Hallintotieteiden maisteri Maarit Niskasen väitöstutkimuksessa peilataan presidentin ja valtioneuvoston ulkopoliittisen toimivallan suhdetta parlamentarismin ja presidentialismin välisenä kilpailutilanteena.
HTM Maarit Niskasen väitöstutkimuksessa käsitellään Suomen ulkopoliittista päätösvaltajärjestelmää ensisijaisesti tasavallan presidentin päätösvallan kannalta. Erityisenä tutkimuskysymyksenä on ollut tasavallan presidentin ulkopoliittisen toimivallan ilmeneminen vuoden 2000 perustuslaissa.
– Parlamentarismin periaate on vahvistunut aina presidentti Koiviston ajoista lähtien ja perustuslakiuudistuksen eräs keskeisimmistä tavoitteista oli parlamentaarisen periaatteen vahvistaminen. Tästä huolimatta tasavallan presidentillä on edelleen vahvaa ulkopoliittista valtaa Suomen valtiosäännössä. Presidentialismin periaate vaikuttaa ennen kaikkea siinä, että tasavallan presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa, Niskanen sanoo.
Niskasen mukaan presidentti on käyttänyt valtaansa aktiivisesti uuden perustuslain mukaisessa oikeudellisessa ympäristössä, jossa kohtaavat presidentin valtaa painottava institutionaalinen traditio ja valtioneuvoston valtaa korostava parlamentarismin periaate.
– Suomen ulkopoliittisessa päätöksentekojärjestelmässä esiintyneet ongelmakohdat voidaan paikantaa näiden kahden toisilleen vastakkaisen periaatteen kilpailutilanteiksi.
Niskasen mukaan kilpailutilanne ilmenee myös muualla Suomen valtiosäännössä. Yhtenä esimerkkinä hän nostaa esiin kriisinhallintalain.
– Yleisellä tasolla kriisinhallintalain voidaan nähdä ilmentävän vanhan ja uuden ajan poliittisen kulttuurin yhteentörmäystä, jossa presidentin voidaan katsoa saaneen pienen erävoiton.
Suomen valtiosäännössä on siis nähtävissä tahtoa kaventaa presidentin ulkopoliittista päätösvaltaa, mutta presidentialismin periaate vaikuttaa silti edelleen vahvana. Toisaalta parlamentarismin periaatteen mukaisesti valtioneuvosto on pyrkinyt ottamaan itselleen yhä aktiivisempaa roolia ulkopolitiikassa, erityisesti Euroopan unionia koskevissa asioissa.
– Varsinkin EU:n yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on muodostunut osa-alueeksi, jossa valtioneuvosto ja presidentti ovat kilpailleet keskenään.
Perustuslainsäätäjän harkintaan jää, tahdotaanko presidentin osallistuminen myös EU-asioihin pitää nykyisellään, kun Lissabonin sopimuksen sisältö tulee voimaan.
– Lissabonin sopimus vahvistaisi edelleen unionin ulkopolitiikkaa, jolloin myös tasavallan presidentti saattaisi nykyistä käytäntöä seuraten olla yhä aktiivisempi toimija EU-politiikassa.
Toisin sanoen vaikka poliittinen kulttuuri on muuttunut parlamentarismia korostavaksi, perustuslain sanamuoto korostaa presidentin ulkopoliittista johtajuutta.
– Jos poliittinen tahto osoittaa, että presidentin ulkopoliittista valtaa on kavennettava, tämän tulisi tapahtua ennen kaikkea perutuslain sanamuotoa muuttamalla. Perustuslain tulkinnan ja sen sanamuodon tulisi vastata toisiaan, Niskanen sanoo.
Taustatietoja väittelijästä:
Maarit Niskanen on valmistunut hallintotieteiden maisteriksi Vaasan yliopistosta. Niskanen on toiminut tutkijana ja assistenttina Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnassa.
Tietoja väitöstilaisuudesta:
Hallintotieteiden maisteri Maarit Niskasen väitöstutkimus Tasavallan presidentin ulko- ja turvallisuuspoliittinen päätösvalta Suomen valtiosäännössä tarkastetaan Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnassa perjantaina 30.10.2009 kello 12.00, Castrén-sali, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi. Vastaväittäjänä toimii valtio-opin professori Tapio Raunio Tampereen yliopistosta ja kustoksena professori Matti Niemivuo Lapin yliopistosta.
Lisätietoja:
Maarit Niskanen
Puhelin 040 484 4030
LaY/Viestintä/OT