Vaihtokokemuksia yliopistostamme
 
Saija.jpg

Kansainvälistymistarina: Saija Halminen

12.4.2021

Kansainvälistymiseen voi liittyä paljon muutakin kuin pelkkä vaihtoon lähteminen: matkailututkimuksen opiskelija Saija Halminen otti opiskeluajallaan kaiken irti kv-kokemuksista ja sai niiden kautta unohtumattomia kokemuksia ja elinikäisiä ystäviä!

Moikka!

Mä olen Saija, ja opiskelen täällä Lapin yliopistossa matkailututkimusta. Mulle kansainvälistyminen ja erilaiset kv-kokemukset ovat olleet todella tärkeässä roolissa viime vuosien aikana. Kaikki alkoi siitä, kun päätin hakea lukion jälkeen suorittamaan alempaa korkeakoulututkintoani kansainväliselle linjalle, jolloin kaikki opiskelu tehtiin siis englanniksi. Opiskelin Suomessa, mutta kansainvälisten kurssikavereiden kautta sain ensikosketuksen eri kulttuurien kanssa työskentelemiseen, ja tiesin heti, että tää on mun juttu.

Toisena opiskeluvuotenani lähdin vaihtoon Espanjaan, ja vaihtokohteeseen päädyin lähinnä sen vuoksi, että halusin kehittää espanjan kielitaitoani. Puoli vuotta aurinkoisessa Alicanten kaupungissa hujahti ohi niin nopeasti, ja edelleen näin muutaman vuoden jälkeen muistelen vaihtoaikaani todella lämpimästi: vaihdon aikana pääsin ehkä ensimmäistä kertaa elämässä oikeasti itsenäistymään, sillä täysin vieraassa maassa, jossa ei tuntenut vielä lähes ketään, oli opittava pärjäämään omillaan. Onnekseni sain vaihdosta myös ihania kavereita ympäri maailmaa, ja pääsin myös opintojen ohella reissaamaan paljon ympäri Eurooppaa. Opiskelu Espanjassa oli tosi erilaista kuin Suomessa, ja myös kielitaito karttui niin englannissa kuin espanjassakin, sillä esimerkiksi kampuksella monikaan professoreista tai henkilökunnasta ei välttämättä puhunut englantia lähes ollenkaan. Kaikesta kuitenkin selvittiin, ja jos voisin, palaisin noihin hetkiin vaikka heti!

Lapin yliopistoon päädyin opiskelemaan kansainvälisessä Tourism, Culture and International Management -ohjelmassa. Kv-kokemukset jatkuivat uusien maailmalta tulleiden opiskelukavereiden kanssa, ja Lapin yliopistossa olen osallistunut myös ystävätoimintaan ja toiminut kv-tutorina uusille matkailututkimuksen kv-maistereille. Keväällä 2021 aloitin myös työharjoittelun yliopiston yliopiston kansainvälistymispalveluissa, jonka kautta oli hauska päästä niin sanotusti vaihto-opintojen toiselle puolelle: on helppo samaistua maailmalle pyrkivien opiskelijoiden onnesta ja haasteista, kun on itse ollut samassa tilanteessa vain muutama vuosi sitten.

Suosittelen kansainvälistymistä ihan jokaiselle – oli kyseessä sitten vaihto, harjoittelu ulkomailla, eri kulttuureihin ja kieliin tutustuminen opintojen kautta tai tutustuminen eri maista oleviin ihmisiin. Kv-kokemuksien kautta olen itse rohkaistunut hurjasti, ja esimerkiksi työskennellyt käyttäen lähes pelkästään englannin kieltä, mikä oli vielä joskus itselleni todella suuri kynnys. Olen myös oppinut arvostamaan sitä mitä meillä täällä Suomessa on, ja samalla löytänyt ihania asioita eri kulttuureista omaan arkeen käytettäväksi. Parasta ovat myös ihmiset – on uskomatonta, että vaikka välillä yhteistä kieltä ei juurikaan edes ole, voi silti löytää ystävyyden ja päästä kokemaan maailmaa myös heidän kauttaan.

Jos siis mietit vielä, kannattaako kansainvälistyminen, voin koko sydämestäni sanoa että kyllä kannattaa: kansainvälistymiskokemukset antavat parhaillaan niin paljon uutta sisältöä ja kokemuksia elämään, joita ei takuulla unohda koskaan!