Antropologina työskentelevä Nuccio Mazzullo ei ole koskaan viihtynyt siistissä sisätyössä. Koneellisesti ilmastoitujen toimistoympäristöjen sijaan hän on hakeutunut mieluummin kenttätyöhön luonnonhelmaan ja ulkoilmaan. Taipumus johtuu hänen mukaansa osittain perintötekijöistä.

– Olen syntynyt ja kasvanut Sisilian saarella, jossa on pitkät perinteet maataloudessa, kestävässä kehityksessä sekä ihmisen ja luonnon välisen vuorovaikutussuhteen vaalimisessa. Saarielämä on elämää ulkona ääriolosuhteissa.

Kun Mazzullo saapui ensi kertaa Lappiin vuonna 1990, hän kohtasi toisenlaiset ääriolosuhteet. Maassa oli lunta, Inarijärvi oli jäässä ja sen päällä pystyi kävelemään pitkälle kevääseen. Mies oli onnensa kukkuloilla. Sosiologian opinnot olivat lopputyötä vaille valmiit, ja hän oli saanut mahdollisuuden matkustaa unelmiensa kohteeseen oppimaan lisää saamelaiskulttuurista. Siinä oli jotain kiehtovalla tavalla vierasta ja silti tuttua.

– Tulin tänne tavatakseni oman kulttuurini vastakohdan, mutta kohtasinkin peilikuvani. Samaan tapaan kuin sisilialaisia vaaditaan kulttuurisesti italialaistumaan, vaaditaan saamelaisia suomalaistumaan. Sisiliassa on +40 astetta kun taas Lapissa -40 astetta. Molemmat ovat nomadikulttuureja, jotka taistelevat oikeuksistaan, Mazzullo vertaa.

Yhteneväisiä vastakohtaisuuksia on eittämättä paljon. Mutta miten sisilialainen antropologi alun alkaen kuuli ja kiinnostui saamelaisuudesta? Tarina on miehen itsensä mukaan hivenen romanttinen.

– Kaikki alkoi lapsuudessa, kun siskoni luki minulle saamelaisia shamaanitarinoita iltasaduksi. Luen ja inspiroiduin niistä edelleenkin. Myöhemmin, kun opiskelin antropologiaa, saamelaisuus nousi uudestaan esille. Tuntuu, että tämä tutkimusala annettiin minulle.

Pesti Inarissa kesti puolitoista vuotta. Sitä seurasi tohtorintutkinnon suorittaminen Manchesterin yliopistossa. Aika Englannissa oli antoisaa, mutta päivät kuluivat Lappiin haikaillen. Paluu koitti jo seuraavana vuonna. Se ei tullut yllätyksenä sen enempää miehelle itselleen kuin inarilaisille ystävillekään.

– Ilmassa oli ollut etiäisiä siitä, että tulisin takaisin. Tiesin itsekin, että kotini on Lapissa. Heti palattuani aloin kirjoittaa, opettaa, tehdä tutkimusta ja kenttätyötä. Se tarkoitti esimerkiksi porotokkien mukana matkustamista ja saamelaisten kädentaitojen opettelua. Minulle on tärkeää nähdä, miten asiat tehdään.

Suomen Lappiin ja saamelaiseen poronhoitoon erikoistunut Nuccio Mazzullo on myös Italian kunniavarakonsuli. Kuva: Nuccio Mazzullon kuva-arkisto

Suomen Lappiin ja saamelaiseen poronhoitoon erikoistunut Mazzullo on työskennellyt Arktisessa keskuksessa vuodesta 2007 lähtien. Työnsä kautta hän haluaa muistuttaa ihmisiä siitä, että ihminen on osa luontoa ja luonto osa ihmistä. Ne eivät ole kaksi toisistaan erillistä elementtiä vaan yksi ja sama asia.

Kotimaastaan Mazzullo kertoo vieraantuneensa 25 poissaolovuoden aikana, mutta myöntää yhä olevansa ”niin sisilialainen kuin sisilialainen voi olla”. Se tarkoittaa luonnon syklien seuraamista ja kestävän kehityksen periaatteiden noudattamista. Ulkoilmaelämää rakastavalle tutkijalle siisti sisätyö ilmastoidussa toimistohuoneessa on paitsi pieni pakollinen paha, nykyisin myös suuri ilo.

– Arktinen keskus on rikastuttava ja monipuolinen tutkimusympäristö. Täällä palataan takaisin siihen alkuperäiseen tilaan, jolloin tutkijat olivat ikään kuin filosofeja ja kokoontuivat yhteen jakamaan ajatuksiaan ja kokemuksiaan. Olen kiitollinen, että saan olla osa Arktisen keskuksen tutkijaperhettä

Nuccio Elio Mazzullo

• Tutkijatohtori, antropologian tutkimusryhmä
  
• Italian kunniavarakonsuli
  
• Tutkimuskohteina Suomen Lappi, saamelainen poronhoito, metsästäjäkeräilijäkulttuurit, ihmisen ja luonnon välinen vuorovaikutussuhde sekä sirkumpolaaristen alueiden antropologia.
  
• Nuccio Mazzullon julkaisuihin ja hankkeisiin voi tutustua Lacris-tutkimustietojärjestelmässä ja Arktisen keskuksen verkkosivuilla
  
  

Haastattelu ja pääkuva: Maria Paldanius