kide_1_2020_postimerkit_henkilokuva.jpg
Jutta Luukkonen (vas.) ja Ida Sarisalmi opiskelevat taiteiden tiedekunnassa. Kuva: Jussi Pohjavirta

Kasvot: Oma kuvitus miljoonissa tervehdyksissä

25.3.2020

Joulupostimerkkien suunnittelukilpailun voittivat Jutta Luukkonen ja Ida Sarisalmi, joiden kuvitukset sopivat yhteen hämmentävän hyvin.

Graafista suunnittelua opiskeleva Luukkonen ja sisustus- ja tekstiilimuotoilua opiskeleva Sarisalmi yllättyivät, kun he näkivät toistensa suunnittelemat postimerkit. Ne tulivat kilpailussa jaetulle ensimmäiselle sijalle.

– Voisi melkein ajatella, että kuvitukset ovat samalta tekijältä, Luukkonen sanoo.

Sekä Luukkonen että Sarisalmi kertovat inspiroituneensa lapsuuden jouluistaan ja niiden lämpimästä tunnelmasta. Yhteistä palkituille töille on sekin, että molempien kuvituksissa näkyville taloille on olemassa konkreettiset vastineensa.

Jutta Luukkosen kuvittama sisätila muistuttaa hänen lapsuudenkotiaan Haapavedellä, vanhaa hirsitaloa, jossa on puupaneeleita, tapetteja ja räsymattoja. Kuvitus ei kuitenkaan ole yksi yhteen lapsuudenkodin kanssa, vaan lopputulos noudattelee hänen omia mieltymyksiään esimerkiksi värimaailmaltaan.

– Tykkään yhdistää vihreää punertavaan ja turkoosiin.

Oikeastaan merkissä tiivistyy pitkään kertynyt osaaminen, sillä Luukkonen on myynyt tekemiään joulukortteja 7. luokalta lähtien. Vesiväreillä maalatuissa korteissa oli usein kuusi ja kynttilöitä. Voitokas postimerkki syntyikin nopeasti. Luukkonen vietti yliopiston ateljeessa kolmisen tuntia ja viimeisteli työtä photoshopissa pari tuntia. Viimeistelyssä hän siisti ja selkeytti kuvitusta, jotta se toimisi pienessä koossa. Kuvitukseen jäi silti paljon yksityiskohtia, jotka ovat tarkkaan harkittuja.

– Lisäsin koiran, kun kuva tuntui kaipaavan elämää ja samaistumisen kohdetta.

Idea välittyi raadille, joka erikseen kiitteli sympaattista koiraa, johon ihmistenkin on helppo samaistua.

kide_1_2020_postimerkit.jpg

Jutta Luukkosen Tuikkivat kynttilät (vas.) ja Ida Sarisalmen Tonttu kurkistaa.

Kylmästä lämpimään

Ida Sarisalmen suunnittelemassa postimerkissä huomio kiinnittyy tonttuun, joka kurkistaa sisään ikkunasta. Sarisalmi halusi tuoda kuvitukseen sadunomaisuutta, sillä lapsuuden jouluistaan hän muistelee lämmöllä satuja ja tarinoita, joihin eläydyttiin.

– Lapsen mielessä tontut ovat oikeasti olemassa.

Kuvituksen lähtökohtana on Sarisalmen näkemä kaunis kelomökki, jonka hän kuvasi tätä merkkiä ajatellen. Hän piirsi valokuvan pohjalta luonnoksen ja toteutti kuvituksen vesiväreillä. Digitaalisessa viimeistelyssä Sarisalmi keskittyi siihen, mitä pitää korostaa ja muuttaa, jotta kuvitus toimisi postimerkkinä.

– En halunnut tuoda ikkunaan varsinaista näkymää. Ikkunalaudalla oleva kynttilä välittää ulos juhlaillan tunnelmaa.

Myös Sarisalmen kuvituksessa väritys on keskeinen tunnelman luoja. Kylmän ulkoilman ja lämpimän sisätilan välille syntyy kiinnostava kontrasti.

– Raati nosti esiin juuri niitä asioita, joita halusin tuoda esiin. Olin tosi iloinen, että ajatukseni välittyi eteenpäin.

Parhaillaan Sarisalmi muokkaa merkistään vaakaversiota, sillä siitä tulee joulutervehdyksen ikimerkki, joka on perinteisesti vaaka. Luukkosen merkistä tulee puolestaan kotimaan ikimerkki. Työt viimeistelee Postin oma graafikko, ja ensi jouluna molempia merkkejä liimataan miljooniin joulutervehdyksiin.

Merkillinen joulukala

kide_1_2020_postimerkit_joulusiika_juho_jusslin.jpg

Juho Jusslinin Joulusiika.

Kun Juho Jusslin kuuli opiskelijoille järjestettävästä postimerkkikilpailusta, hän innostui välittömästi. Jusslin on kuvataidekasvatuksen opiskelija ja taustaltaan graafikko.

– Pidän postimerkkiä hyvin klassisena ja arvostettuna visuaalisen suunnittelun tuotteena, ja olen jonkun verran kerännyt niitä, vaikken mikään filatelisti olekaan.

Jusslin uskoi, että kilpailu tulisi olemaan kova eikä erottautuminen olisi helppoa. Niinpä hän käytti reilusti aikaa ideointiin. Vähitellen päässä alkoi muodostua kuva joulun värein kuvitetuista ja neulotun näköisistä joulukaloista.

Suunnittelijana Jusslinia kiehtovat erilaiset tekstuurit, joita hän halusi hyödyntää myös postimerkissä.

– En löytänyt riittävän siistiä valmista kuvaa neuletekstuurista, joten pyysin vaimoni isoäitiä kutomaan minulle sopivan tilkun. Sen skannaaminen digitaaliseksi oli yllättävän haasteellista.

Jusslin kertoo luonnostelleensa merkkiä käsin, mutta pääasiassa suunnittelu tapahtui digitaalisesti.

– Otin tietoisen riskin tehdessäni työn, joka ei ainakaan ensisilmäyksillä hirveän selkeästi välitä joulun aitoja tunteita ja tunnelmaa, kuten kilpailukutsussa pyydettiin.

Riskinotto kannatti, ja tuloksena oli kolmas sija. Raadin mukaan pelkistetty kuvitus on samaan aikaan harkittu ja vekkuli.

Teksti: Marjo Laukkanen

Palkitut

Posti ja Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta järjestivät joulupostimerkkien suunnittelukilpailun. Kilpailuun jätettiin 174 työtä, joiden joukosta raati valitsi voittajat.

Jaettu 1. sija
Jutta Luukkonen: Tuikkivat kynttilät
Ida Sarisalmi: Tonttu kurkistaa

3. sija
Juho Jusslin: Joulusiika

Artikkeli on julkaistu alunperin Kide-lehdessä 1/2020.

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää evästeistä. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK