TaM Hanna Heinonen tutkii väitöstutkimuksessaan kuvataidekasvatuksen posthumanistisia tiloja ja kuvien todellisuuksia. Tutkimus keskittyy kuvataidekasvatuksen pedagogiikkaan ja analysoi, miten posthumanistinen ajattelu haastaa perinteisen ihmiskeskeisen oppimisen mallin ja tarjoaa tilaa kuvataidekasvatuksen paradigman muutokselle sekä käytäntöjen ja sisältöjen uudistumiselle. Heinonen käsittelee taideperustaisessa toimintatutkimuksessaan erityisesti sitä, kuinka kuvataidekasvatuksen käytännöt voivat edistää moninaisuuden, ekologisen oikeudenmukaisuuden ja yhteenkietoutuneiden suhteiden ymmärrystä peruskoulun yläluokilla.

– Kuvataidekasvatuksessa on käynnissä paradigman muutos kohti posthumanistista pedagogiikkaa. Tutkimukseni perustuu Gilles Deleuzen ja Félix Guattarin filosofiaan sekä posthumanistisen tieteen teorioihin, joita olen soveltanut sekä taiteellisessa osiossa että peruskoulun kuvataideopetuksessa. Kuvataidekasvatus rinnastuu osittain myös nykytaiteen määritelmään ja olemukseen, sillä molemmat painottavat prosessiluonteisuutta, moniaistisuutta ja uusia materiaalisuuden sekä toimijuuden muotoja, Heinonen pohtii tutkimuksensa taustoja.

Posthumanistiselle ajattelulle ja pedagogiikalle on ominaista ihmiskeskeisyyden ylittäminen. Heinosen tutkimuksessa korostuvat pedagoginen näkökulma ja digitaalisuuden mahdollisuudet uudenlaisten oppimisen ja vuorovaikutuksen tapojen kehittämisessä. Oppiminen ei ole pelkästään kognitiivinen prosessi, vaan siihen kietoutuvat affektit – tuntemukset, keholliset kokemukset ja kohtaamiset materiaalisten ja ei-inhimillisten toimijoiden kanssa – jotka muovaavat oppijan suhdetta tietoon ja ympäristöön.

Posthumanistiset pedagogiset valinnat, välineet, sisällöt ja vuorovaikutuksen tavat

Heinonen on tutkimuksessaan jäsentänyt tapoja, joilla posthumanistinen lähestymistapa voi toteutua kuvataidekasvatuksessa.

Keskeisiä ovat ensinnäkin pedagogiset valinnat, joissa luodaan avoimia ja prosessikeskeisiä oppimisympäristöjä sekä tuetaan oppilaiden ja ei-inhimillisten toimijoiden vuorovaikutusta. Toisena merkittävänä tekijänä ovat tekniset välineet ja tekniikat, kuten erilaisten digitaalisten työkalujen rooli osana oppimista. Kolmantena tukijalkana ovat sisällöt ja aiheet, joita kuvataidetunneilla tarkastellaan: posthumanistisen kuvataideopetuksen teemoja ovat esimerkiksi luonnon ja teknologian suhde, ekologinen moninaisuus ja ihmisen osuus laajemmassa elonkehän verkostossa.

Lisäksi posthumanistisen lähestymistavan toteutumiselle tärkeitä ovat kanssaoppiminen ja inhimillisten toimijoiden vuorovaikutuksen tukeminen, mikä myös vahvistaa yhteisöllistä ja osallistavaa oppimiskulttuuria.

– Tutkimukseni painotus dialogissa on merkittävä osa posthumanistista pedagogiikkaa, sillä se korostaa oppimisprosessin vuorovaikutusta eri toimijoiden ja ympäristöjen kanssa, Heinonen mainitsee.

– Posthumanistinen taiteellinen toiminta luo tilan oppilaan ja opettajan väliselle dialogille, jossa ajatuksia, kokemuksia ja tulkintoja jaetaan avoimessa vuorovaikutuksessa. Tämä dialoginen tila ei ole vain tiedon siirtoa, vaan yhteinen luova prosessi, joka antaa molemmille osapuolille mahdollisuuden oppia ja oivaltaa uutta. Taiteen avulla rakentuva vuoropuhelu tukee yhteistä merkityksenantoa ja tarjoaa tilaisuuden tarkastella monimuotoisia näkökulmia, mikä vahvistaa oppimisen yhteisöllistä ulottuvuutta ja avaa uudenlaisia tapoja ymmärtää sekä maailmaa että toisenlaista toimijuutta, Heinonen luonnehtii.

Kohti monilajista, ekologisesti tiedostavaa pedagogiikkaa

Osana tutkimustaan Heinonen toteutti kenttätyövaiheen yläkoulun kuvataidetunneilla, joilla posthumanistinen ajattelu vietiin käytännön opetustilanteisiin. Tarkastelun kohteena olivat posthumanistiset elementit, jotka liittyivät pedagogisiin valintoihin, tekniikoihin ja opetuksen sisältöihin, ja näitä analysoitiin diffraktiivisen analyysin keinoin. Menetelmä mahdollisti oppimistilanteiden monisuuntaisen tarkastelun, jossa huomioitiin vuorovaikutuksen kerrostumat ja muuntuvat merkitykset.

