Syksyllä 1984 Petri Kinnunen aloitti työhallinnon rahoittaman sosiaalityön erilliskoulutusohjelman vetäjänä Lapin korkeakoulussa. Rovaniemelle Kinnunen muutti Helsingistä, jossa hänellä oli vakituinen työpaikka Näkövammaisten keskusliitossa.

– Vuoden ajan koulutin päteviä sosiaalityöntekijöitä työnhallinnon rahoittamana. Taustalla oli työvoimapulakysymykset ja myös markkinoilla oleva työntekijöiden epäpätevyyskysymykset. Helsingissä tein vammaistyötä ja olin vajaa puolenkymmentä vuotta pääkaupunkiseudulla. Siirryin sinne Tampereelta ja lyhyen aikaa toimin myös Kajaanissa sosiaalityöntekijänä, Kinnunen kertoo.

Yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa Kinnunen aloitti työt 1980-luvun puolivälissä ja ensimmäisiä vuosia uudessa korkeakoulussa Kinnunen muistelee lämmöllä.

– Ne olivat loistavia aikoja, sillä haastetta oli vaikka kuinka paljon. Kysymys oikeastaan oli, että mihin pystyi tarttumaan ja uskalsi tarttua. Porukka oli nuorta ja haasteet kohdistuivat niin maakuntaan kuin koko valtakuntaan, Kinnunen toteaa.

Totta kai näkemyseroja ja ristiriitoja ilmeni vuonna 1982 perustetun uuden tiedekunnan alkuvaiheilla, mutta alkuvuodet kulkivat ongelmanratkaisusta seuraavan ongelman ratkaisemiseen.

– Tuolloin jouduttiin pohtimaan, että miten saadaan ensimmäiset opiskelijat ulos ja miten vakiinnutetaan tutkimuskäytännöt, kun oikeastaan kaikki lähti käyntiin tyhjästä, Kinnunen muistelee.

Henkilökohtaisilla kontakteilla oli suuri merkitys uuden korkeakoulun alkutaipaleella. Kinnunen toimi vammaisjärjestöjen työntekijöiden edustusjärjestön puheenjohtajana ja työ perehdytti perusteellisesti järjestökenttään.

– Työhistoriani ja taustani vuoksi tunsin vammaisjärjestön kentän erittäin hyvin ja olin vaikuttanut siihen jo vuosia aikaisemmin. Lapin korkeakouluun töihin tulleilla oli vahvat yhteiskunnalliset kontaktit eri puolille Suomea ja niiden kontaktien varassa monet asiat elivät ja kuolivat, Kinnunen kertoo.

Sotea ja haasteita  

Viimeisen kymmenen vuoden ajan Kinnunen on seurannut lähietäisyydeltä sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaislinjan rakentumista ja tehnyt tiivistä yhteistyötä sosiaali- ja terveysministeriön, sekä vastaavan eduskunnan valiokunnan kanssa. Sosiaalialan osaamiskeskusverkostosta on myös viimeisen kymmenen vuoden aikana kehittynyt tiivis yhteistyöelin.

– Sote on ollut hitaampi prosessi mitä kuviteltiin. Halutaan tai ei niin ei voida enää palata toiseen aikaan, sillä toimintakenttä on muuttunut. Koko ajan on toteutettu sote-ratkaisuja, mutta ongelma on ollut siinä että ne eivät ole kenenkään hallinnassa, Kinnunen toteaa. 

Isona puutteena soten kohdalla Kinnunen näkee, että kukaan ei ole ollut valmis ottamaan kokonaishaastetta vastaan.

 – Haasteita on asetettu niin yliopistoille kuin ulkopuolisille tutkimuslaitoksille. Yliopiston käytännön tutkimuksen läheisyys ei ole ollut niin intensiivistä kuin sen käytännön näkökulmasta pitäisi olla. Sitten meillä ei myöskään ole sellaisia tutkimuslaitoksia jotka pystyisivät tätä aukkoa täyttämään, Kinnunen sanoo.

