13. Ylirajainen lastensuojelu. Child welfare in transnational settings
Työryhmän vetäjät: Joa Hiitola joa.hiitola@tuni.fi , Maija Jäppinen maija.jappinen@helsinki.fi , Sanna Mustasaari sanna.mustasaari@uef.fi ja Noora Kivioja noora.kivioja@helsinki.fi
Työryhmässä tarkastellaan haavoittuvuutta tuottavia rakenteita ja haastavia elämäntilanteita ylirajaisen lastensuojelun näkökulmasta. Vaikka ylirajaiset perhetilanteet ovat jatkuvasti yleistyneet (Mustasaari 2022), saattavat ne edelleen lainsäädännön osalta asettua harmaalle alueelle, eikä aina ole selvää, millä viranomaisella on velvollisuus järjestää lapselle ja perheelle palveluja (Sindbjerg, Martinsen & Werner 2019; Mustasaari 2022). Rajat ylittävien tilanteiden lisääntymisestä huolimatta yksittäisen sosiaalityöntekijän pöydällä rajat ylittävät tapaukset voivat olla harvinaisia eikä osaaminen näiden tapausten hoitamiseen ehdi kumuloitua, saati rutiinit kehittyä. Nämä tekijät asettavat maiden rajat ylittävissä tilanteissa olevat lapset ja perheet haavoittuvaan asemaan. Lisäksi ilmiöt kuten rodullistaminen, uskonnollistaminen ja turvallistaminen tuovat omat haasteensa ylirajaisen lastensuojelun toimintakentälle.
Työryhmään pyydetään ylirajaisten lastensuojelutilanteiden haavoittuvuutta käsitteleviä esityksiä. Ne voivat olla esimerkiksi tapaustutkimuksia, haavoittuvuutta ylirajaisissa tilanteissa aiheuttavien rakenteiden tai ilmiöiden tutkimuksia tai teoreettisia esityksiä. Työryhmän kielinä ovat suomi ja englanti.
This working group welcomes presentations both in Finnish and English.
This working group examines the structures that create vulnerability and challenging life situations from the perspective of transnational child welfare. Although transnational family situations have become increasingly common (Mustasaari 2022), they may still be considered a grey area in terms of legislation, and it is not always clear which authority has the obligation to provide services to children and families (Sindbjerg, Martinsen & Werner 2019; Mustasaari 2022). Despite the increasing number of cross-border situations, they may be rare on the desk of an individual social worker, which leads to a lack of accumulation of skills, let alone the development of routines, to deal with these cases. These factors put children and families in transnational situations in a vulnerable position. In addition, phenomena such as racialization, religiousization and securitization challenge social workers in the context of transnational child welfare.
The working group invites contributions on vulnerability in transnational child welfare situations. These could be case studies, studies of the structures or phenomena that cause vulnerability in transnational situations, or theoretical presentations.
14. Haavoittuvissa elämäntilanteissa ja näkymättömissä olevien lasten ja lapsiperheiden tutkimus
Työryhmän vetäjät: Rosi Enroos, yliopistonlehtori, rosi.enroos@tuni.fi
Essi Julin, tutkijatohtori, essi.julin@tuni.fi
Jenni Repo, väitöskirjatutkija / hankekoordinaattori, jenni.repo@tuni.fi
Työryhmä keskittyy sellaisiin valmisteilla oleviin tai jo valmistuneisiin tutkimuksiin, jotka käsittelevät haavoittuvissa elämäntilanteissa olevia lapsia ja lapsiperheitä, joita on vaikea saavuttaa tai jotka ovat tutkimuksellisesti ja/tai yhteiskunnallisesti näkymättömissä. Tällaisia ihmis- ja asiakasryhmiä voi olla monenlaisia. Haavoittuvat elämäntilanteet voivat kiinnittyä ilmiönä vaikka päihteidenkäyttöön tai kunniaväkivaltaan. Yksi tutkimuksellisesti ja sosiaalipalveluissa katveessa ollut ryhmä on vankien lapset, jota koskevaa hanketta esitellään työryhmässä yhtenä esimerkkinä. Koska vankien lapset on yhteiskunnallisesti näkymätön ryhmä, vankien lasten tukeminen on sosiaalipalveluissa sattumanvaraista ja riippuu usein yksittäisten työntekijöiden ymmärryksestä ja osaamisesta.
Työryhmään toivotaan tutkimuspuheenvuoroja, jotka voivat avata työryhmän teemaa teoreettisesta, empiirisestä tai menetelmällisestä näkökulmasta. Esitykset voivat käsitellä mm. perheiden kokemuksia ja haasteita palvelujärjestelmässä tai lapsiperheiden elämää haavoittavien tekijöiden tunnistamista sekä niihin vastaamista sosiaalityössä. Työryhmässä pohditaan myös sitä, miten huomioida tunnistamista tällaisissa haavoittuvissa tilanteissa lasten ja perheiden palveluissa, lastensuojelussa sekä palvelujärjestelmän tutkimusperustaisessa kehittämisessä. Työryhmän kieli: suomi
15. Vanhuus, päihteet ja palvelut
Työryhmän vetäjät: Teija Karttunen teija.karttunen@helsinki.fi ja Minna Zechner minna.zechner@helsinki.fi
Vanhuus yhdistetään julkisessa keskustelussa ja politiikassa pääasiassa hoivaan ja sen tarpeeseen. Tällöin sosiaalityön näkökulmasta sekä ikääntyneiden kannalta keskeiset muut mahdolliset tuen tarpeet jäävät vähemmälle huomiolle. Yksi tällainen tuen tarvetta aikaansaava seikka ikääntyneiden elämässä on päihteiden käyttö.
Etenkin alkoholin kulutus ikääntyneiden keskuudessa on lisääntynyt 1980-luvulta lähtien, erityisesti naisilla (Tigerstedt ym. 2020). Tämän kehityskulun taustalla ovat ikääntyneiden aiempaa parempi toimeentulo eläkejärjestelmien myötä, päihteiden helpompi saatavuus sekä käytön arkipäiväistyminen.
