivostoimintaa. Itse uskon, että pelastus on pikemminkin lappilaisessa yrityskannassa ja yhteistyössä lähialueiden eli Pohjois-Venäjän, Norjan ja Ruotsin kanssa. Esimerkiksi ivalolaiset ja utsjokiset naiset käyvät töissä Norjassa, mikä on pitänyt työttömyyttä maltillisena. Lappilaisten yritysten ja kuntien tulisi avautua reilusti ympäristönsä kanssa ja hyödyntää monia mahdollisuuksia, joita siellä on. Hyvä esimerkki on Kemi-Tornio -seutu ja se, miten se on verkottunut Haaparannan ja Luulajan kanssa. Tämä Lapin sijainti ja arktinen politiikka tuo monia mahdollisuuksia, joiden suhteen kannattaa olla kunnianhimoinen.
Työuramallinsa mukaisesti Suikkanen aikoo itse jatkossakin limittäytyä yhteiskuntaan ja maksaa sinne velvoitteita. Vaikka professorin työ jää taakse, ei yhteiskunnan omatunto ole hiljenemässä.
– Kirjoitin eilen määräaikaisen tutkijan työsopimuksen Lapin ammattikorkeakoulun hankkeeseen, jossa tutkitaan näyttötutkintojen vaikuttavuutta. Muutamasta yliopistosta on myös tullut yhteydenottoja, että voitko kirjoittaa erilaisia virantäyttölausuntoja ja tehdä esitarkastuksia. Näköjään näitä työllistäviä tehtäviä siirretään meille eläkeläisille. Kalenteri on kyllä buukattu sinne vuoden 2015 loppupuolelle, sen jälkeisestä en vielä tiedä mitään.
Tapio Nykänen / LaY viestintä