Pietarsaaressa sijaitseva kuvataiteen koulutusohjelma on osa suurta ruotsinkielistä Novia-ammattikorkeakoulua, jolla on toimipaikkansa Pietarsaaren lisäksi Vaasassa, Turussa ja Raaseporissa. Se on tuottanut vuodesta 1998 lähtien yhteensä lähes 200 kuvataiteilijaa alan monimuotoiselle ammattikentälle.

Koulutusohjelma ei periaatteessa eroa sisällöltään ja rakenteeltaan muista maamme kuvataiteilijoita tuottavista AMK-ohjelmista. Koulutuksen ja kurssien repertuaari kattaa sielläkin kuvataiteen kaikki alueet perinteisistä maalaustaiteen, kuvanveiston ja taidegrafiikan menetelmistä nykyaikaisempiin suuntauksiin, kuten media-, performanssi-, ääni- ja yhteisötaiteeseen.

Koulutusohjelman johtajana 1998 – 2013 toimineen Leif Strengellin (1955) mukaan Pietarsaaressa ei ole kuitenkaan enää aikoihin noudatettu tätä vanhentunutta jakoa eri suuntauksiin. Oppilaat ovat saaneet poimia kursseja ja oppia eri tekniikoista omien tarpeidensa ja mielitekojensa mukaisesti.

Koulun pitkäaikaisen opettajan, saksalaistaustaisen Albert Braunin (1958) mukaan oppiminen on tehokkainta juuri silloin, kun omaksuttavaa taitoa tarvitaan välittömästi jossakin henkilökohtaisesti motivoidussa projektissa.

Koulun opetusfilosofiana on siis yksilölähtöisyys. Strengellin mukaan tämä ilmenee esimerkiksi siten, että opettajat ovat pitkälti avustajan roolissa oppilaiden projekteissa. Myös väriopin kaltaiset kuvataiteen perusteet tulevat nykyisin opituiksi lähinnä opiskelijoiden omien projektien sisällä.

- Tarjoamme enemmän kysymysmerkkejä kuin huutomerkkejä opetuksessamme, Leif Strengell sanoo. Oppilailta tämä tosin vaatii jonkin verran kypsyyttä, hän lisää.

Leif Strengell Galleria-ateljeessaan Tripodissa Uusikaarlepyyn keskustassa.

Oppia kokeellisuuteen ja leikittelemällä löytämiseen

Vaikka oppilaiden omiin ideoihin ja pyrkimyksiin perustuvat projektit ovat opetuksen keskiössä, Braunin mukaan valmiita ideoita, tavoitteita ja käsitteitä ei silti kaivata taiteellisen tekemisen lähtökohtina.

- Tärkeätä on oppia laboratoriomainen kokeellisen tekemisen prosessi, jossa ei varsinaisesti ole diskursiivista ajattelua. On tärkeätä oppia vain tekemään ja leikittelemään asioilla, vaikka ei edes tiedä mitä etsii ja mitä haluaa ilmaista, Albert Braun toteaa.

Ammattikorkeakoulua edeltänyt alemman asteen taidekoulutus perustettiin jo 1980-luvun alkupuolella niissä ideointiriihissä, joiden tuloksena oli myös edelleen vahvasti toimiva Kokkolan Pohjoismainen taidekoulu. Näiden kahden koulun erona oli alussa se, että Pohjoismainen taidekoulu oli täysin vapaaseen taiteeseen suuntautunut kun taas tuolloin Uusikaarlepyyssä sijainnut Svenska Konstskolan oli orientoitunut puoliksi taideteolliselle alalle ja vain puoliksi vapaan taiteen alueelle.

Muuntumisvaiheessa ammattikorkeakouluksi taideteollisen orientaation osuus kasvoi oppilasmäärissä ja sitä myötä resursseissa 75 %:iin. Kuten muuallakin aikanamme, myös Noviassa vapaa taide on ideologisesti alistetussa asemassa ja joutuu aika ajoin perustelemaan olemustaan ja olemassaolonsa oikeutta. Tilanne voisi periaatteessa olla hedelmällinen vapaan taiteen argumentaatiopohjan vahvistaja.

