Hanna Lempinen työskentelee Lapin yliopiston Arktisessa keskuksessa vierailevana tutkijana
Tutkija Hanna Lempisen mukaan turpeesta puhutaan paljon, mutta sitä on tutkittu yllättävän vähän. Siksi Lempinen pyrkii ymmärtämään suomalaisten erityislaatuista turvesuhdetta.
– Motivaationi tutkijan uralle on alusta lähtien ollut se, että maailmassa on virheitä, joita pitää korjata. Ilmastonmuutokseen tulee suhtautua vakavasti. Ratkaisuja ei voi jäädä odottamaan aina vain muilta, tutkija Hanna Lempinen kuvailee.
Lempinen, 37, työskentelee Arktisessa keskuksessa vierailevana tutkijana
Irti turpeesta – malleja maailmalta ja tarinoita tuottajilta -hankkeessa, jota rahoittaa Nesslingin Säätiö. Lisäksi hän on Helsingin yliopistossa tutkijatohtorina Ilmastopaneelin rahoittamassa projektissa, jossa tutkitaan turvemaiden kestävää käyttöä.
Hän on ollut Arktisessa keskuksessa vierailevana tutkijana, ja tehnyt myös opetustyötä vuodesta 2012 lähtien. Lempinen väitteli Lapin yliopistossa tohtoriksi arktisen energian yhteiskunnallisista ulottuvuuksista vuonna 2017.
Turpeen osuus Suomen energiankulutuksesta on Tilastokeskuksen tuoreimpien lukujen mukaan alle kolme prosenttia. Samanaikaisesti turpeen poltto aiheuttaa Suomen kasvihuonepäästöistä noin 12 prosenttia.
Ilmastonmuutoskeskustelussa turpeen merkitys onkin lisääntynyt merkittävästi viime vuosina.
Lempinen sanoo, että suomalaisilla on eriskummallinen suhde turpeeseen. Turvetuotanto työllistää suoraan ja välillisesti enää vain noin 2 500 henkilötyövuoden verran. Turpeen osuus kokonaisenergiankulutuksesta on pieni, mutta yhteiskunnallisena puheenaiheena turve on paljon kokoaan suurempi.
– Turvetta on tutkittu todella vähän, vaikka se on ollut poliittisesti kuuma peruna jo kymmenen vuoden ajan.
Lempisen mukaan turve on vain yksi esimerkki siitä, miten monisyisiä energiapolitiikkaan liittyvät kysymykset ovat.
– Tutkijana katson, että juuri mikään päätöksenteko ei perustu tieteeseen, vaan tiede tulee osaksi argumentteja, joita arvopohjaisesti esitetään.
Turpeeseen liittyy useita arvoja; omavaraisuus, kansantalous, aluepolitiikka ja identiteetti.
– Turve ei ole pelkästään elinkeino ja tulonlähde ihmisille ja alueille. Siihen linkittyvät myös sosiokulttuuriset ulottuvuudet, kuten alueen, perheen ja suvun historia.
Energiantuotantoon ja -kulutukseen liittyvät kysymykset nähdään usein korkean tason poliittisina päätöksinä, joista päättävät valtiot ja yritykset.
Lempisen turvetutkimus on keskittynyt sosiaalisiin näkökulmiin, erityisesti turvealan oikeudenmukaiseen siirtymään.
Onnistuneita oikeudenmukaisia siirtymiä yhdistävät selkeästi linjattu politiikka, riittävä aikajänne, haittojen tunnistaminen ja kompensoiminen, ja osapuolten osallistaminen, luettelee Lempinen.
– Suomalaisessa turvepolitiikassa yksikään näistä kriteereistä ei ole toteutunut. Turvealan siirtymä on hoidettu katastrofaalisella tavalla. Se on ollut malliesimerkki siitä, miten asioita ei kannata hoitaa.
Lempisen mukaan turvealan siirtymä olisi pitänyt aloittaa 15–20 vuotta sitten, jotta se voisi tapahtui oikeudenmukaisesti nyt.
– Siinä ajassa maailma ajoi meidän siirtymän edelle. EU:n päästöoikeuksien hinta nousi niin korkeaksi, että turpeen energiakäytöstä tuli yllättävän nopeasti kannattamatonta.
Vastaava tilanne Euroopassa on Irlannissa, jossa turpeen energiakäytöstä tullaan luopumaan viimeistään vuoteen 2024 mennessä.
Lempinen sanoo, että arktisen tutkimuksen verkostot ovat maailmanlaajuiset ja tutkijat menevät sinne, missä on rahoitusta ja mahdollisuuksia tarjolla.
Niin myös Lempinen aikoo tehdä.
– Oma tulevaisuus hahmottuu tutkimuksen, opetuksen ja yleistajuisen kirjoittamisen Bermudan kolmiossa.
Teksti & kuvat: Johannes Roviomaa