Tästä huolimatta on ikääntyneiden pääsy päihdepalveluihin vaikeaa ja erityisesti heille suunnattuja päihdepalveluita on tarjolla vähän. Yleisin ikääntyneiden käyttämä päihdepalvelu on terveydenhuollon palvelu ja sen jälkeen sosiaalipalvelut. Mitä vanhemmasta päihteitä käyttävästä asiakkaasta on kyse, sitä vähemmän he saavat tukea päihdehuollon erityispalveluista. (Kuussaari ym. 2021.) Moninaiset elämän haasteet, niistä johtuvat samanaikaiset tuen tarpeet ja palvelujärjestelmän aukot lisäävät ikääntyneiden päihteidenkäyttäjien haavoittuvuutta.
Tutkimusta ikääntyneiden päihteidenkäytöstä ja elämäntilanteista on kuitenkin vähän, etenkin sosiaalityön ja -palveluiden kontekstissa. Kutsumme työryhmään esityksiä, jotka voivat pohjata tutkimukseen, opinnäytetöihin, kehittämiseen ja käytännön työhön. Niissä voidaan tarkastella ikääntyneiden päihteidenkäyttöä ja/tai palveluiden tarpeita tai käyttöä erilaisin lähestymistavoin ja menetelmin.
Lähteet
Kuussaari, K., Tigerstedt, C & Vilkko, A. (2021) 55 vuotta täyttäneet päihteiden käyttäjät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmässä. Teoksessa O. Kaukonen & K. Kuussaari (toim.) Päihdepalveluiden yhteiskunnalliset haasteet. Helsinki: THL, 56-71.
Tigerstedt, C., Härkönen. J., Mäkelä, P., Parikka, S. & Vilkko, A. (2020) Drinking patterns among Finns aged 60 years and over from the 1990s onwards. Nordic Studies on Alcohol and Drugs 37(5), 470-480. doi:10.1177/1455072520954334
16. Iäkkäiden elämäntilanteisiin kytkeytyvä haavoittuvuus ja gerontologinen sosiaalityö
Työryhmän vetäjät:
Mia Niemi (mia.niemi@helsinki.fi)
Tiina Soukiala (tiina.soukiala@helsinki.fi)
Eeva Rossi (eeva.rossi@ulapland.fi
Haavoittuvuutta on tarkasteltu monesta eri näkökulmasta. Yhtäältä kyse on yksilöllisistä elämäntilanteista ja ihmisen mahdollisuudesta reagoida niihin, mutta toisaalta haavoittuvuus viittaa myös haavoittuvuutta tuottaviin tai niitä poistaviin rakenteisiin.
Ikääntyneiden osalta haavoittuvuuden on nähty tarkoittavan esimerkiksi sitä, että ihmisen kyky huolehtia itsestään, omasta turvallisuudestaan ja autonomiastaan ovat heikentyneet tai uhattuina. Tällaisia muutoksia voivat olla toimintakyvyn heikkeneminen, sosiaalisiin suhteisiin liittyvät haasteet ja eristäytyminen, taloudelliset vaikeudet ja köyhyys, jotka kaikki voivat haastaa ikääntyneen arkea ja elämän mielekkyyttä. Haavoittuvassa asemassa olevilla mahdollisuudet reagoida ja suhtautua ikääntymisen myötä tuleviin muutoksiin voi olla heikentynyt. Tällöin myös avun, tuen ja palvelujen tarpeet usein lisääntyvät. Samaan aikaan voidaan todeta, että ikääntyneillä on usein eletyn elämän mukanaan tuomaa taitoa ja kykyä sopeutua erilaisiin muutoksiin sekä tarvittavaa resilienssiä.
Gerontologisessa sosiaalityössä työskennellään usein haavoittuvassa asemassa olevien tai erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden kanssa. Taustalla voi olla monenlaisia niin yksilö- kuin yhteiskuntatason muutoksia ja kriisejä, joiden vuoksi elämäntilanteet ovat muotoutuneet eri tavoin haastaviksi ja kompleksisiksi. Tuolloin sosiaalityöllä muutostyönä on tärkeä rooli olla luomassa muutoksen mahdollisuuksia, voimavaroja ja toivoa ikääntyneille ja heidän läheisilleen, mutta myös laajemmin yhteisöille. Kyse voi olla yksilöllisten voimavarojen vahvistamisesta, mutta myös esimerkiksi luottamuksen lisäämisestä palveluihin ja avun saamiseen.
Kutsumme työryhmään tieteellisiä ja käytännöllisiä esityksiä, joissa tarkastellaan iäkkäiden elämäntilanteisiin kytkeytyvää haavoittuvuutta sekä gerontologista sosiaalityötä haavoittuvassa asemassa olevien iäkkäiden kanssa. Esitykset voivat olla empiiriseen tutkimukseen perustuvia, teoreettisia tai pohjautua käytännön kokemuksiin tai kehittämiseen.
