Uutiset 2023
Kuvassa läppäri ja headset, ruudulla näkyy teams-keskustelija.

Lapin yliopisto vahvistaa videoteknologian hyödyntämistä opetuskäytössä

13.1.2023

Kasvatustieteiden tiedekunnan koordinoimassa VideoPeda+ -kehittämishankkeessa toteutetaan vuoden 2023 aikana videoiden käyttöön liittyviä opetuskokeiluja kaikissa Lapin yliopiston tiedekunnissa ja kielikeskuksessa. Lisäksi järjestetään videoiden tekemiseen ja hyödyntämiseen liittyvää koulutusta yliopiston opetushenkilökunnalle ja laajemmin LUC-korkeakouluyhteisölle.

COVID19-pandemiasta johtunut poikkeustilanne oli eräänlainen vedenjakaja korkeakouluopetuksessa: opetuksen järjestämisessä otettiin käyttöön erilaisia digitaalisia oppimisympäristöjä ja teknologioita sekä lisättiin opetushenkilöstön digipedagogista osaamista. Pandemia-aika osoittikin digitaalisten teknologioiden ja medioiden monet mahdollisuudet.

Poikkeustilanteesta on jo siirrytty tavanomaisempaan korkeakoulutuksen arkeen, mutta monimuotoiselle etä- ja hybridiopetukselle on yhä tarve. Pandemian aikana on saatu hyvä käsitys siitä, millaisia ovat opetushenkilökunnan digipedagogisen osaamisen kehittämistarpeet. Nämä nousivat esille myös Lapin yliopiston keväällä 2022 valmistuneessa auditoinnissa.

Haasteena yhteisöllisyyden ja vuorovaikutuksen tukeminen

Etä- ja hybridimuotoisesti toteutettavan korkeakoulutuksen erityishaasteena on, miten edistetään opiskelijoiden sitoutumista opiskeluun ja saadaan tuotettua yhteisöllisyyden, sosiaalisen läsnäolon ja innostuksen kokemuksia. Lisäksi opiskelijat ovat kokeneet, että he eivät saa riittävästi palautetta oppimisestaan.

– Lapin yliopistossa toteutettu, opiskelijoiden ja henkilökunnan kokemuksiin etä- ja hybridityöskentelyn ja –opiskelun onnistuneisuudesta keskittynyt kartoitus osoitti, että opiskelijat olivat poikkeusaikana vähiten tyytyväisiä yhteisöllisyyden kokemuksiin ja etäopetuksen motivoivuuteen. Myös opettajien vastauksissa nousevat esiin yhteisöllisyyden ja vuorovaikutuksen kaipuu, kuvailevat VideoPeda+-hankkeen vastuulliset johtajat Päivi Rasi-Heikkinen ja Hanna Vuojärvi.

Suomalaisen korkeakoulukentän yhteisen Digivisio 2030-hankkeen kokoamassa selvityksessä korkeakouluopiskelijat ja –opettajat korostivat tarvetta kehittää digipedagogista osaamista liittyen yhteisöllisyyden rakentamiseen, ohjaukseen ja palautteeseen, vuorovaikutukseen, osallistamiseen ja aktivointiin, itseohjautuvuuden tukemiseen, saavutettavuuteen, sekä yhdenvertaisuuteen.

Apua opetushenkilökunnalle videoiden tekemiseen ja hyödyntämiseen

Tutkimusten mukaan videoteknologioiden hyödyntäminen opetuksessa ja ohjauksessa voi auttaa vastaamaan edellä mainittuihin tarpeisiin ja ongelmiin. Videokulttuurin ja videovälitteisen viestinnän yleistyminen on kasvavassa määrin korkeakouluopiskelijoiden arkea, mikä luo pohjaa videoteknologioiden hyödyntämiselle myös korkeakouluopetuksessa.

Erityisiä laiteinvestointeja ei tarvita, sillä korkeakouluopiskelijoilla ja -opettajilla on käytössään videoiden tuottamiseen ja editointiin tarvittavat sovellukset älypuhelimissaan tai läppäreissään. Erilaiset digitaaliset ja sosiaalisen median alustat mahdollistavat myös videoiden jakamisen sekä yhteisöllisen kommentoinnin ja analysoinnin.

– Avaintekijänä videoiden monipuolisempaan opetuskäyttöön on opetushenkilöstön pedagoginen, tekninen ja visuaalinen osaaminen. VideoPeda+-hankkeessa haemme uusia ratkaisuja etä- ja hybridiopetuksen pedagogisen laadun ja monimuotoisuuden parantamiseen, Hanna Vuojärvi kertoo.

Hankkeen aikana toteutetaan yhdeksän opetuksen kehittämispilottia, joista vastaavat tiedekuntien ja kielikeskuksen opettajat, sekä tuotetaan videoiden opetuskäyttöön liittyvä digitaalinen tukiresurssi. Hanke järjestää myös Lapin korkeakouluyhteisölle suunnatun, videoiden opetuskäyttöön keskittyvän koulutusten sarjan, jossa keskitytään esimerkiksi videoilmaisuun sekä videoiden tuottamiseen liittyviin ohjelmistoihin ja esitellään hankkeen aikana toteutetut kehittämispilotit. Koulutusten sarja käynnistyy helmikuun digipedatunnilla 15.2.

Lapin yliopiston toteuttaman Video-osaamisesta voimaa korkeakoulupedagogiikkaan Lapissa (VideoPeda+) -hankkeen rahoittavat Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja Euroopan sosiaalirahasto. Hankkeen kokonaisbudjetti on n. 188 000 euroa ja toteutusaika 2.1.–31.10.2023.

Lisätietoja

Professori Päivi Rasi-Heikkinen
paivi.rasi-heikkinen(at)ulapland.fi

Yliopistonlehtori Hanna Vuojärvi
hanna.vuojarvi(at)ulapland.fi

Projektipäällikkö Sini Yli-Suvanto
sini.ylisuvanto(at)ulapland.fi