Vetouistelijalla on oltava välineitä. Hän houkuttelee kaloja feromoneilla, sähköllä ja kylkiaistia kutkuttavalla uistimen elolla. Näistä ei ole kuitenkaan hyötyä, jos kalastaja ei osaa varautua säähän ja eläytyä kalan rytmeihin. Pahinta on edelleen se, kun munat jäävät pataan. Silloin nolostuu jalokin kalamies.
– Jalokalastajan tärkeimpiä ominaisuuksia ovat sosiaalisuus, toisten ihmisten ja ympäristön kunnioittaminen, avoimuus sekä seurallisuus, sanoo tutkija Vesa Markuksela. Hän on tutkinut kilpailevien vetouistelijoiden yhteisön muodostumista sekä lisensiaatintyössään että väitöskirjassaan.
Jalokalastaja on Markukselan väitöstyössään kehittämä käsite. Termi leikittelee ajatuksella, jossa jalous ei koske vain kalaa vaan myös kalastavaa henkilöä. Jalokalastaja on hyveellinen pyytömies, joka hallitsee toimensa mutta ennen kaikkea kunnioittaa kanssakalastajia, kalaa ja ympäristöä.
– Sopivia luonteenpiirteitä ovat rauhallisuus, innostuneisuus, määrätietoisuus, rehellisyys sekä kadehtimaton luonteenlaatu, tutkija luonnehtii.
Ovatko jalokalastajat siis aaltojen stoalaisia, joiden sielunrauhaa mikään ei horjuta? Palataan tähän jutun lopussa.
Odottamisen tilaan kohdentuvasta pysähtyneestä kuvasta voidaan todeta
kahden uistelijan istuvan kilpailuveneen takatuhdolla liikkumatta
Välineurheilua vai taitolaji?
Moottorivetouisteluun uppoaa helposti tämän ja vielä ensi kuunkin tili. Veneet, moottorit, autot, trailerit, kaikuluotaimet, vavat ja kelat vaativat päivittämistä ja huoltoa. Lisäksi markkinoille ilmaantuu koko ajan uusia tuotteita, jotka on suunniteltu houkuttelemaan yhtä lailla kalaa kuin kalastajaa.
Saatavilla on kehittyneiden vieheiden ja feromonisyöttien lisäksi esimerkiksi laite, joka kumoaa veneen ja moottorin lähettämää, kalojen vieroksumaa sähköistä jännitettä ja korvaa tämän uudella, kaloja kiehtovalla jännitteellä.
Silti vetouistelu ei ole vain välineurheilua, sanoo Vesa Markuksela. Kalastaja ei pärjää, jos hän ei kykene toimimaan vaihtelevissa sääolosuhteissa ja ennen kaikkea aistimaan kuin kala. Pyytäjien täytyy luovia oikeille vesille ja osata ounastella, minkälaiset värit, liikkeet tai hajusteet vetoavat kalan aisteihin.
– Tällainen taitotieto vaati suunnitelmallisuutta. Veden pinnan yläpuolisen sääymmärryksen ohella kalastajan täytyy lukea veden alaista säätä. Huomioita on kiinnitettävä esimerkiksi veden lämpötilaan, veden paineeseen sekä pinta- että pohjavirtauksiin, joihin pohjan muodot vaikuttavat, Markuksela kuvaa.
– On syytä muistaa lisäksi, että sen paremmin osaavan miehistön taidot kuin huippuvälineistö eivät tee saamamiestä. Kilpakumppani kalalla on aina sanansa sanottavanaan. Emme voi myöskään unohtaa voimallista vaikuttajaa - kalaonnea - joka usein määrittää lopputuleman.
Virta ja aallokko vie
Kalastavat kehot levossa ja liikkeessä
Väitöstyössään Markuksela tarkasteli kalastamista aistietnografiaksi kutsutun teoreettisen suuntauksen keinoin. Hän tutki toisin sanoen sitä, miten ihmisen eri aistit nivoutuvat kalastamisen ja yhteisön rakentumisen vaiheisiin.
Kalastajia yhdistävät muun muassa saaliin suomuinen haju, ruumiillinen väsymys ja korvissa humiseva tuuli. Tyypillistä vetouistelulle on Markukselan mukaan se, että eri aistien roolit muuttuvat nopeasti.
– Esimerkiksi voimakkaan tuulen nostattamat aallot keinuttavat vedessä liikkuvaa venettä ja sen kyydittämiä kalastavia kehoja. Tällaiset hankalat olosuhteet painottavat ennen kaikkea tasapainoaistin merkitystä. Samalla hajuaisti tai kuuloaisti toisiinsa kytkeytyneinä voivat näytellä tärkeää roolia sään ja vesistöolosuhteiden muutoksien ennakoimisessa.
Aistimaiseman keskiössä on siis yhden aistin sijaan muutos, tai toisin ilmaistuna, liike. Liikkeessä ovat kalastajat, kalat, veneet, vesi ja vieheet. Kokonaisuus muodostaa koreografian, jossa ihminen viime kädessä sopeuttaa toimintaansa liikkuvaan ja muuttuvaan ympäristöön.
Haavitseminen - väsyttäjän ja haavitsijan yhteinen menestys tai jommankumman osapuolen epäonnistuminen ja kalan menetys
Munat pataan
Jalokalastaja on siis pyytäjä, joka suhtautuu kunnioittavasti toisiin kalastajiin, kalaan ja ympäristöön. Hän on seurallinen ja osaa iloita myös toisten kalastajien saaliista.
Mitä tahansa ei jalokalastajakaan siedä. Kalastajia on ikiaikaisesti luokiteltu pyynti- ja saamamiehiin. Rennommassa vapaa-ajan kalastuksessa jaottelulla ei ehkä ole menneiden aikojen voimaa.
Kilpailun todellisuus on kuitenkin toinen. Saaliitta jääminen on Markukselan mukaan kilpauistelijan pahin pelko, veljeskunnan edessä tapahtuva epäonnistuminen.
– Häpeän hetkeä ilmentää kalastuskulttuurinen monisisältöinen ”munat pataan” -kielikuva, joka ilmentää kalaruoan puutetta. Sen merkitys viittaa kuitenkin ennen kaikkea miehisyyteen – saamattomuuteen. Kielikuva voidaan esittää kalastajalta toiselle kysymyksenä tai anteeksipyytävänä tunnustuksena ”meni munat pataan”, jonka jälkeen asia on useimmiten loppuun käsitelty.
Viestintä / Tapio Nykänen
Kuvat ja kuvatekstit: YTT Vesa Markuksela
Vesa Markuksela on tarkastellut vetouistelun kulttuureita lisensiaatintutkimuksessaan Sitoutuneet vapaa-ajan kalastajat harrastajina ja matkailijoina (2009) ja väitöskirjassan Aisti kuin kala - etnografia vetouistelun veljeskunnan kilpailukäytännöstä (2014).
Post doc-tutkimuksessaan hän tutkii, miten aistimaisemaa voi hyödyntää matkailupalvelujen suunnittelussa. Aistimaiseman käsite antaa välineitä tulkita sitä, miten maisemaa matkailupalveluissa kulutetaan kehollisissa, monen aistin käytännöissä. Niissä merkityksistä vapaa luonnontila kehkeytyy kulttuurisesti erityiseksi ja muuttuvaiseksi paikaksi, jota kuluttajille myydään.