17. Monitoimijaisen sosiaalityön mahdollisuudet ja haasteet rikostaustaisten henkilöiden tukemisessa digitalisoituvassa yhteiskunnassa
Työryhmän vetäjät: Tarja Juvonen (Laurea Amk) tarja.juvonen@laurea.fi ja Mari Suonio (UEF) mari.suonio@uef.fi
Rikostaustaisten henkilöiden tuen ja palveluiden tarpeet ovat moninaisia. Osa heistä kuuluu yhteiskuntamme haavoittuvimmassa ja syrjäytyneimmässä asemassa olevaan ihmisryhmään. Erityisesti mielenterveyden häiriöitä, päihderiippuvuutta, oppimisvaikeuksia, asunnottomuutta sekä erilaisia elämänhallinnan ongelmia esiintyy heillä huomattavasti muuta väestöä enemmän. Vaikka rikostaustaisten henkilöiden palvelutarpeet ovat ilmeisiä, he jäävät usein palveluiden ulkopuolelle. Muun muassa suurella osalla vapautuvista vangeista ei ole asiakassuhdetta sosiaalityöhön. Rikostaustaisten henkilöiden kanssa tehtävässä sosiaalityössä ei kuitenkaan toimita yksin asiakkaan kanssa, vaan hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveyspalvelujen lisäksi Rikosseuraamuslaitoksella ja kolmannen sektorin toimijoilla on keskeinen asema heidän tukemisessaan. Myös vertaisten ja kokemusasiantuntijoiden merkitys rikostaustaisten ihmisten yhteiskuntaan paluussa ja kiinnittymisessä sekä rikoksettoman arjen rakentamisessa on merkittävä.
Monet julkiset palvelut ovat digitalisoituneet ja sosiaalityön palveluiden tuottamisen muodot muuttuivat pandemian aikana. Sosiaalityön digitaalisten palveluiden käyttö on yleisesti lisääntynyt ja sosiaalityöntekijät hyödyntävät asiakastyössä kasvokkaisten tapaamisten ohella yhä enenevässä määrin etäkommunikointia. Työryhmään toivotaan esityksiä, joissa tarkastellaan monitoimijaisen sosiaalityön kysymyksiä huomioiden digitalisoituvan yhteiskunnan, rikostaustaisten henkilöiden yhteiskunnallisen aseman haasteita sekä heidän parissaan tehtävän sosiaalityön kysymyksiä moninäkökulmaisesti. Esimerkiksi sosiaalityön interventiot ja käytännöt, rikostaustaisten kanssa tehtävän työn digitalisoituminen, koulutettujen kokemusasiantuntijoiden rooli tai muut rikollisuudesta irrottautumisen ja yhteiskuntaan kiinnittymisen kysymykset liittyvät ajankohtaisiin rikostaustaisten parissa käytäviin keskusteluihin.
Työryhmään tarjottavat alustukset voivat olla teoreettisesti, menetelmällisesti tai empiirisesti painottuneita. Pääpainon toivotaan olevan esityksissä, joissa esitellään tutkimustuloksia. Myös tutkimussuunnitelmavaiheessa olevat tekstit, joissa on kiinnostava asetelma tai joissa pohditaan rikostaustaisuuteen liittyviä kysymyksiä tuoreilla/ innovatiivisilla tavoilla, ovat tervetulleita. Työryhmän kieli: Suomi
18. Muuttuvat paikat ja tilat sosiaalityössä
Työryhmän vetäjät: Paula Vasara, YTT, paula.vasara@jyu.fi Hilla Kiuru, YTT, hilla.v.kiuru@jyu.fi Heli Valokivi, YTT, heli.valokivi@jyu.fi Sirpa Kannasoja, YTT, sirpa.kannasoja@jyu.fi
Muutos on väistämätön osa maailmaa: viime aikoina merkittäviä muutoksia sosiaali- ja terveydenhuollossa sisältyy sekä palvelurakenteisiin että digitalisoitumiseen ja teknologisoitumiseen. Pandemia vakiinnutti uudenlaisia etätyön ja -asioinnin tapoja: työtä tehdään samanaikaisesti kasvokkain toimistoissa ja erilaisissa toimintaympäristöissä verkossa, mikä vaatii ammattilaisilta joustavuutta ja kontekstin huomioimista uudella tapaa. Sosiaalityön kentällä huolta on kannettu siitä, että asiakkaat, erityisesti heikommassa asemassa olevat, eivät löydä tarpeellisia palveluita uudenlaisista rakenteista. Myös eriarvoisuuden on pelätty kasvavan, kun kaikilla ei ole samanlaisia resursseja hyödyntää erityisesti verkkoon osittain tai kokonaan siirtyviä palveluita kykyjen, osaamisen tai laitteiden puuttumisen vuoksi. Kehityskulkujen on nähty tuovan mukanaan myös uudenlaista haavoittuvuutta ja sosiaalisia ongelmia, joiden ratkaisemiseksi on otettava käyttöön erilaisia toimintatapoja, menetelmiä ja työkaluja, jotka voivat samanaikaisesti helpottaa mutta myös lisätä sekä asiakkaiden että ammattilaisten tuntemaan kuormitusta.
Tässä työryhmässä olemme kiinnostuneita siitä, miten sosiaalityö voi pysyä ajassa kiinni muuttuvissa tiloissa ja paikoissa ja turvata asiakkaiden, erityisesti haavoittuvammassa asemassa olevien, mahdollisuutta hyvään ja turvalliseen elämään. Esitysten aiheet voivat liittyä myös siihen, millaisia ovat ne muuttuvat paikat ja tilat, joissa sosiaalityö toimii: millaisia ne ovat fyysisinä tiloina, millaisia verkossa ja mitä ovat niiden erityispiirteet? Miten ne saavat järjestyksensä ja miten niihin vaikutetaan? Mitä erityisyyttä muuttuvat paikat ja tilat tuottavat sosiaalityön kohtaamisiin, ja miten nämä muutokset näyttäytyvät näissä tapahtuviin kohtaamisiin osallistuville ammattilaisille ja asiakkaille? Mitä ne edellyttävät sosiaalityön ammattilaisilta, mitä asiakkailta – millä ehdoin näissä kohtaamisissa on mahdollista turvata myös haavoittuvammassa asemassa olevien oikeuksien ja osallisuuden toteutuminen?
