Vuosi 2015 jäi mieleen pakolaistilanteen muutoksesta ja hallituksen kilpailukyvyn parantamiseen tähtäävistä leikkaussuunnitelmista. Jälkimmäiset osuvat rajusti myös yliopistoihin, joilta ollaan leikkaamassa hallituskauden aikana jopa 500 miljoonaa euroa

Leikkauksiin on yhdistetty entistä painokkaampia vaatimuksia yliopistojen yhdistymisistä, yhteistyöstä ja profiloitumisesta. Nämä tavoitteet on omaksuttu kiinteäksi osaksi keskustelua myös yliopistomaailman sisällä. Communicatio Academican paneelikeskustelussa hahmoteltiin sitä, millainen profiloituminen ja yhteistyö olisivat toivottavia.

Tieteen rönsyjä käsitelleen paneelin puheenjohtajana toimi Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Petri Koikkalainen

Sallitaanko enää rönsyjä?

Yksimielisyys tilaisuudessa tuntui vallitsevan siitä, että tutkimuksellisten rönsyjen mekaaninen tai liian yksioikoinen karsiminen on haitallista. Tieteenalat ja niiden tarpeet ovat erilaisia, ja tutkijat ovat eri tavoin verkottuneita sekä Suomen sisällä että globaalilla tasolla.

Harkiten tehty yliopistojen profiloituminen sai keskusteluissa kuitenkin tukea. Yksi puolestapuhujista oli Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen johtaja Anni Huhtala.

– Profiloituminen on mielestäni hyvä asia, ja tämä johtuu kriittisestä massasta. Tutkijakoulutettavat tarvitsevat aktiivista debattia toistensa kanssa, riittävä koko ja rekordi oppiainetasolla pitäisi olla, Huhtala esitti.

Huhtala toi toistuvasti esiin sen, että tiedeyhteisö on ennen muuta kansainvälinen. Kansallisen tason yhteistyö ja synergia alojen sisällä on hänen mukaansa tärkeää, jotta suomalaiset tutkijat voivat kilpailla kansainvälisesti.

– Kuinka järkeistetään sitä, että missä se meidän paikka on kansainvälisessä tiedeyhteisössä, Huhtala kysyi.

Kalle Korhonen ja Anni Huhtala

Pienten alojen puolesta

Monet muista keskustelijoista suhtautuivat profiloitumiseen kriittisemmin. Koneen Säätiön tiedeasiamies Kalle Korhonen huomautti, että tutkijoiden työssä ei monesti ole erityistä kansallista intressiä.

– Yksittäiset tutkijat eivät tee yleensä töitä jonkinlaisena Suomi-tiiminä vaan osana globaalia tutkimusyhteisöä. He tekevät yhteistyötä ja kilpailevat sekä suomalaisten että ulkomaisten tutkijoiden kanssa, Korhonen muotoili.

– Jos meillä olisi yhden alan koulutusta vain yhdessä yliopistossa, tämä olisi todella erikoinen yhteiskunta. Turussa olisi lääkäreitä ja Joensuussa opettajia. Toisaalta se, miten olemme profiloineet yliopistoja, on jossain määrin tuonut meidät jo tähän maailmaan. Mielestäni profiloituminen voi olla järkevää, mutta tärkeää on myös pitää tiedekuntia päällekkäisinä eri yliopistoissa, sanoi puolestaan Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin johtaja Johan Edelheim.

Kaikki keskustelijat olivat samaa mieltä monitieteisyyden hyödyistä. Riippumatta yliopiston tason profiloitumisesta yhteistyö erilaisten tutkijoiden kanssa on tärkeää.

– Jos on liian suuri ryhmä samalla tavalla ajattelevia ihmisiä, niin maailma alkaa näyttää juuri siltä. On hyvä pystyä puhumaan oman tieteenalan ihmisten kanssa, mutta yhtä tärkeää on puhua aivan eri taustoista tulevien tutkijoiden kanssa, Johan Edelheim hahmotti.

Johan Edelheim

Tutkimuksen poliittisesta ohjauksesta

Vaikka kysymys yliopistojen erikoistumisesta toi esiin painotuseroja, tutkimuksen sisällöllisestä ohjaamisesta tilaisuuteen osallistujat olivat yksimielisiä. Tutkimuksen laatu määrittyy tiedeyhteisössä, ei poliittisten päättäjien keskusteluissa.

– Ajatus Suomen tutkimuksen kokonaisohjauksesta on todella huolestuttava. Säätiöthän tarjoavat sitten vielä erilaisen vaihtoehdon, jos tällaista kokonaisohjausta ruvetaan toteuttamaan, Kalle Korhonen muotoili.

– Silloin kun puhutaan tieteestä ja perustutkimuksesta, niin laadun kriteerit määrittyvät tiedeyhteisön sisällä, muistutti Anni Huhtala.

Tieteellisen työn itseohjautuvuus takaa Huhtalan mielestä myös sen, että vaikka yliopistot erikoistuisivat nykyistä enemmän, ei tutkimus niissä uraudu vain yksille teille.

– Jos tehdään tieteellistä tutkimusta, niin niitä rönsyjä tulee.

Viestintä / TN