Muuttoliikkeitä on kuvattu perinteisesti kolmen pääasiallisen ajatuskehikon kautta, sanoo kansainvälisen politiikan professori Jef Huysmans Lontoon Queen Mary -yliopistosta.

Ensimmäinen kehikoista on taloudellinen. Siinä muuttoliikkeen vaikutuksia tarkastellaan niiden kustannusten tai rahallisten hyötyjen kautta. Toinen liittyy inhimilliseen tai humanitaariseen ulottuvuuteen. Sen yhteydessä korostetaan esimerkiksi yksilöiden oikeutta tavoitella hyvää ja turvattua elämää.

Kolmannen teeman muodostaa turvallisuuteen ja turvattomuuteen liittyvä puhe, jossa maahanmuuttajat ymmärretään ensisijaisesti yhteiskunnallista vakautta uhkaavina tekijöinä. Siitä on tulossa koko ajan hallitsevampi tapa tarkastella maahanmuuttoa, Huysmans sanoo.

Pelon kulttuurit

Turvallisuuden nousu muuttoliikkeisiin liittyvän poliittisen ajattelun keskiöön alkoi professorin mukaan 1980-luvulla.

– Asiaan vaikutti kylmän sodan päättyminen. Sen aikana ajateltiin, että toisesta ideologisesta blokista pakenijoita pitää ottaa vastaan. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen tähän ei enää koettu olevan tarvetta.

– Ehkä vielä tärkeämpi tekijä oli Euroopan yhdentyminen. Kun sisäiset rajat madaltuivat, muuttoliikkeistä tuli sisäisen turvallisuuden kysymys. Turvallisuuselimet, kuten poliisi, saivat monessa maassa lisää asiaan liittyvää vastuuta. Muuttoliikkeisiin liittyvä turvallisuus alkoi institutionalisoitua uuteen muotoon.

Suunnilleen samaan aikaan ajoittui epämääräisempi mutta mahdollisesti vielä kauaskantoisempi kehitys, jota Huysmans nimittää pelon tai turvattomuuden politiikaksi. Kyse on ajattelumallista, jossa yhteiskunnallista kehitystä katsotaan uhkakuvien, ei niinkään mahdollisuuksien kautta.

– Pelko on ollut merkittävä tekijä länsimaisessa politiikassa viimeisten vuosikymmenten ajan. Se ei liity vain muuttoliikkeisiin. Esimerkiksi ilmastonmuutos on kuvattu nimenomaan uhkien kautta. Samoin muun muassa hygieniaan, tauteihin ja ruokiin liittyviä teemoja on politisoitu turvattomuuden ja pelkojen kautta.

CC: BY 3.O

Pakolaistilanteen vaikutukset

Vaikka niin sanotun pakolaiskriisin synnyttämä torjuntareaktio ei yllättänyt Huysmansia, hän pitää tapahtumien seurauksia sekä merkittävinä että huolestuttavina.

– Pakolaiskriisi käynnisti turvallistamisessa uuden vaiheen. Nyt on mahdollista rakentaa muureja paikkoihin, joissa se ei olisi kerta kaikkiaan ollut kuviteltavissa vielä kaksikymmentä vuotta sitten.

– Samalla jotkut demokraattiseen järjestelmään itseensä kytkeytyvät väkivallan muodot institutionalisoituivat uudelleen. Esimerkiksi suljetuista leireistä ja sotilaallisesta partioinnista tuli hyväksyttyjä ja odotettujakin toimintatapoja.

Samalla maahanmuuttajan hahmo turvallistettiin uudella tavalla. Tulijoiden lisäksi epäluulot kohdistuivat toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajiin, joiden integroitumisesta tuli keskeinen turvallisuuskysymys.

Kohti epäluulon yhteiskuntaa?

Huysmans sanoo, että nopeat muuttoliikkeet ja esimerkiksi terrorismi muodostavat aitoja ongelmia, joihin täytyy hakea ratkaisuja. Myös islamin poliittinen merkitys ja toisaalta eurooppalainen islaminvastaisuus ovat voimia, jotka todella vaikuttavat yhteiskunnallisiin kehityksiin.

Professori kuitenkin huomauttaa, että turvallisuuden politiikka ei ainoastaan perustu tapahtumiin, joihin reagoidaan. Epäilyksiin, valvontaan ja kontrolliin keskittyvä toiminta myös tuottaa kohteensa eli maailman, joka rakentuu epäluulolle.

– Avainkysymys on mielestäni se, organisoidaanko instituutiomme epäluulojen, pelkojen ja kontrollin kautta. Elämmekö siis maailmassa, jossa et lähtökohtaisesti voi luottaa sen paremmin poliitikkoihin kuin maahanmuuttajiin ja jossa jokaista pitää epäillä, kunnes hän pystyy todistamaan olevansa viaton?

– Tällainen asenne vaikuttaa valtavasti siihen, miten suhtaudumme oikeudenmukaisuuteen ja esimerkiksi ihmisten oikeuteen elää vapaana.

Viestintä / Tapio Nykänen