19. Haavoittuvuus ajassa ja paikassa – Historiallinen näkökulma sosiaalityön yhteiskunnalliseen tehtävään
Työryhmän vetäjät:
Jenni Simola, Helsingin yliopisto, jenni.simola@helsinki.fi
Sari Mutka, Vantaan ja Keravan hyvinvointialue, sari.mutka@vakehyva.fi
Haavoittuvat elämäntilanteet ja olosuhteet syntyvät sosiaalisissa prosesseissa ja yhteiskunnallisissa suhteissa. Haavoittuvuus on siten kontekstisidonnaista, ajassa ja paikassa muuttuvaa ja sosiaalisesti tulkittua. Sosiaalityön toimijat ovat aina osallistuneet näiden tulkintojen rakentamiseen. Ammattikuntana ja tieteenalana sosiaalityö osallistuu paitsi haavoittuvien elämäntilanteiden helpottamiseen, myös niiden uusintamiseen ja jopa uusien luomiseen.
Sosiaalityön tarkastelu haavoittuvuuden kohtaajana kytkeytyy suoraan siihen, miten sosiaalityön yhteiskunnallinen tehtävä on ymmärretty eri aikoina ja miten sitä on rakennettu kulloisissakin yhteiskunnallisissa suhteissa. Myös sosiaalityön nykyisen yhteiskunnallisen tehtävän ymmärtämiseksi on välttämätöntä tuntea historiaa, erityisesti jos tätä tehtävää halutaan tulevaisuudessa säilyttää tai uudistaa.
Tämän työryhmän tarkoituksena on tarkastella sosiaalityön kohtaamia haavoittuvuuksia ja sosiaalityötä haavoittuvuuksien kohtaajana historiallisesta näkökulmasta. Mahdollisia teemoja työryhmäesityksiin ovat muun muassa seuraavat:
• Haavoittuvat elämäntilanteet ja niitä tuottavat tekijät eri yhteiskunnallisissa tilanteissa ja suhteissa
• Riskien, vaikeuksien ja kärsimyksen tulkitseminen ja kohtaaminen sosiaalityön historiassa
• Sosiaalityön, sen edeltäjien ja kumppanien toimintaympäristöt ja käytännöt eri aikoina
• Sosiaalityön alaan kuuluvien elämäntilanteiden ja ongelmien määrittely ja määrittelijät
Esitykset voivat käsitellä eri niin lähihistoriaa kuin ammatillista sosiaalityötä edeltäviä sosiaalisen työn vaiheitakin, eikä tarkastelun tarvitse rajoittua vain sosiaalityöhön. Toivotamme tervetulleeksi niin empiiriseen tutkimukseen perustuvat esitykset kuin muutkin puheenvuorot eri tieteenaloilta.
20. Vuorovaikutus ja luottamus sosiaalityössä
Työryhmän vetäjät: Eveliina Heino (Helsingin yliopisto, eveliina.heino@helsinki.fi ), Tuuli Lamponen (Tampereen yliopisto, tuuli.lamponen@tuni.fi ) ja Anne-Mari Jaakola (Turun yliopisto, anne-mari.jaakola@utu.fi)
Sosiaalityö kuvataan usein suhdeperustaiseksi, sillä sosiaalityötä tehdään asiakkaan ja työntekijän välisessä suhteessa. Toimivan ja luottamukseen perustuvan yhteistyösuhteen nähdään myös tukevan muutostyötä. Sosiaalityöntekijän vuorovaikutus ja vuorovaikutustaidot ovat tärkeällä sijalla luottamuksen rakentamisessa niin asiakassuhteissa kuin moniammatillisissa suhteissa. Samanaikaisesti sosiaalityön yhteiskunnallinen, lainsäädännöllinen ja organisaatiokohtainen konteksti vaikuttaa siihen, minkälainen vuorovaikutus on arjen työssä mahdollista.
Tässä työryhmässä olemme kiinnostuneita vuorovaikutuksesta ja luottamuksen rakentamisesta sosiaalityössä. Määrittelemme luottamuksen odotukseksi siitä, että luotettu henkilö ei tarkoituksellisesti vahingoita luottajaa ja toimii hyväntahtoisesti luottajaa kohtaan. Luottajan näkökulmasta luottamus siis vähentää epävarmuudesta johtuvaa huolta ja vapauttaa resursseja yhteistyöhön ja yhteisten tavoitteiden saavuttamiseen. Työryhmän näkökulma on vuorovaikutuksessa ja/tai luottamuksessa niin asiakassuhteissa kuin moniammallisissa suhteissa sosiaalityön eri konteksteissa.
Työryhmään ovat tervetulleita esitykset, jotka nostavat esille vuorovaikutuksen ja luottamuksen näkökulmia eri tavoin ja eri osapuolten näkökulmista. Toivomme niin teoreettisia, metodologisia, empiirisiä kuin suoraan käytännön sosiaalityöstä tai sosiaalityön koulutuksesta nousevia puheenvuoroja ja esityksiä. Kiinnostavia kysymyksiä ovat esimerkiksi: Mitä luottamus on, miten sitä voidaan rakentaa ja mitä siitä seuraa? Minkälainen on toimiva tai toimimaton vuorovaikutus? Miten sosiaalityöntekijöiden vuorovaikutustaitoja voidaan kehittää? Mitä hyviä käytäntöjä vuorovaikutukseen ja luottamuksen rakentamiseen on jo kehitetty? Entä miten vuorovaikutusta ja luottamusta voidaan tutkia? Työryhmän tavoitteena on tarjota foorumi näistä kysymyksistä keskustelemiseksi. Osallistujien kiinnostuksesta riippuen voidaan pohtia myös kansainvälisen luottamusteemaa käsittelevän teemanumeron mahdollisuuksia.
