Victoria Tauli-Corpuzin ura alkuperäiskansojen oikeuksien parissa alkoi aktivistina 1970-luvun alussa. Hän oli vastustamassa menestyksekkäästi kotimaansa Filippiinien diktatorisen Marcos-hallinnon rakennushankkeita, jotka olisivat tuhonneet muun muassa alkuperäiskansojen alueilla virtaavia jokia.

Sittemmin ura on vienyt igorot-kansan johtohahmon Yhdistyneiden kansakuntien palvelukseen. Virstanpylväänä Tauli-Corpuzin uralla on vuonna 2007 hyväksytty YK:n alkuperäiskansaoikeuksien julistus, jonka laatimisessa hän oli keskeisesti mukana.

– Nyt meillä on viimeinkin kansainvälinen instrumentti, joka määrittelee minimistandardit alkuperäiskansojen oikeuksille. Meidän pitää tietysti painostaa hallituksia ottamaan julistus huomioon lainsäädännössään, Tauli-Corpuz sanoo.

Julistus on niin sanottua ei-sitovaa lainsäädäntöä (soft law). Koska alkuperäiskansojen oikeuksia koskevan YK:n työjärjestö ILO:n sopimuksen 169 on ratifioinut vain 22 maata, on julistuksella kuitenkin merkittävä rooli kansainvälisessä alkuperäiskansapolitiikassa.

ILO:n kautta?

Suomessakin saamelaisten asemaa on parannettu nojaten vähintään osittain kansainväliseen soft law-sääntelyyn. Saamelaisilla on perustuslaissa taattu oikeus kehittää ja ylläpitää kieltään ja kulttuuriaan; lyhyemmin kulttuuri-itsehallinto.

Oikeuksia on täsmennetty muun muassa saamen kielilaissa, kolttalaissa, laissa saamelaiskäräjistä, kaivoslaissa ja laissa Metsähallituksesta, jonka uuteen versioon on työstetty saamelaiskulttuurin heikentämiskieltoa.

Muun oikeuksien parantamisen lisäksi saamelaiset ovat pitäneet ILO-sopimuksen ratifiointia erittäin tärkeänä. Ratifioinnin esteinä ovat olleet kiista saamelaisalueiden maaoikeuksista sekä sopimuksen subjekteista eli käytännössä siitä, kuka on saamelainen. Tauli-Corpuzin mukaan ratifioinnin ei tarvitse kaatua näihin ongelmiin.

– Määritelmäkysymyksen ei tulisi estää ILO-sopimuksen ratifiointia. Sopimus vain tunnistaa, että on olemassa alkuperäiskansoja, joita on diskriminoitu eri tavoin, ja historiallisia vääryyksiä täytyy korjata. Mitä enemmän instrumentteja valtioille on tähän tavoitteeseen, sen parempi.

Maankäyttöön liittyvissä kysymyksissä on puolestaan mahdollista kehittää paikallisia ratkaisuja, kuten Norjan tapa jakaa pohjoisten maiden hallinta saamelaisten ja muiden alueen asukkaiden kesken.

– Ongelmat eivät ole mahdottomia, ja niihin voidaan kehittää paikallisia ratkaisumalleja. Tarvitaan avointa asennetta: ihmiset kykenevät kyllä ratkaisemaan aika monimutkaisia ongelmia, erityisraportoija uskoo.

Globaalit ongelmat

Kiista alkuperäiskansan jäsenen määrittelystä ei ole pelkästään suomalais-saamelainen, vaan aktuaalinen erityisesti niissä maissa, joissa alkuperäiskansaa on verrattain vaikea erottaa välittömästi valtaväestöstä.

Useammin ILO-sopimuksen ratifioinnin esteenä on ollut kuitenkin pelko alkuperäiskansojen liian suuresta itsemääräämisoikeudesta. Tauli-Corpuzin kotimaa Filippiinitkään ei ole ratifioinut sopimusta, vaikka maassa hyväksyttiin jo vuonna 1997 laki alkuperäiskansojen oikeudesta.

100 miljoonan asukkaan Filippiineillä on noin 100 alkuperäiskansaa, joihin kuuluu 12–15 miljoonaa ihmistä. Poliitikot pelkäsivät, että ILO 169 vahvistaisi joidenkin ryhmien vaatimuksia täydestä itsenäisyydestä, jota Filippiineillä on vaatinut erityisesti etelän muslimiväestö.

– Esitettiin, että riittää, että on alkuperäiskansoja koskeva laki ja YK:n alkuperäiskansaoikeuksien julistus.

Alkuperäiskansat ja luontosuhde

Tauli-Corpuzin puheessa toistuu jatkuvasti alkuperäiskansojen tasapainoon pyrkivän luontosuhteen suuri merkitys. Hänen katsannossaan hyvinkin erilaisia alkuperäiskansoja yhdistää nimenomaan poikkeuksellinen suhde maahan - sen lisäksi, että kansat ovat joutuneet historiallisen diskriminaation kohteeksi, usein kansallisvaltioiden toimesta.

Erityisraportoija kritisoi yhtä lailla luonnonvarojen ajattelematonta hyväksikäyttöä kuin luonnon täydellistä suojelua alkuperäiskansojen alueilla. Kummatkin edustavat asennetta, joka ei kunnioita alkuperäiskansojen elämäntapaa.

Tauli-Corpuz oli vastikään asiantuntijatodistajana Amerikan ihmisoikeustuomioistuimessa jutussa, jossa vastakkain olivat Surinamin valtio ja Lokonon sekä Kaliñan alkuperäiskansat. Surinam on tehnyt useista alkuperäiskansojen alueista luonnonpuistoja, mikä on johtanut ihmisten pakkomuuttoon.

Vastaavia prosesseja on tapahtunut maailmanlaajuisesti, kun suojelupyrkimykset asetetaan alkuperäiskansaoikeuksien edelle, Tauli-Corpuz sanoo.

– Nähdäkseni luonnon ja alkuperäiskansojen asettaminen vastakkain on ylipäätään virheellistä. Maailmanpankin tuore tutkimus osoitti, että 80 prosenttia maailman luonnon monimuotoisuudesta löytyy alkuperäiskansojen alueelta: alkuperäiskansat ovat siis onnistuneet vaalimaan alueitaan itse tähänkin saakka, hän huomauttaa.

– Kaikissa tapauksissa pitäisi tutkia objektiivisesti ja tarkkaan sitä, millainen alkuperäiskansan vaikutus alueeseen aidosti on ollut ja millainen alue on ilman alkuperäiskansaa. Alkuperäiskansojen elämän vaikeuttaminen tai häätäminen alueiltaan noin vain on yksinkertaisesti epäoikeudenmukaista.

Vaikka kaikkia ongelmia ei ole ratkaistu sen paremmin Suomessa kuin Filippiineillä, Tauli-Corpuz katsoo tulevaisuuteen hyvillä mielin. Hän näkee edessä entistä moniarvoisemman ja oikeudenmukaisemman maailman, jossa menneisyyden erheitä on korjattu.

– Olen kyllä optimistinen! Alkuperäiskansoja on kolonisoitu jopa yli viidensadan vuoden ajan, ja yhä me olemme täällä. Olemme sitkeitä ja päättäväisiä.

Viestintä / TN