Novian kampuksella asetelma muistuttaa hieman nykyistä Taideyliopistoa, jossa Kuvataide- ja Sibelius-akatemiat ovat samaa organismia Teatterikorkeakoulun kanssa. Nimittäin myös Noviassa on hengenheimolaisuutta ja yhteistyöprojekteja kuvataiteen, musiikin ja teatterialan opiskelijoiden kesken. Poikkitaiteellisille projekteille on kysyntää alati kasvavalla kulttuuritapahtumien kentällä.

Kuva Novian kuvataiteilijakoulutuslinjan opettajien JÄR –näyttelystä, Galleria Valosta, etualalla osa Albert Braunin installaatiosta ”Nein danke [Hanhikivi]”, taustalla Robert Backin maalaus.

Arktikumin Valossa Novian laaja skaala

Novian kuvataidelinjan opettajien yhteisnäyttely on paraikaa esillä Galleria Valossa Arktikumissa. Esillä on neljän opettajan teoksia, jotka eivät sinänsä muodosta yhtenäistä temaattista kokonaisuutta, vaan antavat kokonaisuutena näkökulman niihin taiteellisiin juuriin, joihin Novian kuvataiteilijakolutus juontuu.

Leif Strengelliltä on esillä hyvin monenlaisia teoksia. Koko näyttelyn perinteikkäimpinä teoksina on esillä sarja modernistista grafiikkaa. Yhteisötaiteellinen videoteos ”Michelle learns Line Dance” taas kuvaa liverpoolilaisten leskirouvien klubin tanssiharjoituksia. ”Huoneistot, joissa he asuivat, olivat kolmessa massiivisessa 11-kerroksisessa rakennuksessa […] kun joku kuolee, asunto suljetaan ja kukaan muu ei muuta sisään” – näin selittää Strengell teoksensa taustoja.

Muita Strengellin teoksia on näyttelytilan nurkkiin sijoitetuista repaleisista paperirullista koostuva ”The Stream” –installaatio. Rullat ovat 100 vuoden takaisia löytöesineitä Österbottens Tidning - lehden jäämistöistä. Teoksen teemana on katoavaisuus. Strengellin mukaan tuskin kukaan tänään ymmärtäisi esimerkiksi näiden rullien tekstien konteksteja.

Strengellin teoksista niin ikään myös valokuvasarja 3 H + K 1 – 8 kertoo memento mori –tyyppisesti katoavuudesta. Siinä taiteilijan isän rakentaman vanhan kotitalon irtaimistosta riisutut huoneet kaikuvat eksistentiaalista tyhjyyttä ja poissaoloa. ”Kuin neutronipommin jäljiltä”, toteaa Stregell itse, muistoistakaan ei näy jälkiä.

Novian kuvataidelinjan nykyiseltä johtajalta Robert Backilta (1971) on esillä sarja perinteikkäitä ekspressionistis-impressionistisiltä näyttäviä raskaita maalauksia. Strengell paljastaa, että Back itse pitää niitä oikeastaan ”valokuvina” – koska ovat valokuvien perusteella maalattuja. Käsitteellisyys ja kyseenalaistaminen kulkevat Noviassa nautinnollisten öljyvärimassojenkin lomassa.

Backilta on esillä myös kahteen videomonitoriin jakautunut teos ”Den tunna gröna linjen”. Videoteos on vastaansanomatonta luontoestetisointia ruovikkoineen, lintuineen ja hypnoottisine veden vellomisineen. Teoksen nimen viittaussuhteiden kautta päästään kuitenkin sotahistoriaan ja ympäristökysymyksiin.