21. Ekososiaalinen sosiaalityö ja haavoittuvuuden kysymykset/ Ecosocial social work and issues of vulnerability
Työryhmän vetäjät:
Satu Ranta-Tyrkkö, (Jyväskylän yliopisto), satu.ranta-tyrkko@jyu.fi
Elisa Rainerma, (Jyväskylän yliopisto), elisa.h.rainerma@jyu.fi
Kati Närhi (Jyväskylän yliopisto) kati.narhi@jyu.fi
Ilmaston lämpeneminen yhdessä muiden planetaaristen rajojen ylittymisen kanssa rapauttaa ja uhkaa ihmisten ja monien muiden elämänmuotojen hyvinvoinnin edellytyksiä ja aiheuttaa ja syventää monitahoisesti ja arvaamattomasti haavoittuvuutta ja epätasa-arvoa. Koska sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä ei pidemmän päälle voi olla ilman ekologista kestävyyttä, luonnon kantokyvyn jatkuva heikentäminen syö myös talouden kykyä tuottaa hyvinvointia sekä sosiaalialan toimintaedellytyksiä ja saavutuksia.
Ekososiaaliseen työhön keskittyvässä työryhmässä tarkastellaan ekologisen kestävyyden ja kestämättömyyden kysymyksiä sosiaalityön osana tai yhteydessä sekä ekososiaalisen sosiaalityön haasteita ja mahdollisuuksia kohdata ja lievittää haavoittuvuutta. Työryhmässä käsitellään sosiaalityön asemaa ja rooleja kestävyyssiirtymässä sekä mahdollisuuksia vahvistaa yksilöiden, yhteisöjen ja yhteiskuntien kestävää hyvinvointia. Työryhmään ovat tervetulleita niin käsitteelliset, empiiriset, kuin käytännön työtä koskevat ekososiaalista työtä ja haavoittuvuuden kysymyksiä käsittelevät esitykset, mukaan lukien ihmiskeskeisyydestä haavoittuvuuden tarkastelussa irti pyrkivät esitykset. Esitysten kieli voi olla suomi tai englanti. Mikäli työryhmästä tulee kaksikielinen, jaamme sen suomen -ja englanninkieliseen osuuteen.
The global warming together with the exceeding of other planetary boundaries undermines and threatens the premises of human and other-than-human wellbeing and causes and deepens vulnerability and inequality. As in the long run neither social nor economic sustainability can be sustained without ecological sustainability, the continuous deterioration of the carrying capacity of nature also undermines the ability of economy to produce well-being, diminishing the resources and achievements of the field of social welfare as well.
Focusing on ecosocial work, this working group addresses issues of sustainability and unsustainability as part of or in connection to social work, while also elaborating the challenges and possibilities of ecosocial work to address and mitigate vulnerability. The working group examines the positions and roles of social work as part of the sustainability transition, as well as social work’s possibilities to enhance sustainable wellbeing of individuals, communities and societies overall. We welcome conceptual, empirical, as well as practice-oriented presentations that address ecosocial work and vulnerability, including presentations that aspire to detach from anthropocentrism. The language of the presentations can be Finnish or English. If bilingual, we’ll schedule the working group into a Finnish- and an English-speaking sessions.
22. Päätöksenteko, harkintavalta ja valvonta sosiaalihuollossa
Työryhmän vetäjät: Tuuli Kotisaari, projektitutkija, Itä-Suomen yliopisto, tuuli.kotisaari@uef.fi
Johanna Holappa, projektitutkija, Turun yliopisto, johanna.e.holappa@utu.fi
Piia Seppälä, projektitutkija, Itä-Suomen yliopisto, piia.seppala@uef.fi
Timo Toikko, professori, Itä-Suomen yliopisto, timo.toikko@uef.fi
Laadukkaan ja asiakasturvallisuutta varmistavan päätöksenteon edellytyksenä on, että sosiaalityöntekijöillä on mahdollisuus käyttää lainsäädännön määrittämää harkintavaltaansa asiakkaan edun edistämiseksi. Tärkeää on myös, että sosiaalityöntekijöillä on ympärillään rakenteet, jotka tukevat päätöksenteon vaikutuksien arviointia ja valvontaa. Sosiaalityön päätöksenteon tulee olla läpinäkyvää ja päätökset tulee pystyä tekemään vakaasti harkiten yhdessä asiakkaan kanssa. Mikäli asiakkaat eivät koe tulleensa kuulluiksi omissa asioissaan, sosiaalityön päätöksenteko voi näyttäytyä heille mielivaltaisena ja auttamisjärjestelmä väkivaltaisena. Sosiaalihuollossa työskenneltäessä korostuukin sosiaalityöntekijän velvollisuus valvoa haavoittuvassa asemassa olevien asiakkaidensa oikeuksien toteutumista. Tällä hetkellä sosiaalihuollon palvelujärjestelmä on kuitenkin muutoksessa, kun esimerkiksi hyvinvointialueuudistus, säästöpaineet, asiakasohjauskäytänteet ja lastensuojelun asiakasmitoitus haastavat sosiaalityöntekijöiden toimintaedellytyksiä päätöksentekijöinä ja asiakkaiden edun valvojina.
Työryhmässä tarkastellaan, miten sosiaalityöntekijöiden harkintavalta muotoutuu nykyisessä rakenteessa, miten päätöksiä sosiaalihuollossa tehdään sekä millaiset päätöksenteon prosessit voivat tukea asiakkaiden hyvinvointia erityisen haavoittuvissa tilanteissa. Lisäksi pohditaan, miten valvonnan keinoin voidaan varmistaa palveluiden laatu ja vaikuttavuus yksilö- ja järjestelmätasolla.
Työryhmään ovat tervetulleita sosiaalihuollon päätöksentekoon, harkintavaltaan ja valvontaan kytkeytyvät puheenvuorot. Toivomme työryhmään esityksiä monipuolisesti eri näkökulmista. Esitykset voivat olla suomen, ruotsin tai englannin kielellä, ja niistä käydään keskustelu esityskielellä. Kutsumme tutkijat, opiskelijat sekä käytännön työn tekijät pohtimaan yhdessä, miten sosiaalihuollon palvelujärjestelmässä vastataan eettisiin ja yhteiskunnallisiin velvoitteisiin, vahvistetaan asiakkaan edun toteutumista päätöksenteossa ja edistetään asiakastyön vaikuttavuutta.
