Pakolaistilannetta katsotaan Euroopassa pääosin maanosan oman tulevaisuuden näkökulmasta. Harvempi on kiinnostunut siitä, mitä liikkeellä olevien ihmisten lähtömaissa tapahtuu. Millaisilta seuduilta muuttajat tulevat?
Lähi-idän tarina maailmansotien jälkeen on ollut monella tavalla surullinen, sanoo Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola. Entisten siirtomaiden alueille syntyneistä valtioista valtaosa muotoutui jo alkujaan autoritaarisesti hallituiksi. Merkittäviä demokraattisia rakenteita kehittyi lähinnä Israeliin. Sittemmin juutalaisvaltionkin demokratiassa on Juusolan mukaan ollut suuria ongelmia.
Poliittisten vapauksien lisäksi Lähi-idän maiden kansalaisilta on puuttunut turvallisuutta ja rauhaa. Konfliktit ovat seuranneet toisiaan, kun alueelliset mahtivaltiot, globaalit suurvallat ja jihadistit ovat taistelleet vaikutusvallasta ja öljystä. Israelin konfliktista Palestiinan kanssa on tullut koko alueen vakauteen vaikuttava märkivä haava.
Viimeiset vuosikymmenet ovat tuoneet mukanaan uusia huolia, sanoo Hannu Juusola.
– Talouden liberalisoiminen on lisännyt epätasa-arvoa, kun omaisuus on keskittynyt hieman Venäjän 1990-luvun oligarkkeja muistuttaville ”sheikeille”. Yläluokan rikastuessa nuorisotyöttömyys on kivunnut monessa maassa ennätyslukemiin. Kirsikkana kakussa on ilmaston lämpeneminen, joka on tuonut esimerkiksi Syyrian seudulle rajuja kuivuusjaksoja, hän kuvailee.
Arabikevään seuraukset
Arabikevät synnytti hetkellisesti toivoa ainakin poliittisesta vapaudesta paitsi Lähi-itään myös muualle arabimaailmaan. Vaikka arabikevään tarinaa ei ole vielä kirjoitettu loppuun, useimmissa maissa toiveilta on toistaiseksi katkottu siivet.
Bahrainin kansannousun kukistivat Saudi-Arabian tankit. Jemeniin syttyi sota ja humanitaarinen kriisi, josta on lännessä puhuttu melko vähän. Syyria vajosi veriseen, satoja tuhansia henkiä vaatineeseen sisällissotaan, joka on luonut koko Lähi-itään uutta sekasortoa.
Afrikan puolella Egyptissä valtaan nousi lyhyen demokraattisemman vaiheen jälkeen armeija. Muammar Gaddafin vallasta suistumisen jälkeen Libyan valtiorakenteet murtuivat totaalisesti, ja nyt maata pidetään kasvualustana jihadismille.
Joissain maissa, lähinnä Kuwaitissa, Jordaniassa ja Marokossa, tehtiin maltillisia poliittisia reformeja. Pisimmälle demokratiahankkeet ovat edenneet Tunisiassa, josta arabikevät vuonna 2011 alkoi.
Hannu Juusola luennoi Lapin yliopistolla huhtikuussa
Mitä Irakissa tapahtuu?
Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista valtaosa on ollut irakilaisia, joita on saapunut maahan vuosien 2015 ja 2016 aikana yli 20 000. Millaisista olosuhteista tulijat ovat lähteneet?
Hannu Juusola sanoo, että ensinnäkin olot Irakin sisällä vaihtelevat selvästi. Hallituksen joukot ja kurdit käyvät avointa sotaa äärijärjestö ISISiä vastaan maan keski- ja länsiosissa. Sota-alueilta on paennut valtavasti väkeä, ja pakolaisleireillä eri puolilla maata on miljoonia ihmisiä. Tarkkaa lukua ei ole tiedossa.
Koko Irakia vaivaavat terroristiset hyökkäykset, kidnappaukset sekä shiiojen ja sunnien välinen poliittinen väkivalta. Maahan ei ole Yhdysvaltain invaasion jälkeen onnistuttu luomaan uskottavaa poliittista hallintoa, jossa edustettuina olisivat oleelliset uskonnolliset ja etniset ryhmät.
Valta eli käytännössä valtion tärkeimmät tehtävät ovat nyt shiiamuslimeilla, joita syrjittiin Saddam Husseinin kaudella. Aiemmin vallassa olleet sunnit eivät koe valtiota omakseen.
– Irakissa on poliittinen umpikuja eikä mitään selvää suuntaa ole näkyvissä, sanoo Juusola.
Maan rauhallisimpia alueita ovat koillisen kurdiseudut sekä etelän shiiaenemmistöiset maakunnat. Tyypillisiä turistikohteita nämäkään mannut eivät ole. Esimerkiksi Suomen ulkoministeriö suosittelee välttämään kaikkea matkustamista koko Irakiin.
Mitä seuraavaksi?
Onko näköpiirissä mitään sellaista, jolla Lähi-itää vaivannut negatiivinen kierre saataisiin muuttamaan suuntaansa? Juusola sanoo, että levottomuuksille ei ole nähtävissä nopeaa loppua. Heikkoja signaaleita halukkuudesta kompromisseihin on ollut Syyrian lisäksi Jemenissä, Libyassa ja Irakissa, mutta ei ole selvää, mihin nämä johtavat.
– Viisasten kiveä ei ole. Pitää kuitenkin huomata, että vuosikymmenten aikana Lähi-itä on ollut eri vaiheissa erilainen eikä se ole toivoton. Esimerkiksi vahva radikalisoituminen, jota on tapahtunut viime vuosikymmenten aikana, ei ole asia, joka aina on ollut olemassa. Tämä on trendi, joka jossain vaiheessa väistämättä taittuu. Milloin ja miten, se jää nähtäväksi.
Myönteisenä seikkana Juusola pitää sitä, että Lähi-idän vahva väestönkasvu on hidastunut 1980-luvun jälkeen. Väestörakenteeseen tämä ei ole vielä ehtinyt juuri vaikuttaa, sillä aikaisemmin seudun väestönkasvu oli Saharan eteläpuolisen Afrikan ohella maailman nopeinta. Nuoria on siis paljon. Tärkeää olisi yleisen taloudellisen kehityksen edistäminen ja työttömyyden saaminen aisoihin, professori sanoo.
Suureksi kohtalonkysymykseksi voi tulevaisuudessa muotoutua ilmastonmuutos. Vesipula on edessä monilla alueilla. Resursseja pitäisikin Juusolan mielestä käyttää ilmastonmuutoksen torjumisen ohella vesitalouden tehostamiseen sekä esimerkiksi aurinkoenergian kehittämiseen ja rakentamiseen. Lämpö ei Lähi-idästä ole loppumassa.
Kuvat Egyptin Tahrir-aukiolta: Aini Linjakumpu
Teksti ja Hannu Juusolan kuva: Tapio Nykänen