Oikeustieteiden tiedekunnan uutiset
josefk_web.jpg

Oikeusjuttu

3.3.2017

Franz Kafkan Oikeusjuttuun -perustuva näytelmä johdattaa katsojat matkalle, jonka aikana päähenkilö Josef K käy painajaismaista kamppailua oikeudenmukaisuuden pauloissa. Näytelmän käsikirjoituksesta vastaavat Janne Rosenvall, Seppo Rintamäki ja Juha Karhu. Josef K:n roolissa nähdään velvoiteoikeuden professori, dekaani Juha Karhu.

Oikeusjuttu on merkillinen kertomus poliisivaltiossa tapahtuvasta oikeudenkäynnistä, jossa syytetty sen paremmin kuin syyttäjäkään eivät tiedä, mistä rikoksesta on kysymys. Näytelmässä pohditaan, kuinka yksilö voi noudattaa oikeudenmukaisuutta, kun hänelle ei paljasteta, mistä häntä syytetään. Syyllisyys vaati rinnalleen rikoksen ja Josef K:n tapauksessa rikosta ei ole olemassa ja silti hän on syyllinen. Näytelmän mottona onkin; jokainen on syyllinen, kaikkia ei vain ole tutkittu tarpeeksi.

Oikeusjutun kirjoittamisen aikana Franz Kafkan mielenterveys järkkyi, kun Kafkan nuhteeton siviiliminä prokuristina alkoi sekoittua mustanpuhuvaan fiktioon, jossa kukaan ei osaa selittää, mistä on lopulta kysymys. Näytelmässä Josef K heittäytyy täysillä maailmaan, joka tihkuu kauhua ja karnevalismia, päässä pyörivät klovnit ja surrealistiset oikeudenistunnot.

Näytelmän tuomarit ovat oikeuden irvikuvia, joille tärkeää on vain se, että oikeudenkäynti näyttää muodollisesti oikeudenkäynniltä Tuomareiden mielestä oikeudella leikkiminen on hauskaa, mutta ulospäin se näyttää irvokkaalta. Vähemmän tärkeää on se, ovatko syytteet ja tuomiot oikeudenmukaisia.

Näytelmän työryhmän mukaan Kafkan maailman rakentaminen nykypäivän näyttämölle on ollut äärettömän mielenkiintoinen ja haastava prosessi. Aiheen monitasoisuus ja tekstin alla kulkevat piilomerkitykset ovat saaneet työryhmän mielikuvituksen ansaitsemaansa kiihkotilaan. Esityksen tuotannossa on ollut mukana professori Juha Karhun lisäksi myös suuri joukko Lapin yliopiston eri tiedekuntien opiskelijoita.

Näytelmän ovat käsikirjoittaneet Kafkan tekstien pohjalta Janne Rosenvall, Seppo Rintamäki ja Juha Karhu. Ohjauksesta vastaa Seppo Rintamäki, assistenttinaan Jukka Aaltonen. Valoista vastaa Veronika Mella, äänistä Tuomas Härkönen, musiikista Joel Mäntyranta, lavastuksesta Titi Honkanen ja puvustuksesta Ida-Maria Niikkonen ja Senni Kallio.

Esitykset ovat Wiljamissa, Urheilukatu 2: torstai 20.4. klo 19.00, sunnuntai 23.4. klo 14.00, torstai 4.5. klo 19.00, lauantai 6.5. klo 19.00, sunnuntai 7.5. klo 19.00, tiistai 9.5. klo 19.00, sunnuntai 14.5. klo 14.00, lauantai 20.5. klo 19.00, tiistai 23.5. klo 19.00, keskiviikko 24.5. klo 19.00.

Liput tulevat myyntiin maaliskuussa.

Näytelmän työryhmä toivottaa kaikki tervetulleeksi Josef K:n ihmeelliseen maailmaan.


LY/Viestintä/OT