Suurena kysymyksenä Kinnunen näkeekin, että vastuullisessa asemassa olevien työntekijöiden täytyy luoda toimivat suhteet niin virkamiehiin kuin päättäjiin. Tutkimuksen ääntä ei kuitenkaan riittävästi kuunnella tai sitä kuunnellaan viiveellä.

– Hyvä esimerkki tästä on väestön keskittyvä kehitys ja se tuo omat ongelmat, jotka nyt on nostettu päivänpolitiikkaan muutamia viikkoja sitten. Me ollaan puhuttu näistä samoista asioista jo 10-15 vuotta sitten ja Lapin yliopistokin on ollut mukana piirtämässä karttoja mihin tämä tulee johtamaan. Ollaan ennustettu hyvin tarkkaan 2030-luvun tilanne. Nyt tämä nostetaan yhtäkkiä isona kysymyksenä esiin, Kinnunen toteaa.

Kyseessä on menetetty mahdollisuus muuttaa yhteiskunnallista prosessia väestön keskittyvän kehityksen kannalta.

Kinnusen mukaan nyt ollaan uudessa yhteiskunnan kehitysvaiheessa, jossa rakennetaan uudenlaiset elämisen ja olemisen keskipisteet.

– Aikanaan oli vesireitit ja niiden varrelle kehittyi kunnat. Nyt kunnat ovat jo aikaa sitten hävinneet. Sitten meillä oli rautateiden ja lentokoneiden solmukohdat. Nyt on valokaapeleiden solmukohdat ja ihmiset kulkevat näiden mukana. Tietysti tämä vaikutus on näkymätön, hidas ja hyvin monimutkainen prosessi, Kinnunen toteaa.

Pohjoisen tärkeä rooli

Lapin yliopisto on tiiviisti osallistunut sosiaali- ja yhteiskunta-alan kehittymiseen Pohjois-Suomessa ja ollut mukana luomassa edellytyksiä tutkimukselle ja opetukselle. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksella (POSKE) on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana suuri rooli Kinnusen työuralla.

– Emeritusprofessori Kyösti Urposen kanssa aloitettiin Oulussa toiminta ja toiminta on ollut erittäin tärkeää. Se on mahdollistanut, että ollaan voitu organisoida tutkimusta ja opetustoimintaa Pohjois-Suomessa, Kinnunen sanoo.

Kinnusen vaikutus Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen Oulun yksikön olemassaoloon ja toiminnan muotoutumiseen on ollut suuri. Lisäksi hänellä on ollut suuri rooli myös Pohjois-Suomessa toteutettuun sosiaalialan opetukseen.

– Aluksi POSKE:n toimintaan kiinnitettiin paljon huomiota ja toiminta kehittyikin intensiivisesti yliopistoyhteydessä. En sano, että se ei kehittyisi edelleen, mutta jotenkin irtaantuneena. Yliopistollinen tutkimusintressi ei välttämättä näe ajankohtaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä tämän hetken tutkimuskysymyksenä, Kinnunen toteaa.

Tärkeää on, että toiminnassa on mukana henkilö joka tuo Lapin yliopiston näkökulman esille.

Lapin yliopistossa on määrätietoisesti kehitetty uusia lähestymistapoja miten yhteiskuntatieteissä otetaan todellisuus haltuun. Kinnusen mukaan toistakymmentä vuotta ollaan kehitetty kvalitatiivista ja kvantitatiivista tutkimusta jotta saataisiin paremmin palveltua yhteiskunnallista tiedon tarvetta.

– 90-luvun lopulla tein väitöskirjaani ranskalaisen sosiologi Pierre Bourdieun ideoiden mukaisesti. Bourdieu yhdisti jo 1980-luvulla tutkimuksessaan kvalitatiivisen, kvantitatiivisen ja kulttuuriset tekijät, Kinnunen kertoo.

Kinnunen korostaa, että yhdistämällä laadullisen ja määrällisen tiedon voidaan tuottaa monipuolisia tuloksia esimerkiksi ihmisten hyvinvoinnista. Raportteja joissa yhdistyvät tilastot, kuvat ja analyysit.

