Kasvatustieteen lisensiaatti Merja Paksuniemi tarkastelee väitöstutkimuksessaan, millaisia oppilaita Tornion alakansakoulunopettajaseminaariin hakeutui ja valittiin vuosina 1921–1945 sekä millaista opettajakuvaa seminaarissa käytetyt oppimateriaalit ja seminaarin oheistoiminta loivat. Tutkimus kuuluu kasvatushistorian alaan.

Tutkimuksen mukaan seminaarissa vallinnut opettajakuva korosti opettajan siveellisyyttä, kristillisyyttä ja isänmaallisuutta. Lisäksi opettajan tuli hallita opettamisessa tarvittava teoreettinen tieto.

– Opettajan tuli olla sivistynyt, kuuliainen, uuttera, raitis ja siveellinen sekä pukeutua hyvin, puhua sivistyneesti, käyttäytyä hillitysti ja kunnioittaa auktoriteetteja. Opettajan tuli myös osoittaa kotiseuturakkautta ja tuntea kulttuuriperinne. Siihen pyrittiin esimerkiksi valmistamalla käsityötunneilla kansallispuvut ja harjoittelemalla liikuntatunneilla kansantanhuja, Paksuniemi kuvailee.

Opetuksen taustalla vaikutti Suomessa vankan jalansijan saanut herbart-zilleriläinen kasvatussuuntaus, joka painotti opettajan kristillis-siveellistä olemusta ja opettajalle välttämättömiä taitoja, kuten hänen rooliaan luokan esikuvana. Opetuksessa heijastuivat myös ajanjakson olosuhteet, pedagogiset virtaukset sekä aatteelliset ideologiat.

– Yhteiskunta tarvitsi kehittyäkseen aktiivisia kansalaisia. Näin ollen oppilaista kasvatettiin opettajia, jotka osasivat muun muassa järjestää kerhotoimintaa kylillä, Paksuniemi toteaa.

Opettajakuvan pohjalta seminaarin oppilailta edellytettiin sääntöjen ja käytänteiden kuuliaista noudattamista sekä opettajalta vaadittua esiintymistä.

– Oppilaat eivät esimerkiksi saaneet viettää vapaa-aikaansa nuorten miesten kanssa saati käydä tansseissa tai teatterissa. Sääntöjen rikkomisesta seurasi käytösnumeron aleneminen, puhuttelu tai pahimmassa tapauksessa opintojen keskeyttäminen, Paksuniemi kertoo.

Oppilaat noudattivat sääntöjä melko kuuliaisesti.

– Seminaarin oppilaat valittiin sadoista halukkaista tarkan seulan läpi monipäiväisissä pääsykokeissa. Valtaosa heistä valmistui, mikä osoittaa seminaarin onnistuneen oppilasvalinnassaan.

Paksuniemi toteaa, että lähes sadan vuoden takaiset kaiut kuuluvat opettajan työssä ja koulutuksessa edelleen.

– Jos opettaja oli vuosikymmeniä sitten paljon vartija, on hän sitä edelleenkin. Opettajan työhön liittyy nykyäänkin vahvat sosiaaliset, eettiset ja moraaliset päämäärät, jotka ovat tulevaisuudessakin opettajankoulutuksen perusta, tosin entistä lempeämmin ja suvaitsevaisemmin nähtyinä.

Tutkimuksen arkistolähteenä on Tornion seminaarin arkisto sekä 110 seminaarissa käytettyä eri aineiden oppikirjaa.

Tornion alakansakoulunopettajaseminaari
Tornion kaksivuotinen alakansakoulunopettajaseminaari oli ainoa Pohjois-Suomessa toiminut alakansakoulunopettajia valmistanut laitos. Seminaari aloitti toimintansa vuonna 1921.

Seminaari oli tarkoitettu vain naisopiskelijoille. Seminaariin oli vuosittain satoja hakijoita, joista noin 30 valittiin monipäiväisissä pääsykokeissa. Oppilaat olivat enimmäkseen kotoisin Pohjois-Suomen maaseudulta. Seminaarin suurta suosiota selittää se, että naisille avoimia ammatteja oli tuolloin hyvin vähän: käytännössä mahdollisia olivat vain opettajan ja sairaanhoitajan ammatit.

Opiskelutahti oli erittäin tiivis. Koulua oli aamuvarhaisesta iltamyöhään, ja lisäksi oppilaat harjoittelivat omalla ajallaan soittoläksyjä ja osallistuivat seminaarin tarjoamaan ohjattuun toimintaan, kuten aamuhartauksiin, kristillisen yhdistyksen toimintaan, toverikunta- ja partiotoimintaan sekä muuhun vapaa-aikana järjestettyyn toimintaan. Opettajan rooliin asettumista ja aineenhallintaa harjoiteltiin seminaarin yhteydessä toimineessa harjoituskoulussa, jossa oppilaiden esiintymistä ruodittiin varsin tarkkaan. Vaatimuksena oli, että opettajan oli oltava esimerkkinä oppilailleen.

Opettajaseminaari toimi Torniossa vuoteen 1970 asti.

Tietoja väitöstilaisuudesta
Kasvatustieteen lisensiaatti Merja Paksuniemen väitöskirja Tornion alakansakoulunopettajaseminaarin opettajakuva lukuvuosina 1921–1945 rajautuen oppilasvalintoihin, oppikirjoihin ja oheistoimintaan tarkastetaan Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa perjantaina 22.5.2009 klo 12.00, Fellman-salissa, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi. Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii dosentti Reijo Heikkinen Oulun yliopistosta ja kustoksena professori Kaarina Määttä Lapin yliopistosta.

Taustatietoja väittelijästä
Merja-Leena Paksuniemi (o.s. Aspegrén) kirjoitti ylioppilaaksi Rovaniemen Keskustan lukiosta vuonna 1990. Hän on valmistunut luokanopettajaksi ja kasvatustieteen maisteriksi Lapin yliopistosta 1997 ja kasvatustieteen lisensiaatiksi vuonna 2005. Hän on työskennellyt vuodesta 1997 lähtien luokanopettajana Rovaniemen alueella, nykyisin hän työskentelee Saaren koululla.

Julkaisun myynti:
Tiede- ja taidekirjakauppa Tila (Lapin yliopiston pääkirjasto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi), p. (016) 341 2924, julkaisu(at)ulapland.fi, verkkotilaukset: www.ulapland.fi/julkaisut.

Lisätietoja:
Merja Paksuniemi, p. 040 590 7290, merja.paksuniemi(at)rovaniemi.fi

Teksti: LaY/Viestintä/Sari Väyrynen