YTM Heikki Huilaja tutkii sosiologian väitöskirjassaan, millainen osaamisen, sopivuuden ja valikoitumisen neuvottelukonteksti rekrytointi on. Huilaja kysyy, mitä rekrytointi on käytännön toimintoina ja miten näissä käytännöissä määrittyy ihmisen sopivuus tehtävään, työhön ja työn ympäristöön. Laajaan haastatteluaineistoon perustuva tutkimus osoittaa, että rekrytointi on paljon muuta kuin yksiselitteinen pätevimmän työntekijän valinta työhön. Sopivuuden kriteerit ja osaamisen sisällöt määrittyvät tapauskohtaisesti monivaiheisessa valikoitumisen prosessissa. Heikko osaaminen rekrytoinnin ongelmana tarkoittaa myös työnantajan osaamattomuutta.
Yksi viime vuosikymmenen näkyvimmistä työelämän keskusteluista on käsitellyt työn ja työelämän vaatimusten muutosta ja muutoksen kiihtyvyyttä. Yleinen mielikuva tuntuu painottavan työn luonteen ja sisältöjen nopeaa vaihtumista sekä ihmisten tarvetta sopeutua ja vastata muuttuneisiin vaatimuksiin. Työntekijöiden tulisi sekä päivittää ammatillinen osaamisensa että asettaa oma persoonansa kokonaisvaltaisesti työelämän palvelukseen. Väitetään myös, että teknisen osaamisen sijaan työssä tarvittaisiin yhä enemmän pehmeitä taitoja, eli sosiaalista sujuvuutta, sopeutumis- ja uudistumiskykyä, kehittävää asennetta, palveluotetta ja sitoutumista. Työelämän ihanteeksi on noussut näihin toiveisiin vastaava ”hyvä tyyppi”. Onko siis niin, että hyvät tyypit saavat aina töitä ja ne, jotka eivät saa, eivät ole hyviä tyyppejä.
— Vaikka tällaisen tulkinnan voisi tehdä, on se vahvasti vinoutunut käsitys. Julkinen kuva rekrytoinnista on kovin suoraviivainen, liioitteleva ja epätarkka. Yksi esimerkki on juuri puhe työelämän hyvistä tyypeistä. Hyvä tyyppi saa töitä -keskustelu kaventaa työllistymisen yksinkertaiseksi työntekijän ominaisuuksien ja sopivuuden mittaamiseksi. Huomiotta jää ensinnäkin se, ovatko työnantajan määrittämät työn ja työntekijyyden edellytykset sopivat tai oikein mitoitetut, Huilaja toteaa.
Lisäksi Huilajan mukaan unohtuu, että rekrytointi on kahdensuuntaista valintaa, jossa valintaa ja arviointia tekevät sekä työnhakija että työnantaja. Sivuutetuksi tulee myös rekrytoinnin vuorovaikutuksellisuus, jonka sujumiseen vaikuttavat itse tilanne ja siihen osallistuvat ihmiset.
— Työttömille työnhakijoille hyvistä tyypeistä puhuminen voi olla vahingollista. Jos väitetään, että hyvät tyypit saavat aina töitä, ei työtön voi olla koskaan hyvä tyyppi. Tällainen puhe vahvistaa yleistä mielikuvaa, jossa työtön maalataan tietynlaiseksi toimijaksi. Samalla työttömyyden syyt nähdään yksipuolisesti työtä hakevan henkilön ominaisuuksista johtuviksi, Huilaja kertoo.
Rekrytoinnin ongelmat
Yrityksille rekrytointi on käytäntönä hyvin säännönmukainen. Työnhakijan ja työnantajan ensikohtaaminen voi olla sattumanvarainen, mutta prosessi jossa työnhakijan sopivuus varmistetaan, on tarkka ja suunniteltu. Rekrytointi sisältää myös vaiheet, joissa ”tyypin hyvyyttä” arvioidaan puhtaasti hakupapereista saatavalla tiedolla. Tutkinnot, työkokemus ja suositukset ovat siinä vaiheessa pehmeitä taitoja tärkeämpiä ominaisuuksia. Samoin vieras nimi ja kansalaisuus, ikä, sukupuoli tai työttömyys voivat olla väärää osaamista.