23. Vaikuttava ja näyttöön perustuva toiminta haavoittuvuuden ehkäisijänä sosiaalityössä
Työryhmän vetäjät: Essi Rovamo (essi.rovamo@uef.fi), Katariina Similä (katariina.simila@uef.fi ), Anna Miettinen (anna.miettinen@uef.fi) ja Anne Walden (anne.walden@pshyvinvointialue.fi)
Huom. Työryhmä kokoontuu vain perjantaina 16.5.
Vaikuttavuus on viime vuosina noussut keskeiseksi näkökulmaksi sosiaalityön käytännössä ja tutkimuksessa. Sosiaalityöltä odotetaan ja vaaditaan tietoa siitä, miten vaikuttavia ja kansantaloudellisesti kannattavia sosiaalihuollon palvelut ovat. Vaikuttavuudella tarkoitamme sitä, miten hyvin toteutetuilla interventioilla saadaan aikaan toivottuja tuloksia niille ominaisissa olosuhteissa. Näytöllä taas tarkoitamme ajantasaista, järjestelmällisesti koottua ja kriittisesti arvioitua tutkimustietoa. Näyttöön perustuvassa toiminnassa tutkimustietoa hyödynnetään sosiaalityön tilannearvioinnissa ja päätöksenteossa huomioiden samanaikaisesti asiakkaan näkemykset ja arvot, sosiaalityön asiantuntemuksen sekä kontekstin ominaispiirteet.
Sosiaalityössä tutkimusperustaisuutta pyritään vahvistamaan, sillä se määrittelee keskeisesti koko sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmää, johtamista ja asiakastyötä. Asiakkailla on oikeus saada viimeisimpään tietoon ja näyttöön perustuvaa laadukasta palvelua. Kehittämällä näyttöön perustuvaa toimintaa ja lisäämällä tietoa palvelujen vaikuttavuudesta voidaan edistää sosiaalityön eettisyyttä. Sosiaalityön käytäntöjen – osana jokaisen sosiaalityöntekijän arkea – tulisi perustua tiedon systemaattiseen soveltamiseen sekä tehdyn asiakastyön vaikutusten arvioimiseen. On olennaista tarkastella miksi, miten, kenelle ja missä olosuhteissa sosiaalityön eri interventiot toimivat. Asiakkaiden hyvinvoinnin kohentaminen ja sosiaalisten haasteiden lieventäminen ovat sosiaalityön keskeisiä tavoitteita, joten vaikuttavuuden huomioiminen ei ole irrallaan sosiaalityön käytännöstä.
Työryhmään toivotetaan tervetulleiksi niin empiirisen tutkimuksen esityksiä kuin käytännön puheenvuoroja, joissa kuvataan sosiaalityön näyttöön perustuvuutta tai vaikuttavuutta. Myös kirjallisuuskatsaukset, joissa käydään läpi valittua interventiota koskevaa aiempaa tutkimusnäyttöä, tutkimussuunnitelmat käynnistysvaiheessa olevista tutkimuksista ja näyttöön perustuvan kehittämistyön kuvaukset ovat tervetulleita. Työryhmän kielet: suomi, myös englanninkieliset puheenvuorot tervetulleita.
24. Uusia näkökulmia sosiaalisiin ongelmiin
Työryhmän vetäjät: Mikko Ilmoniemi, väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto, mikko.ilmoniemi@tuni.fi
Jenni Simola, väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto, jenni.simola@helsinki.fi
Sosiaalityön perusluonteeseen kuuluu ongelmallisten yhteiskunnallisten ilmiöiden tunnistaminen ja tulkitseminen. Tätä sosiaalisten ongelmien tulkintatyötä tehdään niin sosiaalityön institutionaalisissa käytännöissä kuin tutkimuksessakin. Tulkinnat ovat aina suhteessa yhteiskunnalliseen kontekstiin ja toimintaympäristöjen muuttuessa korostuu tarve tunnistaa uusia ongelmallisia olosuhteita ja haastaa vakiintuneita ongelmamäärittelyjä.
Sosiaalityössä sosiaalisia ongelmia tunnistetaan, tulkitaan, nimetään ja määritellään, jotta niitä voitaisiin ymmärtää, niihin voitaisiin vastata ja ongelmia ratkaista. Sosiaaliseksi ongelmaksi määritteleminen on keino nostaa uusia, aiemmin huomiotta jääneitä tai yksityisiksi määriteltyjä ongelmia yhteiskunnallisiksi kysymyksiksi. Samalla se on myös keino rajata tai laajentaa sosiaalityön professionaalista alaa ja ammatillista sisältöä sekä legitimoida julkisten interventioiden tekemistä tai tekemättä jättämistä. Sosiaalisten ongelmien määrittely on siten myös poliittista ja oleellinen osa sosiaalityön yhteiskunnallista valtaa.
Jonkin olosuhteen määrittäminen sosiaaliseksi ongelmaksi sisältää käsityksen siitä, että se aiheuttaa uhkaa, haittaa tai kärsimystä jollekin ihmisryhmälle tai yhteiskunnalle (Spector & Kitsuse 1987). Määritteleminen ei koskaan ole neutraalia toimintaa, sillä tulkinnat sisältävät aina moraalisia kannanottoja siitä, mitä yhteiskunnassa pidetään hyvänä tai huonona. Usein nämä kannanotot esitetään joko implisiittisinä, jopa itsestään selvinä, tai tukeutuen esimerkiksi ammattieettisiin periaatteisiin tai lainsäädäntöön. Pelkkä vallitsevan normatiivisen koodiston tunteminen ei kuitenkaan yksinään riitä ongelmallisten olosuhteiden tunnistamiseksi ja ongelmamäärittelyn perusteluksi.
