Yhteiskuntatieteiden maisteri Janne Autto tutkii väitöstutkimuksessaan, miten päätöksentekijät ja kansalaiset osallistuvat hyvinvointivaltion päämääristä ja keinoista käytävään tulkintakamppailuun. Esimerkkinä ovat Suomessa käydyt päivähoitokeskustelut. Autto on kiinnittänyt huomiota erityisesti siihen, minkä ja kenen nimissä kansanedustajat, kuntapäättäjät ja kansalaiset puolustavat tai kritisoivat vallitsevaa päivähoitojärjestelmää sekä millaista vastuunjakoa he ehdottavat. Tutkimus kuuluu sosiologian alaan.

Janne Autton mukaan päätöksentekijöiden ja kansalaisten tavat kritisoida tai puolustaa päivähoitojärjestelmää olivat yllättävän samanlaisia. Tutkimus puhuukin vastaan olettamusta, että kansalaisten esittämät yhteiskuntapoliittiset näkemykset olisivat vähemmän rationaalisia tai kapeampia kuin päätöksentekijöiden näkemykset.

– Päätöksentekijät ja kansalaiset tukeutuvat kannanotoissaan samoihin käsityksiin hyvinvointivaltion tehtävistä ja kansalaisen asemasta, Autto toteaa.

– Molempien mielestä hyvinvointivaltion tulisi tasoittaa kansalaisten sosiaalista eriarvoisuutta, toimia kustannustehokkaasti sekä kouluttaa, aktivoida ja vastuullistaa kansalaisia työmarkkinoiden toimivuuden ja kansallisen kilpailukyvyn nimissä. Lisäksi molemmat esittävät, että hyvinvointivaltion tulisi tarjota kilpailukykyisiä palveluita kansalaisille sekä huomioida kansalaisten arvostukset ja toiveet heitä koskevissa käytännönpoliittisissa ratkaisuissa, hän sanoo.

Sekä päätöksentekijät että kansalaiset tukeutuivat myös käsityksiin siitä, mikä on lapsen hyvinvoinnin kannalta parasta ja miten sukupuolten välistä tasa-arvoa tulee edistää.

– Lapsiperheiden hyvinvointi ei näyttäisi yksistään olevan riittävä päivähoitopoliittinen päämäärä, sillä lähes poikkeuksetta keskusteluissa asetettiin tavoitteeksi myös julkisen sektorin kustannustehokkuus, työmarkkinoiden toimivuus ja Suomen taloudellinen kilpailukyky, tutkija mainitsee.

Autton mukaan tällainen ajattelu – kaikkia veronmaksajia hyödyttävän rationaalisen hallinnan korostaminen kansalaisten oikeuksien sijasta – on ominaista yleisemminkin Suomen poliittiselle kulttuurille.

– Hyvinvointivaltion tarpeellisuutta ei sinänsä kiistetä, mutta tutkitut päivähoitokeskustelut osoittautuivat kamppailuiksi, joissa päätöksentekijät ja kansalaiset ajoivat esittämänsä käytännönpoliittisen ratkaisun toteutumista pyrkimällä kumoamaan tulkinnat, jotka puhuvat toisenlaisten ratkaisujen puolesta. Erilaisia käytännönpoliittisia kompromissiratkaisuja ei juurikaan esitetty. Tämä korostui etenkin keskusteluissa palvelujen ja tukien laajuudesta ja kohdentamisesta, Autto sanoo.

Tutkimuksessa käy ilmi, että päivähoitokeskustelut rakentuvat erilaisiksi vastakkainasetteluiksi. Eduskunnassa kamppailun osapuolina ovat hallitus ja oppositio, kuntaorganisaatiossa taas kunnan viranhaltijat ja luottamushenkilöt.

– Esimerkiksi kunnan viranhaltijat korostivat päivähoitojärjestelmän kokonaisvaltaista toimivuutta, kun taas luottamushenkilöt tähdensivät kuntalaisten tarpeisiin vastaamista ja lapsiperheiden oikeudenmukaista kohtelua. Lasten vanhemmat puolestaan arvostelivat kuntaa liian innokkaasta kustannustehokkuuden tavoittelemisesta sekä toisaalta siitä, että kunta tuhlaa verorahoja osaamattomalla toiminnallaan. Lisäksi vanhemmat kamppailivat keskenään siitä, pitäisikö julkista rahoitusta kohdistaa ensisijaisesti päivähoitoon vai kotihoitoon, Autto kertoo.

Tutkimuksessa tarkastellaan myös, millaisena kansalaisen ja valtion suhde on käsitetty päivähoitokeskusteluissa 1970–2000-luvuilla.

– Hyvinvointivaltiosta käytävät kamppailut ovat tulleet entistä ajankohtaisemmiksi, kun hyvinvointivaltiot ovat siirtyneet rakentamisen ja kasvun ajasta palvelujen ja etuuksien karsimiseen sekä niiden valikoivampaan kohdentamiseen. Niukemmalle linjalle on vaikeampi saada laajaa hyväksyntää. Lisäksi ajatukset siitä, miten hyvinvointivaltion tulee toimia, ovat monipuolistuneet, Autto arvioi.

Tutkimuksen empiirisenä aineistona on käytetty Helsingin Sanomien pääkirjoitussivun tekstejä vuosilta 1972–2006 sekä 2000-luvun alun eduskunnan päivähoitokeskusteluja ja aloitteita, kunnan asiakirjoja sekä päivähoitoikäisten lasten vanhempien kirjoittamia kuntalaisaloitteita ja yleisönosastokirjoituksia.

Tietoja väitöstilaisuudesta:
Yhteiskuntatieteiden maisteri Janne Autton väitöskirja Päivähoitopolitiikka kamppailuna hyvinvointivaltiosta. Kentät, subjektiasemat ja oikeutukset tarkastetaan Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa perjantaina 14. syyskuuta klo 12.00 alkaen Fellman-salissa (Yliopistonkatu 8, Rovaniemi). Vastaväittäjänä on professori Jukka Törrönen Tukholman yliopistosta ja kustoksena professori Asko Suikkanen Lapin yliopistosta. Tervetuloa!

Tietoja väittelijästä:
Janne Autto (s. 1974, Kiiruna, Ruotsi) kirjoitti ylioppilaaksi rovaniemeläisestä Ounasvaaran lukiosta 1994. Yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinnon hän suoritti Lapin yliopistossa 1999.

Autto on työskennellyt Lapin yliopistossa sosiologian lehtorina, tutkijana ja assistenttina vuodesta 2000 lähtien. Hän on kuulunut myös TyöVerkko-tutkijakouluun (LabourNet). Tällä hetkellä hän toimii sosiologian yliopisto-opettajana sosiologian oppiaineessa.

Lisätietoja:
Janne Autto, p. 040 843 7190, janne.autto(at)ulapland.fi
Väitöskirjan lehdistökappaleet ja valokuva väittelijästä ovat saatavissa Lapin yliopiston viestinnästä: tiedotus(at)ulapland.fi tai p. 040 571 1960

Julkaisun tiedot:
Janne Autto: Päivähoitopolitiikka kamppailuna hyvinvointivaltiosta. Kentät, subjektiasemat ja oikeutukset. Acta Universitatis Lapponiensis 231. Lapin yliopistokustannus: Rovaniemi 2012. ISBN 978-952-484-548-9. ISSN 0788-7604.

Julkaisun myynti:
Tiede- ja taidekirjakauppa Tila (Lapin yliopiston pääkirjasto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi), p. 040 821 4242, julkaisu(at)ulapland.fi, verkkotilaukset: www.ulapland.fi/lup

LaY/Viestintä/SV