Oppitunneilla tutkittiin esimerkiksi luonnon ja teknologian välistä suhdetta kuvallisen ilmaisun kautta ja oppilaat haastettiin pohtimaan, miten ihmisen ja ei-inhimillisten toimijoiden vuorovaikutus voi ilmetä taiteellisessa prosessissa.

– Minulle oli henkilökohtaisesti hyvin merkityksellistä toteuttaa tutkimukseni kentällä oppilaiden kanssa, sillä heidän kanssaan työskentely toi tutkimukseen elävää vuorovaikutusta ja käytännön ulottuvuuden, jota ei olisi ollut mahdollista saavuttaa pelkästään teoreettisella tasolla, Heinonen toteaa.

Kenttätyövaihe toi esille, kuinka posthumanistiset lähestymistavat voivat syventää oppimiskokemusta ja avata uusia näkökulmia sekä oppimiseen että opetukseen. Käytännössä posthumanistinen lähestymistapa toteutuu kuvataideopetuksessa korostamalla sitä, kuinka ihmiset ja ei-inhimilliset toimijat, kuten materiaalit, välineet ja ympäristöt, ovat kietoutuneet yhteen.

– Posthumanistiset oppimisympäristöt voidaan rakentaa avoimiksi, prosessikeskeisiksi tiloiksi, joissa materiaalit ja tilan ekologiset ulottuvuudet ovat aktiivisia toimijoita.

– Näiden ympäristöjen kehittäminen ennakoi paradigman siirtymää kohti monilajista, ekologisesti tiedostavaa pedagogiikkaa, mikä tuo esiin tarpeen tarkastella oppimista moniulotteisena ja kytkeytyneenä kokonaisuutena, jossa myös ei-inhimilliset toimijat ovat merkityksellisiä, Heinonen arvioi.

Heinosen tutkimukseen sisältyy myös taiteellinen osa, jonka dokumentointi on esillä Heinosen väitöspäivänä Lapin yliopistolla.

Taiteellisessa prosessissa omaksutut filosofiset käsitteet läpäisevät koko tutkimuksen, ja ne kytkeytyvät tiiviisti tutkimuksen tematiikkaan, taustateoriaan, tutkimusmetodiin ja analyysivaiheeseen. Filosofinen ajattelu ei ainoastaan toimi viitekehyksenä, vaan jäsentää tutkimuksen lähestymistapaa, suuntaa tiedonmuodostusta ja ohjaa taiteellisen sekä pedagogisen työskentelyn muodostumista.

Tietoa väitöstilaisuudesta:

Taiteen maisteri Hanna Heinosen väitöskirja Matkoja intensiteetteihin. Kuvataidekasvatuksen posthumanistiset tilat ja kuvien todellisuudet tarkastetaan Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa perjantaina 28. helmikuuta 2025 kello 12.00 alkaen luentosalissa B127 (Lapin yliopiston päärakennus, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi).

Vastaväittäjänä toimii dosentti Katve-Kaisa Kontturi Turun yliopistosta ja kustoksena professori Mirja Hiltunen Lapin yliopistosta.

Väitöstä voi seurata etänä osoitteessa https://blogi.eoppimispalvelut.fi/ulapland/

Väitöskirjan taiteellisen osan Intersecting Lives dokumentointi on digitaalisesti esillä taiteiden tiedekunnan F-talon pääsisäänkäynnin aulassa samana päivänä.

Tietoa väittelijästä:

TaM Hanna Heinonen on kuvataidekasvatuksen yliopistonlehtori ja tutkija. Hänellä on pitkä kokemus kuvataideopettajana eri kouluasteilla sekä aktiivinen taiteellinen ura, johon kuuluu yksityis- ja yhteisnäyttelyitä niin Suomessa kuin kansainvälisesti.

Heinonen on erikoistunut posthumanistiseen pedagogiikkaan ja taiteelliseen tutkimukseen, joissa hän tarkastelee kuvataidekasvatuksen roolia uusien oppimisen muotojen, monilajisten suhteiden ja materiaalisuuden merkityksen ymmärtämisessä. Hänen työnsä yhdistää teoreettisen ajattelun ja taiteellisen toiminnan, joiden tavoitteena on avata uusia näkökulmia sekä opetuksen käytäntöihin että taiteellisen tiedonmuodostuksen mahdollisuuksiin.

Lisätietoja:

Hanna Heinonen
etunimi.sukunimi (at) ulapland.fi
P. 040 765 8005

Tietoa julkaisusta:

Hanna Heinonen: Matkoja intensiteetteihin. Kuvataidekasvatuksen posthumanistiset tilat ja kuvien todellisuudet. Acta electronica Universitatis Lapponiensis 399. Lapin yliopisto, 2025. ISBN 978-952-337-472-0. ISSN 1796-6310.

Sähköisen julkaisun pysyvä osoite: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-337-472-0