OTM, HTM, LL Merja Turunen tarkastelee lainopillisessa väitöstutkimuksessaan somaattisessa hoidossa olevan, täysi-ikäisen potilaan itsemääräämisoikeutta sekä sen rajoja ja rajoittamista. Somaattisella hoidolla tarkoitetaan ruumiillisten sairauksien hoitoa, toisin sanoen muuta kuin psykiatrista hoitoa. Tutkimuksen keskiössä on erityisesti se, millä keinoin voidaan paikata nykyisessä sääntelyssä olevat puutteet, jotka liittyvät itsemääräämisoikeuden rajoittamiseen somaattisessa hoidossa.

Potilaan itsemääräämisoikeus on potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (potilaslaki) keskeisin periaate. Potilaalla on oikeus tehdä hoitoonsa liittyviä päätöksiä, jos hän on päätöksentekokykyinen. Tilanteissa, joissa potilas ei kykene ymmärtämään hoitoaan koskevia asioita tai käyttäytymisensä seurauksia, hoitaminen voidaan perustaa potilaan laillisen edustajan, lähiomaisen tai läheisen antamaan suostumukseen; potilaan hoitotahtoon tai kiireellisen hoidon oikeuttavaan säännökseen. Viimesijaisena keinona potilasta voidaan suojella tahdosta riippumattoman hoidon ja rajoittamistoimenpiteiden turvin.

Voimassa oleva sääntely tahdosta riippumattomasta hoidosta ja rajoittamistoimenpiteistä kattaa vain pieneltä osin somaattisessa hoidossa esiintyvät tilanteet, joissa joudutaan turvautumaan rajoittamistoimenpiteisiin potilaan tai muiden henkilöiden suojelemiseksi.

– Kun näihin tilanteisiin soveltuvaa lainsäädäntöä ei ole, nojataan somaattisessa terveydenhuollossa rajoittamistoimenpiteiden käytössä ylimmän laillisuusvalvojan ja valvontaviranomaisen linjauksiin, terveydenhuollon organisaatioiden rajoittamisohjeisiin ja viime kädessä rikoslain oikeuttamisperusteisiin. Tilanne ei ole optimaalinen, sillä perus- ja ihmisoikeusrajoituksista on säädettävä lailla. Perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta onkin tarve sääntelylle, joka koskee tahdosta riippumatonta hoitoa ja rajoittamistoimenpiteitä somaattisessa hoidossa, Turunen sanoo.

YK:n vammaissopimuksesta painetta muuttaa Suomen kansallista sääntelyä

Perinteisesti ihmisoikeussopimusten tulkintakäytännössä on tietyin reunaehdoin hyväksytty potilaan itsemääräämisoikeuden rajoittaminen, tahdosta riippumaton hoito ja rajoittamistoimenpiteiden käyttö terveydenhuollossa potilaan suojelemistarkoituksessa.

Tätä tulkintaa kuitenkin haastaa YK:n vammaissopimus (Convention on the Rights of Persons with Disabilities, CRPD), joka saatettiin Suomessa lailla voimaan vuonna 2016. Sopimus määrittelee vammaiseksi jokaisen, jolla on pitkäaikainen ruumiillinen, henkinen, älyllinen tai aistitoimintojen heikentyminen. Määritelmä on laaja ja sisältää kaikki päätöksentekokyvyttömät potilasryhmät, joita nykyään suojellaan terveydenhuollon sääntelyssä, sekä potilasryhmät, joita somaattisessa hoidossa on tarve suojella.