Akuuttiin ympäristökysymykseen viittaa myös Albert Braunin koko tilan halki x-muotoisena pyykkinaruripustuksena levittyvä ”Nein danke [Hanhikivi]”, jossa hyvin yksiselitteisesti ilmaistaan huoli ihmisten passiivisuudesta koskien Pyhäjoelle suunnitteilla olevaa ydinvoimalaa. Mielenilmaukseen voivat katsojatkin osallistua ripustamalla alusvaatteensa naruilla roikkuvien valokuvakankaiden lomaan.
Näyttelyn neljäs tekijä on ruotsalaissyntyinen taideteoreetikko Ingela Bodbacka-Rak (1958). Hän reflektoi Lappiin tuloaan installaatiollaan Salong, jossa katsoja voi istahtaa kliseisten lappilaisten sisustuselementtien päälle huilaamaan ja lueskelemaan patinoituneita kirjoja.

Etualalla osa Albert Braunin installaatiosta ”Nein danke [Hanhikivi]” sekä osa Leif Strengellin installaatiosta ”The Stream”, taustalla häämöttää Robert Backin maalaus sekä videoteos ”Den tunna gröna linjen”.

Perinteinen suomenruotsalainen profiili: auki maailmaan

Ruotsinkielinen Pohjanmaa on perinteisesti ollut suuntautunut enemmän merenlahden toiselle puolelle Ruotsiin kuin muualle Suomeen. Myös laajempi kansainvälisyys on aina ollut osa suomenruotsalaista kulttuuria. Niinpä Novian kuvataidelinjakin on alustansa lähtien rakentanut kontakteja ja yhteistyötä kaikkialle Eurooppaan. Opiskelijoita on avustettu myös opintojensa jälkeisessä hakeutumisessa ulkomaisiin residensseihin.

Koulun edellisen sijaintipaikan yhteydessä Uusikaarlepyyssä toimi vuosina 1996-2012 residenssi, jossa ehti vierailla yli 80 nuorta kansainvälistä taiteilijaa. Nämä taiteilijat toimivat myös koulun vierailevina kuvataiteilija-opettajina.

Robert Back kirjoittaa Lapin yliopiston julkaisemassa artikkelikokoelmassa Traditio ja murros (2014), että kansainvälisten taiteilijoiden vierailujen on määrä antaa opiskelijoille myös käsitys taiteen konteksti- ja paikkasidonnaisuudesta. Residenssitaiteilijat ikään kuin tuovat mukanaan luovan miljöön.

Backin mukaan nykyaikainen taidekoulu pyrkiikin olemaan pikemminkin taidemiljöö kuin oppilaitos tarkkaan suunniteltuine kursseineen. Strengellin tavoin Back toteaa, että taidepedagogin on tärkeätä esittää oppilaille kysymyksiä, joihin ei ole lopullisia vastauksia.

- Taiteilijan ja opiskelijan välinen kommunikaatio ei perustu opettaja- /opiskelijarooleihin, vaan kahden taiteilijan väliseen suhteeseen, jolloin kritiikitön ja vapaa keskustelu on mahdollista, Back toteaa artikkelissaan.

Ulos Suomesta suuntautuneen paikallisidentiteettinsä kautta Novian kuvataiteen yksikkö edustaa Lapin yliopiston taiteiden arktisuus-orientaation tavoin marginaalia suhteessa Etelä-Suomi-painotteiseen suomenkieliseen suomalaisuuteen. Kontrastia ruotsinkielisen rannikon ja Lapin välillä toki on, ja tätä Strengell pitää kiinnostavana ja näkökulmien moninaisuutta luovana. Yhdessä tuodaan moniäänisyyttä myös suomalaisuuteen.

Vireillä on suunnitelmia yhteistyöstä Taiteiden tiedekunnan ja Novian kuvataideyksikön välillä. Seuraava askel on Lapin yliopiston Taiteen ja kulttuurin opettajien näyttely Pietarsaareen. Novian opettajien näyttelyn purkamisen yhteydessä 11.9. klo 16.30 – 17.30 järjestetään Artist talk eli taiteilijatapaaminen Galleria Valossa.

Näkymä JÄR –näyttelystä Galleria Valosta. Etualalla Ingela Bobacka-Rakin installaatio.
 

JÄR – Novia AMK:n taiteilijakoulutusohjelman opettajien yhteisnäyttely Galleria Valossa Arktikumissa 11.8. – 11.9. 2016.