Teksti: Marjo Laukkanen

Rovaniemen maalaiskunnasta kotoisin oleva Mirva Lohiniva-Kerkelä kiinnostui oikeustieteistä, kun hän ei ylioppilaskirjoitusten jälkeen ollut ihan varma, miksi haluaisi isona.

– Oikeustiede on ala, jossa voi päätyä monenlaisiin tehtäviin. Sain näin lisää harkinta-aikaa, Lohiniva-Kerkelä kuvailee.

Hän aloitti oikeustieteen opinnot Lapin korkeakoulussa vuonna 1979, samana vuonna kuin korkeakoulu perustettiin.
Ihan ensimmäinen kosketus kotiyliopistoon tapahtui kuitenkin jo aiemmin.

– Olin lukiolaisena mukana viemässä opetusministerille adressia, jolla vetosimme, että Lappiin perustettaisiin oma korkeakoulu.

Lohiniva-Kerkelän mukaan opiskelu oli ensimmäisinä vuosina hyvin erilaista kuin nykyisin. Professoreita oli vain pari, ja opetussuunnitelmaa rakennettiin sitä mukaa, kun opiskelijat etenivät vuosikurssilta seuraavalle.

– Meillä oli pieni, tiivis yhteisö. Pääpaikkana oli Pienteollisuustalo, mutta luentoja oli vähän missä sattuu.

Alkuaikojen tiedekuntaa Lohiniva-Kerkelä kuvailee aika perinteiseksi, vaikka se joiltakin osin erosi muiden yliopistojen oikeustieteiden tiedekunnista. Esimerkiksi rikosoikeuden opintojen sijaan Lohiniva-Kerkelä on suorittanut rikollisuuden opinnot – sittemmin nimi on ymmärrettävästi muutettu.

Lapin korkeakoulussa aloitti oikeustieteen opinnot noin 70 opiskelijaa vuonna 1979. Puolet heistä kokoontui alumnitapaamiseen Rovaniemelle lokakuussa 2015. Mirva Lohiniva-Kerkelä on alarivissä toinen oikealta. Kuva: Marko Junttila

Vaihtelu oikeusalojen välillä on avartanut ymmärrystä

Opiskeluaikana Lohiniva-Kerkelä oli harjoittelijana verotoimistossa ja tiedekunnassa. Hän valmistui oikeustieteiden kandidaatiksi vuonna 1985. Kun valmistumisen jälkeen tiedekunnassa avautui vero-oikeuden assistentin paikka, Lohiniva-Kerkelä haki ja tuli valituksi.

– Urani on edennyt vähän ajelehtimisteorian mukaisesti, hän naurahtaa.

Pikkuhiljaa tiedekunta kasvoi, ja työtehtävät muuttuivat. Assistentista tuli yliassistentti, ja välillä Lohiniva-Kerkelä teki sijaisuuksia.

– Olin reilu parikymmentä vuotta määräaikaisissa työsuhteissa. Ensimmäinen vakituinen työni oli yliopistonlehtorina.

Vuonna 2016 Lohiniva-Kerkelä aloitti hyvinvointioikeuden apulaisprofessorina, ja vuonna 2021 hänet nimitettiin hyvinvointioikeuden professoriksi. Monitieteisellä oikeusalalla on tehty tiivistä yhteistyötä esimerkiksi sosiaalityön kanssa.

– Apulaisprofessuuri oli ensimmäisiä tehtäviä hyvinvointioikeuden alalla Suomessa. Vajaassa kymmenessä vuodessa ala on selkeytynyt ja kehittynyt huomattavasti.
Lohiniva-Kerkelän mukaan työskentely eri oikeusaloilla on avartanut ymmärrystä oikeustieteistä ja sen yhteiskunnallisista merkityksistä.

Hallinnolliset tehtävät esimerkiksi opetuksen varadekaanina ja dekaanina ovat puolestaan lisänneet ymmärrystä tiedekunnan toiminnasta, ja yliopiston hallituksen jäsenenä toimintaa pääsi tarkastelemaan koko yliopiston tasolla. Isoin muutos tapahtui vuonna 2010, kun yliopistot muuttuivat valtion virastoista itsenäisiksi toimijoiksi.

– Johtaminen muuttui keskitetymmäksi.

Lohiniva-Kerkelän mukaan dekaanien toimivalta laajeni, eikä päätöksiä enää tehty samalla tavalla tiedekuntaneuvostossa. Myös yliopiston tasolla rehtoraatin ja hallituksen vaikutusvalta kasvoi.

Jotain uutta, jotain samaa

Vaikka 45 vuodessa moni asia on muuttunut, jotain on pysynyt myös samana.

– Opiskelijoilla on halu opiskella, ja henkilökunnalla halu tehdä tutkimusta. Se fiilis ja suhtautuminen omaan tekemiseen on yhä sama.

Siinä missä Lohiniva-Kerkelän opiskeluaikana istuttiin luennoilla ja tehtiin massatenttejä, nykyisin opetus on huomattavasti monimuotoisempaa.

– Isoin muutos tapahtui koronapandemian myötä, mutta meillä on ollut monta uudistusta matkan varrella.

Uusimmassa opintosuunnitelmassa notaarivaihe eli ensimmäiset kaksi vuotta ovat enimmäkseen läsnäoloa vaativia opintoja. Sen jälkeen monimuotoisuus lisääntyy, mikä on käytännöllistä esimerkiksi työ- ja harjoittelupaikkojen takia, sillä ne ovat pääosin muualla kuin Rovaniemellä.

Korona-aika muutti myös yliopistotyön tekemisen tapaa. Monipaikkatyössä on hyvät puolensa, mutta yhteisöllisyyden ja spontaanien kohtaamisten vähentyminen harmittaa. Toisaalta yhdessä tekeminen on myös lisääntynyt.

– Oikeustieteissä on vahva yksin tekemisen traditio, mutta töitä on alettu tehdä yhä enemmän yhdessä muiden kanssa, yli oppiaineiden ja tieteenalojen rajojen.

Lohiniva-Kerkelä siirtyy eläkkeelle elokuun alusta. Hänen seuraajansa tehtäväntäyttö on parhaillaan käynnissä. Kuva: Elli Alasaari

Nyt on nuorempien vuoro

Mikä vuosista on jäänyt päällimmäisenä mieleen?

– Hienoja hetkiä on ollut paljon, esimerkiksi oma väitös ja oma promootio. Pidän akateemisista juhlallisuuksista, kuten lukuvuoden avajaisista.

Tiettyjen tilaisuuksien ohella mieleen ovat jääneet myös ihmiset – opiskeluaikojen kavereista ja professoreista kaikkiin heihin, joiden kanssa työtä on tehty.

– Olen aina pitänyt työstäni, vaikka välillä ottaa päähän. Työssä pystyy kehittymään jatkuvasti, ja opiskelijoiden kohtaaminen on innostavaa. Olen myös tykännyt akateemisesta vapaudesta. Se on sopinut omaan elämänrytmiin paremmin kuin kahdeksasta neljään työ.

Mirva Lohiniva-Kerkelä siirtyy elokuun alusta eläkkeelle mutta on tietoisesti välttänyt suunnittelemasta tulevaa.

– Tämä on hyvä vaihe olla tekemättä täsmällisiä suunnitelmia. Jatkan yliopistoyhteisössä emeritana ja ohjaan ohjattavieni väitöskirjat loppuun, mutta kaikki muu on auki.

– Hallinnollisista tehtävistä ja perusopetuksesta irtaannun hyvillä mielin – nyt on nuorempien vuoro!