CRPD:n yleisperiaatteena on vammaisten yhdenvertaisuus muiden kanssa. Itsemääräämisoikeuden näkökulmasta tämä tarkoittaa, että kaikkien potilaiden itsemääräämisoikeus tulee tunnustaa aina ja kaikissa tilanteissa. Vammaisten päätöksentekoa tulee tukea erilaisin keinoin, jotta he voivat käyttää itsemääräämisoikeuttaan. Sopimusta valvovan CRPD-komitean mukaan potilaan päätöksentekokyvyn arvioinnista sekä laillisen edustajan, lähiomaisen tai läheisen antaman, potilaan hoitoa koskevan suostumuksen käytöstä tulisi luopua. Tilanteissa, joissa potilaan tahtoa ei yrityksistä huolimatta saada selville, hoitopäätökset tulisi potilaan edun sijaan perustaa parhaaseen arvioon potilaan tahdosta ja mieltymyksistä.

– Vammaissopimuksesta ja sitä valvovan CRPD-komitean tulkinnasta aiheutuu painetta muuttaa Suomen kansallisen sääntelyn itsemääräämisoikeusmallia ja jopa luopua päätöksentekokykyyn perustuvasta suostumusopista, Turunen kertoo.

– Suojelemisen näkökulmasta tähän liittyy riskejä, sillä osa vammaissopimuksen tarkoittamista henkisesti ja älyllisesti vammaisista henkilöistä ei tosiasiallisesti tule tuettunakaan kykenemään päätöksentekoon omassa asiassaan, Turunen pohtii.

CRPD-komitea on myös suositellut valtioille, että ne kumoaisivat tahdosta riippumatonta hoitoa ja rajoitustoimenpiteiden käyttöä koskevan sääntelyn, joka kohdistuu sopimusmääritelmän mukaisiin vammaisiin henkilöihin. Linjaus vaikuttaa niin voimassa olevaan kuin uuteen rajoittamissääntelyyn.

– Haasteeksi tässä muodostuu se, kuinka tiettyjen potilasryhmien hengen ja terveyden suoja ja välttämätön terveydenhuolto ylipäätään voitaisiin jatkossa turvata, jos tahdosta riippumattoman hoidon ja rajoittamistoimenpiteiden kaltaisia keinoja ei olisi, Turunen toteaa.

Ihmisoikeussopimusten välillä normi- ja tulkintaristiriitoja

Turunen toteaa, että Suomessa ollaan YK:n vammaissopimuksen voimaan saattamisen jälkeen tilanteessa, jossa Suomea velvoittavien ihmisoikeussopimusten välillä on potilaan itsemääräämisoikeuden ja suojelemisen kannalta merkittävä normi- ja tulkintaristiriita.

– Potilaslain itsemääräämisoikeutta koskeva sääntely ei teknisesti vaatisi suuria muutoksia ollakseen yhteensopiva CRPD:n kanssa, mutta muutos olisi huomattava käytännön terveydenhuollon toiminnan kannalta ja johtaisi ristiriitaan toisen Suomea velvoittavan ihmisoikeussopimuksen, ihmisoikeuksia ja biolääketiedettä koskevan yleissopimuksen ns. biolääketiedesopimuksen kanssa, Turunen sanoo.

Voimassa oleva kansallinen sääntely tahdosta riippumattomasta hoidosta ja rajoittamisesta kohdistuu tartuntatautilakia lukuun ottamatta päätöksentekokyvyttömiin potilaisiin, jotka eivät kykene ymmärtämään tilannettaan tai käyttäytymisensä seurauksia, eli CRPD:n vammaismääritelmän mukaisiin henkilöihin, joilla on älyllinen tai henkinen vamma. Tämä sääntely on yhteensopivaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja biolääketiedesopimuksen kanssa. Kun otetaan huomioon CRPD:n mukainen syrjintäkielto ja tätä koskeva CRPD-komitean tulkinta, rajoittamissääntely on tartuntatautilakia lukuun ottamatta vammaisia syrjivää ja siten sopimusloukkaus.

– Tahdosta riippumatonta hoitoa ja rajoittamista koskevan sääntelyn osalta ollaan ihmisoikeustason normi- ja tulkintaristiriidan kanssa tilanteessa, jossa CRPD:n mukaisen tulkintalinjan soveltaminen johtaa biolääketiedesopimuksen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen loukkaukseen ja päinvastoin, Turunen kiteyttää.

