Banerjee ei vastusta kehityksen ajatusta sinänsä. Ongelma on hänen mielestään klassinen: kun taloudellinen kasvu on politiikan keskeisin päämäärä, ei "lyhyen aikavälin" inhimillisillä kärsimyksillä ole merkitystä.

– Kehityksen paradigman ovat ottaneet omakseen monet globaalin etelän postkolonialistiset valtiot. Kun kolonialistit lähtivät, he jättivät jälkeensä vahvan intressin yritystoimintaan ja resurssien hyödyntämiseen. Kehitysparadigma suosi rikkaita, sillä valtaan jääneet olivat tietysti kotimaan eliittiä. Se, mitä köyhille tapahtui, ei kiinnostanut heitä kovinkaan paljon. Kehitys tuotti suuria taloudellisia voittoja, mutta aiheutti haittoja erityisesti köyhille, sanoo Banerjee.

– Ajattelimme pitkään, että neoliberalismi olisi jotain uutta, joka tasoittaisi globaalin vuorovaikutuksen huonoja puolia ja epätasa-arvoa ja tuottaisi kaikille lopulta hyvää. Nyt tiedämme, että näin ei tapahdu. Neoliberalismi tekee vain laajoista ihmisjoukoista entistä köyhempiä ja loukkaa monien oikeuksia.

Naiset patohankkeiden protesteissa. Kuva: Paula Banerjeen esitys Lapin yliopistolla kesäkuussa 2015

Syntien symbolina vesivoimalat

Banerjee pitää ongelmallisen kehityksen symbolina vesivoimaa, jonka alta pakkosiirretään Aasiassa miljoonia ihmisiä. Intiassa, kuten naapurimaa Kiinassa, rakennetaan jättipatoja, jotka vaikuttavat dramaattisesti alueiden elinoloihin. Pakkosiirrettyjen ihmisten määrässä ennätystä pitänee Kolmen Rotkon pato Kiinassa, mutta Intiassakin vaikutukset ovat olleet huomattavia. Esimerkiksi Sardar Sadovarin kahden patohankkeen alta on siirretty noin 165 000 ihmistä.

– Intiassa rakennetaan valtavia patoja, jolloin myös kulut ja haitat, kuten ihmisten häädöt kodeistaan ovat mittakaavaltaan valtavia. Tuhannet kylät menettävät maansa. Suurpatojen hyödyt ovat kuitenkin edelleen kyseenalaisia. En vastusta kehitystä sinänsä, sitä tietysti tarvitaan. Mutta prosesseja voidaan ajatella uudestaan. Voimme rakentaa pienempiä patoja ja jättää ekologisesti hauraat alueet kokonaan rauhaan.

– Pato on valtion voiman symboli: katso, mitä osaamme rakentaa. Kärsijöitä ovat yksilöt. Pääministerille pato on kansainvälisesti poliittinen voitto, mutta yksilöltä katoaa elämäntapa ja historia. Ja historian kadottaminen on samaa kuin sielun katoaminen. Voikin kysyä, mitä varten valtio on olemassa, jos ei ihmisiä.

Heimokansat kärsimyksen kärjessä

Banerjee huomauttaa, että Etelä-Aasiassa on arvioiden mukaan 50–60 miljoonaa kodeistaan pakkosiirrettyä ihmistä. Heistä noin 33–40 miljoonaa on Intiassa. Siirretyistä jopa 40 prosenttia kuuluu heimokansoihin.

– Heimot ovat köyhiä, voimattomia ja järjestäytymättömiä. Heidät on helppo häätää. Heillä ei välttämättä ole papereita, ja heidän elämäntyylinsä on erilainen kuin modernisoitunut, individualistinen elämäntapa.

– Kukaan ei välitä, sillä heimot ovat aina outoja ja vieraita, lähes ali-ihmisen kategoriaan sijoitettuja. On helppoa sulkea silmät tai sanoa, että oikeastaan modernisoimme heitä, teemme heistä enemmän ihmisiä. Oikeasti heillä on tietysti oma ihmisen historiansa, ja jos emme ole tarpeeksi herkkiä ymmärtämään sitä, se on tietenkin meidän tappiomme. Prosessissa katoaa tietysti osa omaa erilaista historiaamme.

Padot muokkaavat maisemia globaalissa etelässä. Kuva Bujagalin padon rakennustyömaalta Ugandasta vuonna 2010.

Feminismi ja individualismi

Uusliberalistiseen kehitysparadigmaan kuuluu tavanomaisesti individualistinen vire, joka korostaa yksilöiden oikeuksia ja yksilön vapauden periaatetta. Ryhmien kollektiivisilla oikeuksilla ja tavoilla ei ole vastaavaa merkitystä – lukuun ottamatta ehkä kansallisvaltioita, jotka vaalivat oikeuksiaan tarkkaan.

Banerjee korostaa, että vaikka ajattelumalli on johtanut esimerkiksi heimokansojen radikaaliin kaltoinkohteluun, liittyy yksilön aseman vahvistumiseen myös paljon hyviä puolia, kuten naisten aseman vahvistumista. Professorin mielestä erilaisten periaatteiden pitäisi etsiä tasapainoa.

– Siirrymme koko ajan pois yhteisöistä kohti individualistista elämäntapaa. Feministinä ajattelen, että tässä prosessissa on kaksi puolta. Uskon, että meidän pitää tehdä mitä hyvänsä sitten tarvitaankaan haavoittuvaisten ihmisten puolustamiseen. Jos individualismi kuitenkin merkitsee ihmisten oikeuksien loukkaamista, myös sitä on katsottava erilaisesta perspektiivistä. Tämä kysymys on tietysti hyvin vaikea, mutta ihmisen mieli on kehittynyt pohtimaan ja ratkaisemaan monimutkaisia kysymyksiä.

– Demokratia takaa enemmistön oikeudet. Hyvässä demokratiassa oikeudet kuuluvat kuitenkin myös vähemmistöille. Ilman tätä mikään ismi ei kestä. Jos vähemmistöt nousevat enemmistöjä vastaan, tuloksena on vallankumous. Me tarvitsemme kuitenkin rauhaa, jotta voimme taata mahdollisimman monelle ihmiselle terveellisen ja hyvän elämän.

Viestintä / Tapio Nykänen