Teksti: Marjo Laukkanen
Kuvat: Ville Rinne

Taidemaalari Marjatta Tapiola kertoo maalaustensa lähtökohdan olevan yleensä esittävä. Muotokuvat tuovat vaihtelua tavallisesti hyvin yksinäiseen työhön.

– Muotokuvissa on elävä ihminen mallina ja saan maalata jotakin olemassa olevaa, kun muulloin yritän tavoittaa esimerkiksi antiikin myyttisiä hahmoja, jotakin, jonka näen vain mielessäni, Tapiola kuvailee.

Tapiola maalaa muotokuvia harvakseltaan, vuodessa yhden, joskus kaksi. Miten hän valitsee, kenet maalaa?

– Minuun otetaan yhteyttä ja vastaan kyllä kiitos, Tapiola naurahtaa.

Muotokuvatilauksia tulee sopivan harvakseltaan, joten kieltäytyä ei tarvitse.

– Maalaukseni eivät ole muotokuvataiteen valtavirtaa. Tunnen suurta iloa joka kerta, kun minut on valittu.

Tällä kertaa muotokuvan tilasi yksityishenkilö, joka halusi, että Rovaniemen hovioikeuden presidenttinä toimineesta Marianne Wagner-Prenneristä maalataan muotokuva, kuten häntä edeltäneistä presidenteistä.

”Tuollaiset likat ei ainakaan mua maalaa”

Tapiola muistaa kaikki ihmiset, joista hän on maalannut muotokuvan.

– Muotokuvien maalaaminen on antanut minulle mahdollisuuden tutustua mielenkiintoisiin ihmisiin, joita muuten en koskaan tapaisi.

Ensimmäisen tilaustyönä tehdyn muotokuvan Tapiola maalasi Tyyni Tuuliosta, tuolloin jo yli 90-vuotiaasta kirjailijasta, suomentajasta ja tutkijasta.

WSOY:n tilaama muotokuva paljastettiin ravintola Kappelissa Helsingissä. Kun kangas vetäistiin teoksen päältä, taiteilijaa ympyröivä hiljaisuus oli täydellinen.

– Sitten kuului miehen ääni: ”Tuollaiset likat ei ainakaan mua maalaa.”

Tyrmäävästä kommentista huolimatta Tapiola piti päättäväisesti kiinni omasta tavastaan maalata.

– Pari vuotta meni ennen kuin sain seuraavan tilauksen muotokuvasta.

Onnistunut muotokuva taltioi enemmän kuin hetken

Marjatta Tapiola tutustui Marianne Wagner-Prenneriin kesäkuun alussa Rovaniemellä. He tapasivat neljästi Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa.

– Vieras ateljee tuntui heti kodikkaalta. Olin varannut mahdollisuuden olla Rovaniemellä pidempään, mutta työ lähti hyvin käyntiin, ja viimeistelen sen kotistudiollani Sysmässä, Tapiola kertoo.

Wagner-Prennerille Lapin yliopisto on tuttu paikka. Hän on väitellyt Lapin yliopistossa oikeustieteen tohtoriksi rikosoikeuden alalta, ja lisäksi hän on Lapin yliopiston ensimmäinen Vuoden alumni ja kunniatohtori.

Muotokuvan malliksi asettuminen oli Wagner-Prennerille ainutlaatuinen kokemus. Etukäteen häntä arvelutti, miten hän pystyisi istumaan hievahtamatta paikallaan maalaamisen ajan. Mallina oleminen osoittautui rennommaksi. Tapiola ohjasi, mihin suuntaan tuli istua ja katsoa, mutta täysin liikkumatta ei tarvinnut olla, vaan istuessa sai elehtiä ja puhua.

– Aika kului kuin siivillä, sillä meillä oli niin paljon mielenkiintoisia keskustelujen aiheita, Wagner-Prenner kertoo.

Marianne Wagner-Prenner ihaili Marjatta Tapiolan työtakkia, jossa näkyy vuosien työn jäljet.

Wagner-Prenneristä kaikkein kiehtovinta oli seurata taiteilijaa työssään. Siveltimenvetojen aikana Tapiolan ilme oli täydellisen keskittynyt, melkein tuima. Kun hän kääntyi takaisin mallin puoleen, ilme suorastaan suli hymyn levitessä kasvoille.

– Täydellisessä keskittymisessä näin sen saman voiman, mikä näkyy kaikissa Marjatan töissä. Kyllä taiteilijan sisällä liikkuu suuremmat voimat kuin tällaisella tavallisella virkamiehellä.

Wagner-Prenner jäi virastaan eläkkeellä vajaa kaksi vuotta sitten. Nyt oli hyvä hetki pysähtyä muotokuvan malliksi.

– Olen saanut etäisyyttä työvuosien kiireisiin ja hartiat ovat laskeutuneet.

Wagner-Prenner ei ole vielä nähnyt vilaustakaan tekeillä olevasta teoksesta, vaan hänkin näkee sen vasta, kun teos on valmis.

Muotokuvaa maalatessaan Marjatta Tapiola on niin keskittynyt työhönsä, ettei välttämättä jälkikäteen muista, mistä kaikesta onkaan juteltu. Kerran hän havahtui siihen, että samalla kun hänen oma huomionsa on täysin mallissa, myös malli katsoo häntä.

– Se aiheutti ehkä viiden minuutin keskittymishäiriön, mutta sitten maalaaminen vei mukanaan.

Rajana ainoastaan taiteilijan kyvyt

Tapiolan mukaan muotokuvia halutaan ja tarvitaan yhä, vaikka valokuva onkin osittain syrjäyttänyt maalatut muotokuvat.

– Valokuva kertoo yhden sekunnin murto-osan ihmisen elämästä. Onnistuessaan maalaus kertoo paljon enemmän. Toki valokuvataiteen historiassa on myös upeita kuvia.

Muotokuvissa Tapiola käyttää vanhanaikaista sekatekniikkaa. Hän aloittaa piirtämällä siveltimellä ja jatkaa kerroksittain munatemperalla sekä öljyvärillä.

– Tekniikka on sama kuin 1400-luvun muotokuvamaalauksissa, vaikka lopputulos ei samalta näytäkään. Tekniikka on hyvin palkitseva, sillä rajat ovat ainoastaan taiteilijan kyvyssä.

Tapiola vertaa sekatekniikalla maalaamista kerroskakun leipomiseen: mittasuhteiden tulee olla oikeat ja tiettyjä sääntöjä tulee noudattaa, mutta niiden sallimissa rajoissa tekijällä on vapaat kädet.

Enemmän ymmärrystä mykkien lajille

Tapiola vieraili Lapin yliopistossa samaan aikaan, kun käynnissä oli taiteiden tiedekunnan pääsykokeet. Hän katseli opiskelemaan pyrkiviä nuoria ihmisiä suurella lämmöllä. Mieleen palasi, kuinka hän itse aikoinaan jännitti pääsyä Suomen taideakatemian kouluun Ateneumiin.

Tapiola karsastaa sitä, että nykyisin myös taideaineiden pääsykokeisiin voi kuulua haastattelu.

– Usein ajattelen, että kuvataide on mykkien laji. Ainoat valintakriteerit ovat näkemys ja käsityötaito, ei se, kuinka pystyy puhumaan omista töistään.

Tapiola ei silti toivo paluuta oman opiskeluaikansa tyyliin, jossa karsinta jatkui koko ensimmäisen vuoden.

– Se oli kohtuuttoman rankkaa, pääsi lopulta sisään tai ei.