Itsemääräämiselle ja suojelemiselle haettava uusi tasapaino

Tutkimuksen perusteella rajoittamissääntelylle voidaan ihmisoikeussopimusten normi- ja tulkintaristiriidoista huolimatta määritellä tavoitteita ja rajauksia, jotka ovat yhteensopivia niin Euroopan ihmisoikeussopimuksen, biolääketiedesopimuksen kuin YK:n vammaissopimuksenkin kanssa.

Normi- ja tulkintaristiriitojen vuoksi Turunen laati tutkimuksessaan kaksi rajoittamisääntelymallia: Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja biolääketiedesopimuksen kanssa yhteensopivan, päätöksentekokykyyn perustuvan mallin; sekä syrjintäneutraaliuteen pyrkivän, CRPD-yhteensopivan mallin. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin, millaiseen tilanteeseen CRPD-komitean suosittama rajoittamissääntelyn purkaminen johtaisi.

Suomessa on pitkään valmisteltu lainsäädäntöuudistusta potilaan ja asiakkaan itsemääräämisoikeudesta ja sen rajoittamistoimenpiteistä. Turusen väitöstutkimuksen tulokset ovat erityisen ajankohtaisia kyseisen uudistuksen kannalta.

– Lainsäätäjä on vallitsevien ihmisoikeussopimusten normi- ja tulkintaristiriitojen näkökulmasta vaikean tehtävän edessä. On ratkaistava, miten ristiriitaiset ihmisoikeusvelvoitteet sovitetaan yhteen ja jopa miltä osin velvoitteita voidaan toteuttaa. Itsemääräämiselle ja suojelemiselle täytyy hakea vallitsevassa ihmisoikeuskehyksessä uusi tasapaino, Turunen sanoo.

Tietoa väitöstilaisuudesta:

Oikeustieteen maisteri, hallintotieteen maisteri, lääketieteen lisensiaatti Merja Turusen väitöskirja Itsemääräämisoikeuden rajat ja rajoittaminen täysi-ikäisen potilaan somaattisessa hoidossa tarkastetaan Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnassa perjantaina 21. helmikuuta 2025 kello 12.00 alkaen luentosalissa B126 (Lapin yliopiston päärakennus, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi).

Vastaväittäjänä toimii professori Eeva Nykänen Itä-Suomen yliopistosta ja kustoksena emeritaprofessori Mirva Lohiniva-Kerkelä Lapin yliopistosta.

Väitöstä voi seurata etänä osoitteessa https://blogi.eoppimispalvelut.fi/ulapland/

Tietoa väittelijästä:

Merja Turunen on suorittanut oikeustieteen maisterin tutkinnon vuonna 2018, hallintotieteen maisterin tutkinnon julkisoikeudesta lääkintäoikeuteen suuntautuen vuonna 2008 ja lääketieteen lisensiaatin tutkinnon vuonna 2002.

Ammatiltaan Turunen on akuuttilääketieteen ja yleislääketieteen erikoislääkäri. Hänellä on yli 20 vuoden kokemus kliinisestä lääkärin työstä ja noin kymmenen vuoden esimies- ja johtamiskokemus terveydenhuollosta, päivystyksestä ja ensihoidosta. Turunen työskentelee aluehallintoylilääkärinä Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa terveydenhuollon laillisuusvalvonnan sekä perus- ja ihmisoikeuksien edistämisen parissa.

Lisätietoja:

Merja Turunen
merja.turunen (at) fimnet.fi

Tietoa julkaisusta:

Merja Turunen: Itsemääräämisoikeuden rajat ja rajoittaminen täysi-ikäisen potilaan somaattisessa hoidossa. Acta electronica Universitatis Lapponiensis 395. Lapin yliopisto, 2025. ISBN 978-952-337-463-8. ISSN 1796-6310.

Sähköisen julkaisun pysyvä osoite: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-337-463-8