Tähän työryhmään kutsumme esityksiä, jotka avaavat uusia näkökulmia sosiaalisiin ongelmiin sosiaalityön tutkimuksessa. Esitykset voivat käsitellä esimerkiksi hyvän elämän ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan teoretisointeja sosiaalisten vääryyksien tunnistamisessa tai tarkastella empiiris-teoreettisesti uusia ja muuttuvia sosiaalisia ongelmia. Tervetulleita ovat myös esitykset, jotka tarkastelevat tuoreista näkökulmista sosiaalityössä kohdattavia tunnettuja sosiaalisia vääryyksiä, kuten syrjintää, sortoa, marginalisointia tai riistoa. Rohkaisemme tuomaan myös alkuvaiheen ideoita yhteiseen keskusteluun.
Lähteet:
Spector, Malcolm & John I. Kitsuse (1987) Constructing social problems. New York: Aldine de Grueter.
25. Sosiaalityö ja politiikka
Työryhmän vetäjät: YTT Tuomo Kokkonen, yliopistotutkija, Jyväskylän yliopisto, yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, tuomo.kokkonen@jyu.fi
YTT Jiri Nieminen, yliopistonopettaja (ma.) Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius, jiri.h.e.nieminen@jyu.fi
YTT Nina Rantamäki, tutkimuskoordinaattori, Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius, niina.j.rantamaki@jyu.fi
VTM Sini Pallasvuo, projektitutkija. Jyväskylän yliopisto, sini.p.pallasvuo@jyu.fi
Politiikka on sosiaalityön ydinasia, mutta myös sen kartoittamatonta ja villiä rajaseutua. Politiikan näköala sosiaalityöhön suuntautuu yhtä hyvin ammatin itseymmärryksen ja yhteiskunnallisen aseman analyysiin, kuin myös sosiaalityön käytäntöjen tutkimukseen. Suomalaisessa keskustelussa politiikasta puhutaan usein alleviivaten sosiaalityön toisinaan kipeääkin kumppanuutta hyvinvointivaltion kanssa. Politiikka on läsnä sosiaalityössä myös silloin kun puhutaan ammattikunnan vastuusta asettua haasteellisissa elämäntilanteissa olevien kansalaisten puolelle tai sen kriittisistä pyrkimyksistä tuottaa edistyksellistä yhteiskunnallista muutosta.
Suppeassa merkityksessä politiikka koskee valtion julkista vallankäyttöä. Tällöin sosiaalityö voidaan nähdä byrokraattisena työnä, jossa työn poliittisuus ilmenee lähinnä hallinnollisia päätöksiä toimeenpanevana käytäntöpolitiikkana. Tässä kontekstissa yksittäisen sosiaalityöntekijän vaikutusmahdollisuudet ovat ohuet. Välittävässä merkityksessä politiikan ja sosiaalityön suhde voidaan ymmärtää kumppanuutena, jossa sosiaalityöntekijä on asiakkaansa tai asiakaskuntansa tukena. Sosiaalityön ja asiakaan kumppanuus nousee keskeiseksi, kun pyritään puuttumaan huono-osaisuuden rakenteellisiin syihin tai kun toimitaan asiakkaan tukena palveluiden tai etuisuuksien hakemisessa sekä kansalaisoikeuksien toteutumisessa. Myös sosiaalityön toiminta asiantuntijana lainsäädännön valmistelussa sekä palveluiden kehittämisessä tai yhteiskuntasuunnittelussa voidaan nähdä politiikaksi välittävässä merkityksessä.
Kolmanneksi eli laajassa merkityksessä politiikka on mikä tahansa sosiaalinen suhde, johon liittyy ristiriitoja ja pyrkimys yhteiskunnalliseen muutokseen. Tämän tyyppisestä poliittisuudesta esimerkkejä ovat mielenosoitukset ja erilaiset aktiot, joissa sosiaalityöntekijät tai sosiaalityön tutkijat ja asiantuntijat – mahdollisesti yhdessä asiakkaiden kanssa – vaativat parempaa maailmaa ja oikeudenmukaisuutta. Laajaan politiikan merkitykseen liittyviä kysymyksiä ovat myös miksi sosiaalityön ammattikunnan sanotaan olevan poliittisesti hiljaista, tai miksi eduskunta-, alue ja kuntavaaleissa ehdokkaat harvoin profiloituvat sosiaalityöntekijöinä? Politiikan välittävään ja laajaan merkitykseen liittyvät myös kysymykset sosiaalityön ja hyvinvointivaltion välisistä suhteista sekä sosiaaliturvassa ja palveluissa tapahtuvista muutoksista.
Sosiaalityö ja politiikka -työryhmä tutkii politiikan kysymyksiä sosiaalityössä kaikista edellä kuvatuista näkökulmista. Työryhmään ovat tervetulleita niin teoreettiset analyysit kuin esitykset, joissa käsitellään empiirisen tutkimuksen tuloksia. Esitykset voivat käsitellä sosiaalityön teorian ja käytännön kysymyksiä järjestelmätasolla Suomessa tai globaalisti, ne voivat nostaa esiin sosiaalisten ongelmien ja arvoisuuden poliittisuutta. Esitys voi olla myös (aate)historiallinen katsaus, käsiteanalyysi, tai se voi pureutua sosiaalityön (poliittisen) yhteiskuntasuhteen ajankohtaiskysymyksiin. Kieli: Suomi & englanti
26. Tekoälyn kynnyksellä – tekoäly sosiaalityön asiakkaiden haavoittuvuuden tunnistamisessa
Työryhmän vetäjät:
Petteri Heino, projektipäällikkö, Uudenmaan sosiaalialan osaamiskeskus Socca, petteri.heino@hus.fi
Jussi Seppälä, sosiaalityöntekijä, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, Seniori-info, Gerontologinen sosiaalityö, antti-jussi.seppala@luvn.fi
Tekoälyä ollaan tuomassa sosiaali- ja terveysalalle muun muassa valtionhallinnon ohjaamana ja tukemana. Taustalla on toive siitä, että tekoäly olisi yksi ratkaisu toimialan kustannuspaineiden hallintaan ja työn vaikuttavuuden lisäämiseen (STM:n digiohjelma, DigiFinlandin selvitys). Kehittäminen on kuitenkin tapahtunut terveydenhuoltovetoisesti teknologia edellä, eikä siinä ole huomioitu sosiaalialan ja -työn eroa suhteessa terveydenhuoltoon. Sosiaalialalla ei ole juurikaan käyty keskustelua tekoälyn eettisistä haasteista ja käytännön vaikutuksista asiakastyöhön. Kysymys on kuitenkin suuresta työn tekemiseen liittyvästä murroksesta, johon olisi tärkeää saada mukaan kentän ääni ja tutkimustietoa. Mikäli tämä perusta jää huomioon ottamatta, on tekoälyn hyödyntäminen ja integroiminen sosiaalialan työhön vaikeaa.
