• Weboodi
  • Outlook
  • Finna
  • Tenttis
  • Optima
  • Moodle
 
DSC_6257-2.jpg

Kasvo: Vaikka hierarkiat piiloutuvat, ne eivät katoa, sanoo sosiologian professori Merja Kinnunen

29.3.2018

Merja Kinnusen, Kirsti Lempiäisen ja Virve Peterin teksti toimistotilojen muutoksesta palkittiin maaliskuussa vuosien 2016-2017 parhaana Sosiologia-lehden artikkelina. Tutkimuksen piti alun perin tarkastella työtilojen muuttumista. Lopulta siitä tuli sekä suomalaisen työelämän että eläkkeelle tänä vuonna siirtyvän Kinnusen akateemisen uran peili.

Kuten moni muu Lapin yliopiston yhteiskuntatieteilijöistä, myös professori Merja Kinnunen sai tieteellisen peruskoulutuksensa Tampereen yliopistossa. Kangasniemeläinen Kinnunen suoritti ylioppilastutkinnon jälkeen Kotkan talouskoulun, mutta tiesi jo silloin, että opinnot jatkuvat vielä muualla.

Olin aika yhteiskunnallinen jo teininä. Minua kiinnostivat sosiaali- ja yhteiskuntatieteet, ja Tampere oli näissä näkyvä yliopistokentällä. Lisäksi Tampereella opiskeli tuttuja, joten sinne hakeminen oli luontevaa, professori muistelee.

Kinnusen ensimmäinen yliopistotutkinto oli sosiaalihuoltajan ammatillinen tutkinto, jonka hän suoritti vuonna 1984. Kinnunen oli mukana myös kehitystyössä, jonka myötä sosiaalialan tutkinnosta tuli maisteritasoinen.

Koulutuksesta haluttiin tieteellisempi ja laaja-alaisempi. Olen edelleen sitä mieltä, että sosiaalityöhön jos johonkin pitää olla mahdollisimman korkea-asteinen koulutus, jotta klaaraa sen monimutkaisuuden, jota ihmisen elämässä on.

Sorrettujen puolelle ja Lappiin

Sosiologian opiskelijaksi Kinnunen päätyi tutkimusharjoittelun kautta. Hän osallistui avustajana lähiöravintoloita tutkivaan hankkeeseen ja löysi alalta pian akateemisen kotinsa.

Muutokseen vaikutti ehkä se, että on lopulta helpompi tutkia yhteiskunnallisia ongelmia kuin elää niitä joka päivä sosiaalityössä. Pidin myös siitä, miten sosiologia on sorrettujen puolella.

Sekä tutkimuksessa että opetuksessa oli silloin valtava tekemisen meininki, eikä rahasta ollut nykyistä musertavaa pulaa. Projekteihin toki haettiin rahoitusta, mutta etualalla oli aina tieteellinen sisältö. Nykyään rahaa haetaan, jotta yliopistot ylipäätään voivat olla olemassa. Asetelma on siis kääntynyt päälaelleen.

Lapin yliopistoon Kinnunen tuli professoriksi vuonna 2006. Maantieteellisesti etäinen korkeakoulu oli henkisesti yllättävänkin lähellä.

Lapin ja Tampereen välit ovat aina olleet hyvät ja yliopistojen välillä on liikuttu. Täällä oli silloinkin Tampereelta tulleita, kuten Ronkaisen Suvi, ja olin kuullut pelkkää hyvää Lapin yliopistosta. Nykyäänkin Tampereen ja Lapin tutkijoilla on yhteisiä tutkimushankkeita, jotka lähtevät nimenomaan tutkijoista itsestään.

DSC_6273.jpg

Suomalaisen työelämän ja sukupuolen tutkija

Tutkijanurallaan Merja Kinnunen on keskittynyt erityisesti kahteen teemaan, työelämän muutokseen ja sukupuolittuneisiin valtarakenteisiin. Useissa hänen tutkimuksissaan aiheet myös risteävät. Näin on myös palkitun Konttorista monitilatoimistoksi –artikkelin laita. Teksti tarkastelee toimistotilojen muutosta 1980-luvulta nykypäivään.

Vanhoissa toimistoissa oli teollisen yhteiskunnan järjestys, ja hierarkia oli näkyvää. Alakerroksissa oli asiakkaita ja naispuolisia asiakaspalvelijoita, ja mitä ylemmäs mentiin, sitä enemmän oli miespuolisia johtajia ja taloutta. Vallan muotokieli oli selvästi näkyvillä, Kinnunen selittää.

Nykyisissä monitilatoimistoissa ei ole näkyviä hierarkioita eli esimerkiksi johtaja ja palkanlaskija voivat olla samassa tilassa. Kontrolli on kuitenkin läsnä. Se on vain näkymättömämpää ja tapahtuu teknisten järjestelmien, kuten kulunvalvonnan kautta.

Monitilatoimistojen suuri ero yksityisiin työhuoneisiin on siinä, että niissä liikutaan. Sekä työntekijät että tavarat vaihtavat paikkaa. Tiloissa voi olla pelejä, värikkäitä pintoja ja hauskaksi tarkoitettuja huonekaluja.

Tavallisia ovat esimerkiksi riipputuolit ja istumasäkit, jotka konkreettisesti kutsuvat nuoren miehen ruumista. Jos esimerkiksi minä menisin säkkiin istumaan, en varmaan pääsisi sieltä pois.

Monitilatoimistoihin liittyvät käytännöt voivat Kinnusen mukaan kertoa paljon koko työelämän muutoksesta. Siinä missä yhteiskuntaa aikaisemmin pyrittiin muovaamaan suuntaan, joka tuottaa ihmisille hyvinvointia, odotetaan nyt ihmisiltä itseltään muutosta. Tavoitteena on, että yksilöt liikkuvat itseään halliten säkkituolista ja projektista toiseen.

Kahvin sosiologia

Emeritaksi siirtyvä Kinnunen ei ole jäämässä potkurilleen lepäämään. Työn alla on jo uusi kirja, jota hän työstää yhdessä tutun työryhmän eli Kirsti Lempiäisen ja Virve Peterin kanssa. Teos pureutuu suomalaisen työkulttuurin mustaan ytimeen eli kahvinjuontiin.

Kahvissa tiivistyy monta työelämän käytäntöä ja hierarkiaa. Jo moniin työehtosopimuksiin on kirjattu se, kuinka pitkiä kahvitaukoja työpaikoilla saa pitää, Kinnunen sanoo.

Arjessa kahvi sekä yhdistää että erottaa. Kahvia juodaan usein tiettyjen työkavereiden kanssa ja myös keittämiseen ja siivoamiseen on omat käytännöt. Kahviin liittyy myös vastarintaa. Juuri kahvitauoilla usein nauretaan nykytyöelämän typeryyksille.

Kinnunen sanoo, että nimenomaan vastarinnan mahdollisuuteen sosiologin tulee kiinnittää huomiota. Missä on valtaa, siellä on myös tilaa vastavoimalle. Vastarintaa voi olla kahvihuoneissa, rahapulaan ajetuissa yliopistoissa ja monitilatoimistoissa. Sosiologinen kritiikki päätyy siis lopulta toivoon.

Monitilatoimistoissa ei usein saa säilyttää omia tavaroita tai vanhoja mappeja ja kirjoja, koska ne vievät tilaa. Kaikki eivät ole kuitenkaan halunneet luopua tavaroistaan. Sen sijaan kirjoja, papereita ja mappeja on raahattu kotiin, ja kellariin tai olohuoneen hyllyyn on rakennettu oma ja työpaikan historiallinen muisti.

Viestintä / Tapio Nykänen

Virve Peteri, Kirsti Lempiäinen ja Merja Kinnunen keräävät työelämän kahvinjuontiin liittyviä kokemuksia kirjaansa varten. Vapaamuotoisia kertomuksia ja tarinoita voi lähettää osoitteeseen kahvi@ulapland.fi.

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK