Uutiset 2025
Kick off_Oikeudenmukaisen ja vastuullisen päätöksenteon tueksi_AKV_1390.png
Kuva REBOUND-hankkeen tilaisuudesta talvella 2024. Hankkeet toimivat läheisessä yhteistyössä. Kuva: Juulia Tikkanen.

Uusi hanke vahvistaa oikeudenmukaisen ja vastuullisen päätöksenteon osaamista Lapissa

8.5.2025

Lapin yliopisto on saanut Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoituksen uuteen kehittämishankkeeseen, jonka tavoitteena on vahvistaa oikeudenmukaisen ja kestävän julkisen päätöksenteon osaamista Lapin alueella.

Hankkeen käytännön toimenpiteinä järjestetään koulutuksia ja toteutetaan tietopaketteja, joiden avulla esimerkiksi julkisen sektorin työntekijät, poliittiset päättäjät ja asiantuntijat saavat ajankohtaista tukea vastuulliseen päätöksentekoon. 

Hankkeessa toteutetaan myös osallistamispilotteja, joiden avulla kuntalaiset, yritykset ja muut paikalliset toimijat voivat osallistua päätöksenteon kehittämiseen entistä tiiviimmin. Kehittämishanke edistää myös lappilaisten kuntaorganisaatioiden kilpailukykyä ja työhyvinvointia. 

Hankkeen toteutuksesta vastaavat yliopiston Koulutus- ja kehittämispalvelut sekä Arktinen keskus, ja sen sisällöissä hyödynnetään laajasti myös yliopiston tiedekuntien asiantuntemusta. Hanke toimii tiiviissä yhteistyössä Suomen strategisen tutkimusneuvoston rahoittaman REBOUND-hankkeen kanssa.

Kutsu hankkeen aloitustilaisuuteen

Hankkeen kick off -tilaisuus järjestetään 26 toukokuuta 2025 Rovaniemellä Arktikumin Polarium-salissa. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille kiinnostuneille, mutta vaatii ennakkoilmoittautumisen. 
Ilmoittautuminen: Sitovat ilmoittautumiset 12.5.2025 mennessä lomakkeen kautta Oikeudenmukainen ja vastuullinen päätöksenteko Lapissa (OVAL) -hankkeen Kick-off -tilaisuus 26.5.2025 klo 10-12

Oikeudenmukainen ja vastuullinen päätöksenteko Lapissa -hankkeen Kick off -tilaisuus

26.5.2025, Arktikum, Rovaniemi

9:30 Aamukahvit 
10:00 Tervetulosanat – Hankkeen asiantuntija Anna Vanhala
10:15 Mitä oikeudenmukaisuus päätöksenteossa tarkoittaa? – Hankkeen asiantuntija Tanja Joona
10:45 Hanke-esittely – Projektipäällikkö Krista Rautio
11:15 Kokemuksia kunnasta, kunnanjohtaja Pekka Jääskö, Posion kunta
Puheenvuorossa kuulemme kunnanjohtajan näkemyksiä lappilaisen päätöksenteon kehittämisestä ja siitä, miten oikeudenmukaisuus ja vastuullisuus näkyvät kunnassa nyt ja tulevaisuudessa
11:45 Miten mukaan hankkeen toimintaan? – Hankkeen tutkija Sara Inget
12:00 Lounas Arktikum cafe (omakustanteinen)