Oikeustieteiden tiedekunnan uutiset
Uutinen, kuvituskuva 1

Rahoitusta lahjusrikoksia käsittelevälle tutkimukselle

10.2.2021

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tutkijaryhmä sai valtioneuvoston rahoituksen ”Lahjusrikokset oikeuskäytännössä” -tutkimushankkeelle. Tutkimuksessa selvitetään, miten erityisesti ulkomailla tapahtuvaa lahjontaa koskevia lahjusrikossäännöksiä on sovellettu kotimaisessa ja vertailumaiden oikeuskäytännössä.

Kansainvälisiin liikesuhteisiin liittyviä lahjontarikoksia on tutkittu Suomessa vähän. Tällaiselle tutkimukselle on kuitenkin tarve, sillä lahjusrikoksia koskeva kansainvälinen sopimusverkosto on viime vuosikymmeninä huomattavasti laajentunut, ja myös Suomen lahjusrikossääntelyn ala on laajentunut.

Suomen lahjusrikoslainsäädännöstä on muodostunut varsin sirpaleinen kokonaisuus. Etenkin ulkomaisten virkamiesten lahjontaa koskevien säännösten soveltaminen on osoittautunut haastavaksi. Haasteita liittyy ennen kaikkea näyttökysymyksiin.

Lainsäädännön muutostarpeiden kartoittamisen, käynnissä olevan korruption vastaisen strategian valmistelun ja lahjusrikoksiin liittyvän koulutuksen kehittämisen pohjaksi tarvitaan tutkimustietoa lahjusrikoksia koskevasta oikeuskäytännöstä Suomesta ja ulkomailta, ja erityisesti näytön arvioinnista lahjusrikostapauksissa. Tietoa tarvitaan myös syyttäjille ja tuomareille tarjotusta lahjusrikoksia koskevasta koulutuksesta ja siihen liittyvistä kehittämistarpeista.

”Lahjusrikokset oikeuskäytännössä” -hankkeen vastuullisena johtajana toimii professori Minna Kimpimäki Lapin yliopistosta. Hankkeen toteuttamiseen osallistuvat yliopistonlehtori Kirsi-Maria Halonen, työelämäprofessori Kai Kotiranta ja tutkijatohtori Anssi Kärki sekä väitöskirjatutkijat Jenna Piippo ja Tirnash Ramezan Lapin yliopistosta.

Valtioneuvoston rahoitus myönnettiin päätöksentekoa tukevan selvitys- ja tutkimustoiminnan määrärahoista.

Lisätiedot:

Professori Minna Kimpimäki
040-4844 011
minna.kimpimaki(at)ulapland.fi