— Olisi hyvä muistaa, että rekrytoinnissa osaaminen ja sen saamat sisällöt määrittyvät aina tapauskohtaisesti. Siksi on lopputuloksen kannalta tärkeää kuka tai ketkä valintaa tekevät ja millaisen tiedon sekä mielikuvien varassa ratkaisut tapahtuvat. Osaaminen ei ole vain työnhakijan osaamista ja sen arviointia, vaan työantajan kykyä toimia rekrytoinnissa, Huilaja toteaa.
Huilajan mukaan rekrytointiongelmien sijaan tulisikin puhua rekrytoinnin ongelmista, jolloin huomio kiinnittyy kaikkiin toimijoihin ja toimintoihin, eikä kapeasti työnhakijoiden puutteelliseen osaamiseen tai haluttomuuteen liikkua työn perässä.
Rekrytoinnin seurauksena on konkreettisia valintoja siitä, onko työ sopiva, jotta sen voi ottaa vastaan tai onko työntekijä sopiva työhön ja työyhteisöön. Rekrytoinnissa kuitenkin tuotetaan myös laajemmin ymmärrystä ja jäsennystä työmarkkinoista, työn suhteista, työntekijyydestä, sopivuudesta sekä kvalifikaatioista ja niihin kiinnittyvistä määreistä. Rekrytoinnit voivat pyrkiä uudistamaan kvalifikaatiokäsityksiä, kuten tapahtuu esimerkiksi nimettömässä työhaussa.
— Siinä tavoitteena on haihduttaa etnisyyden tai sukupuolen määräävää merkitystä työn pätevyyden ja sopivuuden kriteerinä. Toisaalta rekrytoinnin käytännöt voivat toistaa pysyviä ja myös syrjiviä merkityksiä, kuten tapahtuu hyvä tyyppi -keskustelussa. Näissä käytännöissä tulee esiin yksittäisten rekrytointien yhteiskunnallinen merkitys. Rekrytointi tuottaa aineksia, jotka palaavat vaikuttamaan asenteisiin, mielikuviin ja normijärjestyksiin sopivuuksista ja yleensä siitä, millaiset valinnat ja väylät työssä ja elämänkulussa vaikuttavat ihmisille mahdollisilta, Huilaja kertoo.
Tietoa väitöstilaisuudesta:
YTM Heikki Huilajan väitöskirja ”Rekrytoinnin sosiaalinen järjestys – tutkimus työhön sopivuuden neuvottelukontekstista” tarkastetaan Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa luentosalissa 2 toukokuun 24. päivänä 2019 klo 12. Vastaväittäjänä toimii professori Harri Melin Tampereen yliopistosta ja kustoksena professori Jarno Valkonen Lapin yliopistosta.
Tietoa väittelijästä:
Heikki Huilaja (s. 1965 Kittilässä) kirjoitti ylioppilaaksi Kittilän lukiosta. Opiskelut Lapin yliopistossa hän aloitti 1995 ja valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi 2002. Vuodesta 2003 alkaen hän on toiminut tutkimus-, opetus- ja hanketehtävissä Lapin yliopistossa. Huilajalla on myös eräoppaan ja kuntohoitajan ammattitutkinnot.
Lisätietoja:
Heikki Huilaja, heikki.huilaja(at)ulapland.fi, +358 40 484 4216
Julkaisun tiedot:
Heikki Huilaja: Rekrytoinnin sosiaalinen järjestys – tutkimus työhön sopivuuden neuvottelukontekstista. Acta electronica Universitatis Lapponiensis 260. ISBN 978-952-337-148-4 ISSN 1796-6310. Lapin yliopisto, Rovaniemi 2019.
Elektronisen väitöskirjan pysyvä osoite:
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-337-148-4