Tarvainen valmistui Lapin yliopistosta juristiksi vuonna 2007. Hänen ensimmäinen työpaikkansa oli Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikkö. Tehtävänä oli esitellä turvapaikkapäätöksiä – siis harkita sitä, kuka on kansainvälisen suojelun tarpeessa.

Migrissä työskentelyn jälkeen Tarvainen siirtyi toiselle puolelle pöytää, Pakolaisneuvonta ry:n lakimieheksi. Tässä työssä hän avusti turvapaikanhakijoita hakuprosessissa ja oppi näkemään, miltä maailma näyttää heidän näkökulmistaan.

Monet Tarvaisen asiakkaista Pakolaisneuvonnassa olivat traumatisoituneita. Osa oli kokenut kotimaassaan tai matkalla kidutusta tai muuta väkivaltaa. Jotkut olivat masentuneita ja itsetuhoisia.

Kidutetun sekava maailma

Pian juristille alkoi selvitä, miksi turvapaikanhakijoiden tarinat toisinaan ovat puutteellisia tai ristiriitaisia.

Jotkut saattavat valehdella saadakseen turvapaikan, mutta useat eivät yksinkertaisesti kykene yhdistämään tunteitaan, ajatuksiaan ja kokemuksiaan selkeäksi kokonaisuudeksi. Lääketieteen termein he kärsivät dissosiaatiosta.

– Turvapaikkaprosessi sekä sitä koskeva lainsäädäntö on suunniteltu loogisesti toimivalle, rationaaliselle yksilölle, joka kykenee tilanteessa kuin tilanteessa tuottamaan loogista ja johdonmukaista kertomusta turvapaikkaperusteistaan. Moni kidutustraumasta kärsivä ei pysty tähän. Sekavaa kertomusta voidaan puolestaan pitää epäuskottavana, Tarvainen kuvaa.

– Pahimmillaan seuraa väärä päätös ja riskinä on, että kidutettu turvapaikanhakija palautetaan takaisin kotimaahansa, missä hän jo kertaalleen on joutunut kidutetuksi.

Haavoittuvat olennot

Tarvainen huomasi pian myös sen, että väärät päätökset eivät välttämättä perustu niinkään käsittelijöiden puutteelliseen ammattitaitoon kuin paikoitellen epäselvään lakiin ja vaihtelevaan ratkaisukäytäntöön.

Voimassaoleva lainsäädäntö suojelee erityisen haavoittuvassa asemassa olevia turvapaikanhakijoita. Turvapaikkaprosessissa haavoittuvuutta ei kuitenkaan aina osata tunnistaa, koska prosessi perustuu oletukseen rationaalisesti toimivasta hakijasta. Lainsäädännössä ja sitä tulkitessa tulisikin kiinnittää huomiota juuri siihen, mitä haavoittuvuus merkitsee, tutkija sanoo.

– Esitän väitöskirjassani vaihtoehtoisen tavan nähdä haavoittuvuus ihmiselämään kuuluvana ja meitä kaikkia koskettavana asiana, mutta toisaalta yksilöllisenä sen vuoksi, että meillä on käytössämme erilaiset mahdollisuudet selvitä haavoittuvuudesta. Yksilöllinen sietokyky ei ole sisäsyntyistä, vaan se on sosiaalisesti tuotettua. Valtion velvollisuus olisi järjestää instituutionsa ja prosessinsa niin, että ne ottavat haavoittuvuuden paremmin huomioon eivätkä ainakaan tuota sitä lisää.

– Asia ei ole siinä mielessä vähäpätöinen, että kidutettuja on hakijoiden joukossa paljon. Maailmanlaajuisesti arvellaan, että noin 30 prosenttia hakijoista olisi kidutuksen uhreja. Jo tällä perusteella turvapaikkaprosessi pitäisi suunnitella niin, että lähtökohdaksi otettaisiin haavoittuva eikä rationaalinen ja loogisesti toimiva hakija.

Laura Tarvainen seuraa väitöskirjatutkimuksessaan Oulun kidutettujen kuntoutuspalveluiden turvapaikanhakija-asiakkaiden käsittelyä. Tutkimuksen suunniteltu valmistumisvuosi on 2018.

Viestintä / Tapio Nykänen