Uratarinoita
 
kide_1_2021_alumni.jpg

Draamasta syttyvä oikeuden puolustaja

26.4.2021

Teksti: Jaana Ojuva

Parasta asianajajana on, kun näkee oikeuden toteutuvan. Mies lausahduksen takana on Kai Kotiranta, pitkän linjan asianajaja ja Lapin yliopiston työelämäprofessori. Hän on monille tuttu kasvo mediasta. Siellä, missä on valtakunnallisia arvopaperimarkkinoihin liittyviä rikosoikeudenkäyntejä, siellä on myös asianajaja Kotiranta.

Kotiranta kuvailee urapolkuaan epätavanomaiseksi. Tie on valmistumisen jälkeen kulkenut liikejuridiikan ja oikeudenkäyntipraktiikan kautta myös talousrikosjuttuihin.

– Ammatilliset valintani eivät aikanaan olleet niitä suosituimpia.

Oikeudenkäyntipraktiikassa oli 2000-luvun alussa vähemmän kilpailua kuin vaikkapa rahoituksessa tai yritysjärjestelyissä. Samalla valinnat olivat myös aikaansa edellä. Kun 2000-luvun teknohuuma realisoitui oikeudenkäynteinä, Kotiranta oli jo valmiina piikkipaikalla. Hän eteni nopeasti asianajotoimiston osakkaaksi. Hoitaessaan osakkuuteen kuuluvia myynti- ja hallintotehtäviä kaipuu itse asianajotyöhön kasvoi. ”Paluu juurille” tapahtui lopulta oman yrityksen myötä. Samalla Kotiranta ryhtyi väitöskirjatutkijaksi, ja väitös kansitettiin 2014.

Väitösprosessi oli silmiä avaava matka omaan itseen ja oikeudelliseen maailmaan. Se kirkasti, miten keskeisesti oikeustiede on osa yhteiskuntaa. Tämä ajatus mielessään Kotiranta haastaa itsensä päivittäin, tutkijana ja asianajajana.

– Miten me voimme tänään säätää normit niin, että oikeus toteutuu myös vuonna 2050, kun maailma ympärillämme on muuttunut?

Mutta mistä on perua kaikenkattava intohimo oikeustieteisiin? Vastaus on nopea ja vilpitön: opiskeluajan epätraditionaalista opetusmenetelmistä. Erityisesti teatteria harrastaneen professorin performanssit, kuten kaupungin kesäillassa näytelty ”Keskiajan oikeusyö”, ovat yhä kirkkaana Kotirannan mielessä.

Teatterilla ja oikeudella on Kotirannan mukaan paljon yhteistä. Molempiin kuuluu suuria tunteita, rooleja, näyttelemistä ja narratiiveja. Ja aina toisinaan oikeus toteutuu.

kide_1_2021_alumni_02.jpg

Kai Kotiranta

Asianajaja

• Valmistui Lapin yliopistosta oikeustieteen kandidaatiksi 1997 ja tohtoriksi 2014
• Oikeustieteiden tiedekunnan osa-aikainen työelämäprofessori 2018 alkaen
• Harrastaa luonnossa liikkumista, haaveilua ja henkistä matkailua
• Motto: ”Ei ole muuta pimeyttä kuin tietämättömyys.”

kide_1_2021_alumni_01.jpg