Monien toiveiden ja kulttuurien Petsamo liitettiin itsenäiseen Suomeen Tarton rauhassa vuonna 1920. Vastasyntynyt valtio sai kansalaisikseen kolttia, poro- ja merisaamelaisia, venäläisiä, karjalaisia ja syrjäänejä. Jo kahtakymmentä vuotta myöhemmin alkoivat suuret sodat ja katkera evakkotaival, joka vei petsamolaiset isiensä mailta. Moni päätyi Peräpohjolaan, Tervolan Varejoelle. Heidän vaiheitaan tutkitaan Lapin yliopiston Feeniks-hankkeessa.
– Asuttiin Näsykän karjalaiskylässä, jonne isoisäni isä aikanaan tuli kalastajaksi. Lähellä oli Parkkinan karjalainen kylä ja Petsamo-joen toisella puolella Kaakkuri, jonka asukkaat olivat venäläisiä. Minunkin mummoni oli taustaltaan venäläinen, muistelee nyt 75-vuotias varejokelainen Katri Vuori.
Vuonna 1938 syntynyt Vuori, tyttönimeltään Kemoff, oli vielä vauva, kun perhe lähti ensimmäinen kerran evakkoon talvisodan tieltä.
– Meidät tuotiin Keminmaahan, Taivalkosken vanhainkotiin. Sieltä Karilan Emma tuli hakemaan meidät hevosella kotiinsa. Emma oli laittanut kotona puuron uuniin ja lähtenyt noutamaan evakkoja. Hän oli yksinäinen ihminen, jolla oli aikamiespoika ja lisäksi toinen kasvattipoika. Asuimme Emman taloudessa talvisodan ajan. Kävimme myöhemmin Varejoelta hänen luonaan sitten kylässäkin, ja Emma kyläili meillä naapurin emännän kanssa.
Evakosta uudisasukkaaksi
Talvisodan jälkeen petsamolaiset palailivat koteihinsa. Rauhan aika jäi kuitenkin lyhyeksi. Edessä oli toinen evakkotaival, jolta ei ollut enää paluuta Jäämeren rantamaille, kotituntureiden syliin. Isän kalastusalus jäi pysyvästi uusien omistajien käyttöön.
– Toisen sodan alussa meidät tuotiin ensin linja-autolla Rovaniemelle, josta matkasimme junalla Ylivieskaan ja sieltä edelleen Kalajoelle. Kalajoella me ei oltu kauan, kun meillä sattui epämukava asuintalo. Sieltä muutettiin Iihin, jossa asuttiin kolme vuotta. Vuonna 1947 muutimme sitten Varejoelle, jonne oli perustettu asutusalue. Täältä sai merkata tilan korvausta vastaan itsellensä, Katri Vuori kertoo.
– Iistä tultiin junalla Tervolaan, ja sitten kävelimme tänne tuon kymmenen kilometrin matkan. Olin silloin kahdeksanvuotias, ja minulla oli kaksi nuorempaa siskoa. Isä ja vanhin sisko kiersivät parempikuntoisen tien kautta ja pukkasivat kärryillä kahta nuorimmaista. Me muut tulimme tästä uuden tieuran kautta, jokaisella pikku nytty kainalossa.
Varejoen tsasouna
Petsamo tuli Varejoelle
Varejoelle asettui sodan jälkeen ja hieman myöhemmin kymmeniä petsamolaisperheitä. Kaikki varejokelaiset eivät olleet siis evakkoja vaan pikemminkin siirtolaisia. Monet suvuista olivat Petsamon vienankarjalaisia, mutta joukossa oli myös venäläisiä ja eri puolilta Suomea Petsamoon töihin kulkeutuneita suomalaisia. Monella oli kalastajan tausta.
– Eihän se ollut helppoa Jäämeren kalastajalle alkaa ensin raivata ja sitten viljellä maata. Varejoen maat lunastettiin tervolalaisilta, jotka saivat parempia vastineeksi muualta. Varejokihan on korpea ja soista rämeikköä. Raivaamisesta sai pienen raivauspalkkion. Siihen asti elämä oli kyllä aika tiukkaa, Vuori kertaa.
Evakkoja yhdistivät taakse jäänyt pohjoinen kotiseutu, raskas pako sodan jaloista ja monia myös yhteinen uskonto, ortodoksisuus. Näkyvänä merkkinä evakoiden taipaleesta on Varejoella ortodoksinen rukoushuone, tsasouna, jonka petsamolaiset rakensivat talkoovoimin 1950-luvun alussa eli käytännössä heti, kun uudistilat alkoivat olla asuttavassa kunnossa. Sekä keskilattian analogista että seinän suuresta ikonista katselee suojeluspyhä, Trifon Petsamolainen.
– Täällä oli kolmetoista perhettä, joissa ainakin toinen vanhemmista oli ortodoksi. Mutta kyllä tsasounan rakentamiseen osallistuivat muutkin. Talkoiden tekeminen oli silloin aika luonnollista. Kun yhdessä tehtävää oli, se tehtiin.
Ulvovat myllärit?
Varejoen petsamolaisyhteisön tunnetuimpia edustajia lienevät kirjailija Mirjam Kälkäjä sekä Paasilinnan veljekset Arto, Erno, Mauri ja Reino, jotka ovat käsitelleet petsamolaisia juuriaan sekä romaaneissa että historiateoksissa.
Arto Paasilinna on kuvannut myös nuoruutensa Tervolaa menestysteoksessaan
Ulvova mylläri. Suukoskelle mylläriksi etelästä muuttava Gunnar Huttunen on hyväntahtoinen mutta hieman eksentrinen mies. Huttusella on tapana ulvahdella öisin, mitä kylän satraapit eivät saata sietää. Huttunen päätyy mielisairaalaan, kunnes pakenee ja häviää jäljettömiin.