Työryhmän tarkoituksena on pohtia sosiaalityön ja tekoälyn välisen suhteen kehittämistä. Tekoälyn tulemista jostakin ei tule odottaa, koska käytännöllinen tekoäly luodaan käyttöyhteyksissä. Tekoäly tulee ensin kouluttaa jollekin erityisalalle, vasta sen jälkeen tällaista orientoitua tekoälyä voidaan opetella käyttämään. Vähitellen tekoälystä voi tulla kollegan asemassa oleva yhteistyökumppani.
Tekoäly voi olla apuna sosiaalityön asiakkaiden haavoittuvuuden tunnistamisessa, sekä ongelmien ratkaisuissa. Esimerkiksi ikäihmisten taloudellisiin ongelmiin voitaisiin yksilö- ja rakenteellisella tasolla puuttua huomattavasti nykyistä aiemmin tekoälyn avulla, jolloin perintäkierteiden monitasoinen kuormitus vähenisi. Tekoäly voisi toimia jonkinlaisena asiakkaan epävirallisena edunvalvojana siten, etteivät ongelmat ehtisi kasvaa suuriksi. Tekoälyn tällainen käyttö tarkoittaisi suurta muutosta ajattelutapoihin ja yhteiskunnan järjestelmien toimintaan.
Työryhmään toivotaan sosiaalityön eri aloilta esityksiä siitä, miten tekoälyn avulla voidaan ehkäistä ennalta sekä korjata yksilö- ja rakenteellisen tason haavoittuvuutta erilaisissa sosiaalityön konteksteissa. Tekoäly on ajattelua auttava ja muuttava apuväline, jonka yhteiskunnallinen muutospotentiaali voi sen kokeilun kautta avautua tavalla, jota meillä ei ole ollut mahdollisuus aiemmin kokea. Työryhmän kieli: suomi, ruotsi tai englanti esityksen mukaan
27. Sosiaalityö perhesuhteiden säätelijänä
Työryhmän vetäjät: Aino Ritala-Koskinen, vanhempi yliopistonlehtori, Tampereen yliopisto, aino.ritala.koskinen@tuni.fi
Leena Autonen-Vaaraniemi, yliopistonlehtori, Tampereen yliopisto (Porin yksikkö), leena.autonen-vaaraniemi@tuni.fi
Perhesuhteet ovat parhaimmillaan yksilön arkea ja hyvinvointia tukevia. Sosiaalityössä kohdataan kuitenkin usein päinvastaisia – haavoittavia, yksilön hyvinvoinnille vahingollisia perhesuhteita. Sosiaalityön rooli onkin näissä tilanteissa eri tavoin säädellä perhesuhteita. Perhesuhteiden olemassaoloa ja ylläpitämistä pyritään sosiaalityössä eri tavoin turvaamaan ja tukemaan, mutta yhtä kaikki näitä suhteita voidaan joutua kontrolloimaan, rajoittamaan ja jopa katkaisemaan.
Ilmeisimmin perhesuhteiden säätelyä tehdään lastensuojelun alueella, äärimmillään huostaanottotilanteissa, jolloin lapsi siirretään pois kodistaan huolenpidon pettäessä. Vaikeissa ero- ja huoltoriitatilanteissa tai lähisuhdeväkivaltatilanteissa sosiaalityöllä on tärkeä rooli perhesuhteiden säätelijänä. Perhesuhteiden säätelyä voi tunnistaa myös erilaisissa aikuissosiaalityön tai gerontologisen sosiaalityön tilanteissa. Lisäksi esimerkiksi vanhemman vankeuteen tai ylirajaisiin tilanteisiin, kuten pakolaisuuteen, voi liittyä perhesuhteiden säätelyä sosiaalityön tai muiden viranomaisten toimesta.
Perhesuhteiden säätely voi tarkoittaa viranomaispäätöksiä ja vakavaa juridista puuttumista yksityisiin perhesuhteisiin. Sosiaalityön arjessa perhesuhteiden säätely voi olla kuitenkin ohjaamista ja tukemista tietynlaisiin perhekäytäntöihin ja suhteiden ylläpitämisen tapoihin. Tällöin sosiaalityön ammatillinen ja moraalinen harkinta ovat vahvassa roolissa.
Kutsumme työryhmään alustuksia erilaisissa sosiaalityön konteksteissa esiin nousevista ihmisten hyvinvointia haavoittavista tilanteista, joissa sosiaalityö toimii eri tavoin perhesuhteita säätelemällä. Työryhmään ovat tervetulleita esitykset, joissa ilmiötä tarkastellaan teoreettismetodologisesti tai ammattikäytäntöjen arjen näkökulmasta. Myös opinnäytteisiin pohjautuvat esitykset ovat tervetulleita. Toivomme työryhmään esityksiä ja keskustelua sosiaalityön roolista perhesuhteiden säätelijänä yli sosiaalityön sektorirajojen.