– En puhu niinkään minkään yksittäisen menetelmän puolesta vaan ajattelun puolesta. Edelleen ajatellaan vanhakantaisesti määrällisen ja laadullisen eroja, kun pitäisi enemmänkin ajatella mitä ne saisivat yhdessä aikaiseksi. Tätä ajatusta pitäisi vahvistaa, Kinnunen toteaa,

Tutkimuksellisen pohjavireen tulisi olla reagoivampaa ja kritiikkiä Kinnunen kohdistaa Lapin yliopiston vähäiseen tieteenfilosofiseen keskusteluun.

– Yleisesti tieteenfilosofinen keskustelu mihin yhteiskunta on menossa, ja mihin tutkimuksellisesti painopisteet asetetaan, on meillä Lapin yliopistossa liian heikkoa. Se on ollut liian vähäistä. Tutkimusmetodiikan kehittämisen ja tutkimusmetodologian tutkimisen osalta tämä on jäänyt muutamien ihmisten harteille, Kinnunen toteaa.

Sosiaalialan tulevaisuuden Lapissa Kinnunen näkee kuitenkin valoisana.

– Täällä on ilman muuta tilaus ja paikka, sillä tämä on maantieteellisesti vahvaa aluetta. Kulttuurillisesti ja kansainvälisesti tärkeää kontaktipintaa, Kinnunen sanoo.

Yhä enemmän pitäisi kiinnittää huomiota myös itään läntisten suhteiden rinnalla. Lapin yliopistossa on tehty paljon Venäjä-tutkimusta, mutta Kinnusen mukaan sitä pitäisi olla enemmän.

– Tein Kyösti Urposen kanssa paljon yhteistyötä 1990-luvulla Venäjään liittyen ja silloin olin paljon Murmanskissa ja Petroskoissa, Kinnunen kertoo. 

Kinnunen on ollut mukana luomassa monipuolista yhteistyötä sosiaalialan järjestöjen kanssa. Työuransa aikana hän on ollut mukana myös monessa sosiaalialan tutkimuksessa niin Pohjois‐Pohjanmaalla, Lapissa kuin Saamelaisalueella.

Yhteistyöstä löytyy avain ja Lapin yliopistolla on siinä iso rooli. Ei yksin, vaan tasavertaisena kumppanina ja omalla tehtäväsarallaan.

– Nykyinen yhteiskunnallinen kehitys tarkoittaa, että yhä tiiviimmin ollaan yhteistyössä Oulun seudun ja sen kehityksen kanssa. Niitä suhteita on rakennettava tiiviimmäksi. Ollaan Pohjois- Suomen sosiaalialan koulutusyksikkö joka on vahvasti tekemisissä myös muiden yksiköiden kanssa, Kinnunen toteaa.

Tulevaisuudessa luonto, linnut ja vapakalastus näyttelevät suurta osaa Kinnusen elämässä. Lisäksi suunnitelmissa on vanhan Lönnrotin runonkeruureitin perinteen vaaliminen ja tunnetuksi tekeminen. Viimeksi Kinnunen vieraili reitillä viime kesänä.

– Tavoitteena on saada Venäjän ja Suomen puolella menevä venäläisten kauppamiesten vanha reitti tunnistetutuksi ja nähtäväksi että sinne voi kuka tahansa mennä. Vienan Karjalassa Elias Lönnrot haastatteli Arhippa Perttusta ja keräsi runonlaulajan tarinoita Kalevalaa varten, Kinnunen toteaa.

Kuka

- Professori Petri Kinnunen s. 1956
- Yhteiskuntatieteiden kandidaatti, Tampereen yliopisto, 1983
- Yhteiskuntatieteiden lisensiaatin tutkinto, Lapin yliopisto, 1989
- Yhteiskuntatieteiden tohtori, Lapin yliopisto, 1998
- Ollut mukana vuosina 1997-2002 sosiaalibarometrin kehittämisessä
- Nimitetty sosiaalityön, erityisesti hyvinvointipalveluiden professoriksi 2008

Teksti & Kuva: Johan-Eerik Kukko