Yhteiskuntatieteilijän silmissä esineet eivät ole vain kylmää rautaa tai muovia. Ne ovat myös kulttuurin osia.

Esineiden suunnittelijat ja valmistajat ovat laatineet tuotoksilleen käsikirjoituksen, jonka mukaan niitä on ajateltu käytettävän. Lisäksi esineet alkavat elää omaa elämäänsä ja muuttaa kulttuuria silloin, kun ihmiset siirtävät toimintojaan niiden hoidettaviksi.

– Teknologiset sovellukset eivät ole vain välineitä, joilla ratkaistaan käytännön ongelmia. Ne ovat myös jotakin, joiden kanssa on asetuttava yhteistoimintaan ja jotka kietovat ihmisiä ja asioita yhteen. Näin tehdessään ne määrittävät omalta osaltaan, mihin suuntaan kulttuuri kehittyy, professorina Lapin yliopistossa työskentelevä Jarno Valkonen kuvailee.

Mitä muuttui?

Moottorikelkan tulo muutti poronhoitoa teknologian tavanomaisen logiikan mukaisesti. Kun kelkka otettiin käyttöön, alkoi poroelämä kietoutua sen ympärille uusilla tavoilla.

Kelkka nivoi poronihmiset uudenlaisiin suhteisiin kansainvälisten toimijoiden ja talouden kanssa. Poronhoitajille tulivat tutuksi niin moottorikelkkakauppiaat, korjaamot kuin pankitkin.

Samalla kelkka osittain korvasi vanhoja poronhoitotaitoja. Hiihtotaidon ja hiihtämällä paimentamisen merkitys käytännössä katosivat. Tilalle tulivat teknologinen osaaminen ja kelkalla paimentaminen, joka poikkeaa merkittävästi hiihtomiesten työstä.

– Sosiologisesti muotoillen moottorikelkka rakensi poronhoidon toimintatilan uusiksi. Se toi ylipaikalliset suhteet ja vaatimukset osaksi poronhoidon maailmaa, synnytti uudenlaisia osaamisen tarpeita sekä rakensi suhteen maahan ja ympäristöön toisenlaiseksi kuin ennen. Tässä mielessä poronhoidon moottorikelkkavallankumous todella tapahtui, sanoo Valkonen.

Mitä säilyi?

Valkosen mukaan puhe moottorikelkkavallankumouksesta peittää kuitenkin osittain alleen poronhoitoon liittyvän jatkuvuuden. Vaikka kelkka muutti monia käytäntöjä, se ei merkinnyt kulttuurin katkosta, professori sanoo.

Ensinnäkin osa kokonaan uusista taidoista kytkeytyi aikaisempiin. Esimerkiksi porojen paimentaminen kelkalla perustuu samankaltaiseen ymmärrykseen porotokan tai yksittäisten porojen liikkumisesta kuin hiihtämällä paimentaminen.

Toiseksi kelkan tulo ei tehnyt tarpeettomaksi useita vanhoja poronhoidon taitoja. Poronhoitajan on edelleen kyettävä tekemään ja lukemaan korvamerkkejä, teurastamaan eläimiä ja jalostamaan lihaa, tunnistamaan ja hoitamaan sairaita yksilöitä, pyydystämään poroja suopungilla, kesyttämään härkiä, lukemaan lumen ja tuulen muutoksia sekä selviytymään itse metsissä ja tuntureilla.

– Tärkeää on myös, että moottorikelkka ei muuttanut poronhoitajien omaa ymmärrystä poronhoidosta. Se näyttäytyy heille yhä perinteisenä kulttuurina ja elämänmuotona. Jos moottorikelkkavallankumouksen ajatusta tarkastelee tästä näkökulmasta, on se eittämättä liioiteltua ja kiinnittää aivan liiaksi huomiota muutokseen, Valkonen summaa.

Kelkka pohjoisena laitteena

Moottorikelkalla ajavat pohjoisessa muutkin kuin poronhoitajat, eivätkä poroihmisetkään aina liiku kelkalla vain poronhoidon vuoksi. Laite onkin nivoutunut laajasti osaksi pohjoista liikkumisen kulttuuria. Myös Valkonen ajaa itse kelkalla, vaikkei täysin osaa sanoa, miksi.

– Kelkka on kallis hankkia ja pitää. Niin kauan kuin kelkkaan ei koske, sen omistaminen tuntuu järjettömältä. Heti kun käynnistät sen, käynnistyy kuitenkin jonkinnäköinen ”hermosto”, joka perustelee sen välttämättömyyden. Olen ajanut kelkalla koko ikäni ja se on ollut sekä väline, jolla on kuljettu talvikalalle ja riekonpyyntiin että harrastus sinänsä. Kaikki syyt moottorikelkan omistamiseen ja ajamiseen eivät itselleni oikein avaudu. Se ehkä kertoo siitä, että kelkka on osa yleisempää pohjoisen luontokulttuurista olemista.

Tulevaisuudessa sekä poronhoitajien että muiden pohjoisen asukkaiden liikkuminen on taas muutoksessa. Siihen ohjaavat sekä ilmastonmuutoksen myötä tapahtuva lumiolosuhteiden muutos että teknologinen kehitys. Lisää vallankumouksia on odotettavissa.

Viestintä / Tapio Nykänen

Artikkelin kirjoittaja työstää professori Jarno Valkosen kanssa tutkimusten sarjaa moottorikelkan kulttuurivaikutuksista