Liikuntaa tarjotaan lääkkeeksi niin työstressiin kuin mielenterveysongelmiin. Liikkuvan ihmisen uupumus ja ahdistus helpottavat. Hänestä tulee tyytyväinen ja hän lopettaa yhteiskunnan varoilla elämisen, tekeepä kenties tuottavuusloikan.

Taiteilija ja tutkija Matti Tainion mukaan liikuntaa harrastavan ei tarvitse tyytyä rasvaamaan itsestään oravanpyörän kitkatonta ratasta. Liikunta avaa nimittäin oven myös luovaan sfääriin: liikkuvassa ruumissa saattaa herätä tutkiva ja ihasteleva mieli.

– Juoksemisen oheen sopii ajatteleminen, maailman katseleminen, kuunteleminen ja haistaminen sekä uusiin paikkoihin tutustuminen. Kun juoksee tarpeeksi, voi löytää itsestään aivan uusia puolia, Tainio sanoo.

– Kestävyysjuoksu on moniaistillinen kokemus, jossa esteettinen voi olla ruumiillista, juoksun tuntemukseen liittyvää. Samoin esteettinen voi liittyä juoksun ympäristökokemukseen. Juoksulenkki metsässä poikkeaa kaupungin keskustassa tehdystä kierroksesta, hän kuvailee.

Urheilun ja taiteen suhteista

Tainio tekee urheilusta taidetta, mutta samalla hän pohtii taiteen ja liikkumisen suhteita. Ensinnäkin henkilökohtaisessa elämässä taide ja urheilu / liikunta ottavat erilaisen roolin.

– Suurin ero on siinä, että taide on alun perin ollut työtäni ja urheilu vapaaehtoinen harrastus. Nyt molemmat liittyvät tietysti työhöni, mutta edelleen eroja on: urheilu on pääasiassa yksityinen asiani, kun taiteen tekemisessä oletuksena on työn tulosten julkinen esittely.

Toisaalta taiteessa ja urheilussa tai liikunnassa on Tainion mukaan paljon samaa. Tärkeä rajapinta on kokemus flow-tilasta, jossa ihminen paneutuu käsillä olevaan toimintaan koko kapasiteetillaan ja sulkee muun tietoisuudestaan.

– Sekä taiteen tekemiseen että liikkumiseen liittyy nautintoa ja flow-tiloja, toki myös tuskaa. Taide on kyllä henkisesti tuskallisempaa kuin urheilu.

Tainio muistuttaa, että sekä taiteen että urheilun kategoriat ovat historiallisesti nuoria. Niiden rajapinnat eivät ole kiveen hakattuja.

– Minä odottelen ilmestyväksi toiminnan tapoja, jotka ovat fyysisesti vaativia, luovia ja sopivasta kulmasta katsottuna jollain lailla taiteellisia. Kuitenkin niin, ettei toimintaa voisi heti kiinnittää kumpaankaan kulttuurin alueeseen, joko niin että se pysyttelee taiteen ja urheilun välisellä harmaalla alueella tai tekee selvän pesäeron aikaisempaan tapaan toimia.

Sohvan kätköistä urheilevaksi taiteilijaksi?

Kuinka sohvalla tai älypuhelimen ääressä viihtyvä jokahenkilö voisi muuttua juoksevaksi Picassoksi? Oikoteitä ei vähemmän yllättäen ole tarjolla. Jos liikunta on jäänyt vähiin, on alku kivinen. Tainio kuitenkin sanoo, että vaiva kannattaa nähdä.

– Juoksemista aloitteleva ihminen kärsii. Myöhemmin kärsimystä esiintyy, mutta vähemmässä määrin. Jossain vaiheessa juoksemisesta tulee kevyttä ja automaattista. Silloin juoksemisen voi hetkittäin unohtaa ja keskittyä kaikenlaiseen muuhun juostessaan.

Myöhemminkin ylä- ja alamäet vaihtelevat. Taiteilijan mielestä nousutkin kannattaa kavuta, sillä mukavuusrajan toisella puolella on käymätön maailma.

– Juoksuharjoittelu voi olla takkuista ja huono esteettinen kokemus, mutta seuraavalla kerralla juoksu saattaa taas kulkea ja valo tutun lenkin varrella on poikkeuksellisen hieno ja kokemus aivan päinvastainen, Tainio sanoo.

– Juoksemalla sitkeästi huonoista kokemuksista huolimatta pääsee joskus kokemaan jotain aivan uutta. Asettamalla itselleen haasteita, joiden saavuttaminen vaatii epämukavuuden sietämistä, voi hankkia uudenlaisia kokemuksia.

Teksti: Tapio Nykänen

Kuvat: Matti Tainio ja Tapio Nykänen

Matti Tainion näyttely Parallel Worlds Remix perustui osittain hänen väitöskirjaansa Parallel Worlds. Art and Sport in Contemporary Culture (2015)