Kukkaloistoa Lapin yliopiston lukuvuoden 2023-2024 avajaisissa. Kuva: Marko Junttila
Lapin yliopisto juhli uuden lukuvuoden avajaisia maanantaina 4. syyskuuta 2023. Avajaisten teemana oli tänä vuonna pohjoisen arvon nousu.
Rehtori Antti Syväjärvi tarkasteli avajaispuheessaan etenkin sivistystä ja Lapin pitovoimaa.
– Sivistys on ollut suomalaisessa yhteiskunnassa läsnä historiassa, tässä ajassa sekä varmasti sen tulee olla läsnä tulevaisuudessa. Sivistystä on vaalittava ja siitä on muistutettava, koska sivistyksen asema ei ole aina selviö, taattu tai mitenkään erikseen ”vakuutettu”. Sivistys ja osaaminen liittyvät kaikkeen – ne ovat perusta, jolle tämä meidän menestyvä yliopisto, ja laajemmin yhteiskunta, on rakennettu, rehtori Syväjärvi sanoi.
Rehtori Syväjärvi käsitteli myös Lapin pitovoimaa korkeakoulutettujen näkökulmasta. Lapissa korkeakoulutettujen osuus on kansallisen keskiarvon alapuolella.
– Korkeakoulujen odotetaan merkittävästi kasvattavan ulkomaalaisten opiskelijoiden määrän vuoteen 2030 mennessä. Heistä iso osata tulisi pitää eli saada työllistymään Suomeen. Meidän olisi pystyttävä tarjoamaan valmistuville koulutusta vastaavia työpaikkoja ja integroimaan heidät osaksi suomalaista, lappilaista yhteiskuntaa, Syväjärvi tähdensi.

Pohjoisen arvon nousu lunastuu yhteistyöllä ja aktiivisuudella
Juhlassa puhuivat myös Lapin maakuntajohtaja Mika Riipi, Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Viljo Vuorimäki sekä Lapin yliopiston hallituksen puheenjohtaja Hannele Niemi.
Maakuntajohtaja Mika Riipi korosti juhlapuheessaan pohjoista arvonnousua ja potentiaalia, joiden taustalla ovat niin uusi geopoliittinen tilanne, vihreä siirtymä kuin huoltovarmuuden näkökulmasta Lapin sijainti Ruotsin ja Norjan maarajoilla. Arvonnousun lunastaminen on Riipin mukaan paljon myös omissa käsissämme.
– Ensiksikin meidän on entisestään tiivistettävä alueellista yhteisyötä Pohjois-Kalotilla. Toiseksi meidän on otettava hyvin vakavasti luonnonvarojemme käyttöön liittyvät yhteensovittamisen haasteet. Kolmatta haastetta voisi kuvailla kaikille pohjoisille alueille ikiaikaiseksi: kuinka vältämme tulevaisuuden, jossa ajaudumme resurssiaitaksi muiden alueiden tai maiden hyvinvoinnin kasvulle. Tarvitsemme tietoa päätöksenteon ja edunajamisen pohjaksi, Riipi sanoi.
– Kaikkien toimijoiden saumattomalla yhteistyöllä voimme rakentaa kestävää menestystä maakunnassamme. Yliopisto ja koko Lapin koulutus- ja tutkimussektori ovat avainasemassa tässä yhteistyössä, Riipi painotti.

Ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Viljo Vuorimäki korosti opiskelijan puheenvuorossa arktisten alueiden, kansainvälisyyden, hyvinvoinnin ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen tärkeyttä. Hän kannusti opiskelijoita ottamaan aktiivisen roolin arktisen alueen mahdollisuuksien, tutkimuksen ja koulutuksen saroilla, opiskelijayhteisöjen ja -järjestöjen toiminnassa sekä yhteiskunnalliseen kehitykseen osallistumisessa.

Lapin yliopiston hallituksen puheenjohtaja Hannele Niemi avasi tervehdyksessään Lapin yliopiston merkitystä ja tulevaisuutta.
– Lapin yliopisto on pieni yliopisto. Pienuus on vahvuutta silloin, kun se tarjoaa jotain erityistä. Tämä kärki on viime vuosien aikana yhä selkeämmin kirkastunut: meillä on erityisosaamista ja erityistehtävä arktisissa kysymyksissä, Niemi totesi.

Avajaisjuhlan musiikista vastasivat Meri-Lapin jousikvartetti sekä Lapin harjoittelukoulun kuoro.
Uutisjutun kuvat: Marko Junttila