Suomalaisten kyläyhteisöjen ahdasmielisyys on Paasilinnan vakioteema, eikä ole selvää, missä määrin hän kuvaa juuri varejokelaisten toiseuden kokemuksia. Katri Vuori arvelee varovasti, että asiassa voi olla perää: evakot muodostivat kylällä pitkään oman pienen ja hieman ulkopuolisen yhteisönsä.
– Tervolalaiset eivät aluksi oikein hyväksyneet meitä. Kun tervolalainen poika alkoi seurustella varejokelaisen tytön kanssa, niin pojan naapurin vaimot ihmettelivät tämän äidille, että minkälaisen naisen kanssa poika oikein seurustelee. Sehän on varejokelainen, eiväthän ne ole edes ihmisiä! Äiti vastasi, että tyttö on käynyt meillä ja kyllä se ihan ihmisen näköinen oli.
Nyt ristiriidat ovat taakse jäänyttä elämää. Varejoki on yksi Tervolan kylistä toisten joukossa, eikä moni nuorempi tervolalainen ole kuullutkaan vanhoista vastakkainasetteluista. Katri Vuorestakin on tullut tervolalainen, vaikka ei vieläkään ensisijaisesti.
– Pidän itseäni petsamolaisena ja varejokilaisena, mutta kyllä myös jo tervolalaisena. Olen kuitenkin asunut kirkonkylälläkin jo vuodesta 1960 eli aika kauan, hän nauraa.
– Petsamoon on kyllä semmoinen haikeus, mutta ei sinne enää voisi mennä. Olen käynyt useamman kerran Petsamossa, mutta se koko alue on niin revitty. Ei se ole enää sama maa.
Tiina Harjumaa ja Katri Vuori
Feeniks nousee tuhkastaan
Varejoen siirtolaisia koskeva tutkimus Lapin yliopistossa on osa kulttuurihistorian oppiaineen Feeniks-hanketta. Professori Marja Tuomisen johtama Feeniks on yksi yliopiston strategisista kärkihankkeista, ja sitä ovat rahoittaneet sekä Suomen Akatemia että yksityiset säätiöt.
Mittavassa, vuoteen 2017 jatkuvassa hankkeessa tutkitaan Lapin sodan jälkeistä henkistä ja materiaalista jälleenrakennusta. Mukana on yhdeksän Suomen Akatemian rahoittamaa tutkijaa sekä useita hankkeeseen liittyneitä ja verkottuneita tieteentekijöitä ja opiskelijoita. Varejoen evakoiden lisäksi Feeniksissä tutkitaan muun muassa tunnettujen taiteilijoiden merkitystä jälleenrakennuksessa, lasten piirustusten välittämää tietoa, luterilaisia jälleenrakennuskirkkoja, ortodoksisuuden jälleenrakentamista sodanjälkeisessä Lapissa sekä voimalaitostyömaiden elämää.
Varejoella tutkimusta ovat tehneet professori Marja Tuominen sekä muun muassa graduntekijä Tiina Harjumaa. Tuominen kirjoittaa parhaillaan artikkelia niin sanotusta Petsamon suuresta vakoilujutusta, jonka yhteydessä kymmeniä petsamolaisia kuulusteltiin epäiltynä vakoilusta Venäjän hyväksi ennen talvisotaa. Useat heistä saivat myös kuritushuonetuomion perustein, joita on sittemmin pidetty hyvin kyseenalaisina. Kuulusteltuja, tuomittuja ja heidän lähiomaisiaan oli myös Varejoen siirtolaisten joukossa.
Tiina Harjumaa perehtyy puolestaan hankkeessa siihen, miten Petsamon evakot sopeutuivat uuteen elinympäristöönsä.
– Varejoella oli paljon aktiivista yhteistä toimintaa esimerkiksi kyläyhdistyksen puitteissa. Kulttuuritoiminta ja yhteisöllisyyden vaaliminen olivat varmasti isossa roolissa siinä, miten kyläläiset sopeutuivat, Harjumaa sanoo.
– Kylän nuoret toimittivat esimerkiksi Raivaaja-lehteä. Se oli pieteetillä toimitettu ja käsin alusta loppuun saakka tehty lehti. Raivaajassa oli muun muassa kirja-arvosteluja ja kylän nuorten kirjoittamia novelleja. Lehti oli aika avarakatseinen ja ulospäin suuntautuva.
Karjalan evakoiden tarinat ovat tuttuja monelle. Myös Petsamon kolttien kohtalosta on puhuttu sekä julkisuudessa että tutkimuksessa. Petsamon suomalaissiirtolaiset ovat kuitenkin jääneet historian paitsioon huolimatta siitä, että esimerkiksi Paasilinnat ovat tuoneet Petsamon perintöä esille teoksissaan. Harjumaa sanoo, että kulttuurihistorian tutkimuksessa äänen voivat saada juuri ne, joita ei ole tavattu kuulla.
– Olen oppinut itse näkemään historian vähän eri tavoin. Historia ei ole vain syy-seuraussuhteessa toisiinsa olevia tapahtumasarjoja tai suurmiesten ja päivämäärien historiaa. Kulttuurihistoria on tuonut näiden ympärille kontekstit ja tavalliset ihmiset. Esimerkiksi Varejoen evakot ovat kokeneet taipaleensa siinä kuin muutkin.
Tapio Nykänen / Lay Viestintä