Mitä toipumisorientaatio tarkoittaa mielenterveystyössä?

Toipumisorientaation juuret ovat yleisen asiakaslähtöisyyskeskustelun tavoin 1960- ja -70-luvuilla alkaneessa erilaisten marginalisoitujen ihmisryhmien oikeuksien esille nostamiseen liittyneessä keskustelussa. 1980-luvun lopulta alkaen toipumisorientaatio on saanut merkittävästi jalansijaa erityisesti mielenterveysjärjestöjen ja yhdistysten toiminnassa, mutta on myös jo pitkään ollut koko mielenterveyspalvelujen järjestämisen vallitseva politiikka ja paradigma monissa länsimaissa, kuten Amerikassa, Australiassa, Isossa-Britanniassa, Skotlannissa ja Tanskassa. Poliittisesta tahtotilasta huolimatta erityisesti julkisen sektorin ja sairaalaympäristöön sijoittuvien toimintakulttuurien muuttaminen toipumisorientaation mukaisiksi on ollut hidasta johtuen muun muassa toipumisorientaation osin puutteellisesta toimeenpanosta ja konkretisoinnista. Esa Nordling pureutuikin teoreettisessa katsauksessaan (2018) kysymykseen siitä, mitä toipumisorientaatio tarkoittaa mielenterveystyön käytännöissä.

Toipumisorientaatio on ensinnäkin tarpeen erottaa kliinisen toipumisen käsitteestä. Toipumisessa on perinteisesti ollut kyse asiantuntijoiden potilailleen tarjoamasta lääke- ja muusta hoidosta, jonka tavoitteena on oireiden poistaminen ja yksilön tilanteen palauttaminen sairautta edeltäneelle tasolle. Toipumisorientaatio puolestaan kiinnittyy positiivisen mielenterveyden käsitteeseen ja tarkoittaa kokonaisvaltaista ajattelu- ja toimintatapaa, jonka tavoitteena on yksilöä tyydyttävän ja hyvän elämän eläminen myös oireista huolimatta ja niiden kanssa. Oireista eroon pääsemisen sijaan toipuminen voi olla toipumista sosiaalisesta syrjäytymisestä. Yksilötason lisäksi toipumisorientaatio liittyy yksilön sosiaalisiin ja yhteiskuntasuhteisiin. Toipumisorientaation mukainen toiminta vahvistaa myös asiakkaan ja potilaan asemaa. Toipumisorientaation mukaisessa prosessissa tunnustetaan, että toipuminen ei ole lineaarista, vaan voi välillä mennä myös taaksepäin.

Katsauksessa esitellään erilaisia toipumisorientaatiota konkretisoivia jäsennyksiä hyödynnettäväksi tutkimuksessa ja orientaation mukaisessa kehittämistoiminnassa. Tutkimuskirjallisuuden pohjalta katsauksessa tuodaan esille jäsennys yksilön henkilökohtaisesta toipumisprosessista viiteen osaprosessiin: kumppanuuteen, toivoon ja optimismiin, positiivisen identiteetin vahvistamiseen, elämän tarkoituksellisuuden löytämiseen sekä voimaantumiseen perustuvana. Koska toipumisorientaatiossa on henkilökohtaisen prosessin rinnalla kyse mielenterveyspalvelujen ja ammattilaisten toiminta- ja työtavoista, katsauksessa myös eritellään ammattilaisten työotteita perinteisessä ja toipumisorientaation mukaisesti järjestetyissä mielenterveyspalveluissa sekä toipumisorientaatiota estäviä ja vahvistavia tekijöitä mielenterveyspalvelujen käytännöissä.  

Katsauksessa esitetään, että toipumisorientaatioon liittyvän tietoisuuden lisääntymisen ja systemaattisen kehittämisen tuloksena on mahdollista kehittää mielenterveyspalveluja positiivisella tavalla mielenterveyskuntoutujien itsemääräämisoikeutta, osallisuutta ja ihmisoikeuksia tukeviksi. Valtakunnallisen, monitoimijaisen, tutkimuksen ja kehittämistyön tiiviiseen yhdistämiseen perustuvan Recovery-hankkeen kaltaiset toimenpiteet ovat merkityksellisiä toipumisorientaation mukaisen toimintatavan systemaattiselle levittämiselle ja juurruttamiselle.

Toipumisorientaation teoreettiset lähtökohdat

Esa Nordling ja Päivi Rissanen tarkastelevat teoksessaan toipumisorientaatiota holistisena ajattelun ja toiminnan viitekehyksenä, jossa korostuvat voimavarat, osallisuus, toivo, merkityksellisyys ja positiivinen mielenterveys. He liittävät holistisen viitekehyksen psykologiset taustateoriat humanistisen psykologian, eksistentialismin, kognitiivisen psykologian, sosiaalisen konstruktionismin, terveyden edistämisen, motivaation alan, positiivisen psykologian sekä ratkaisu- ja voimavarakeskeisen ajattelun teorioihin. Sosiaalityön käsitteistä he tarkastelevat toipumisorientaation kannalta keskeisinä osallisuutta, asiakasosallisuutta, toimijuutta, osallistumista sekä sosiaalisuutta ja toteavat monen sosiaalityön toimintamallin jakavan toipumisorientaation arvopohjan. Teoksessaan Nordling ja Rissanen korostavat, että niin mielenterveystyössä kuin sosiaalityössä kokemusasiantuntijuus, sosiaalinen tuki ja erityisesti vertaistuki ovat keskeisiä toipumisorientaation edistämisessä ja toimeenpanossa. Niiden taustateorioille ja lähtökohdille on yhteistä sosiaalisten suhteiden linkitys ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin.

Lähde: Nordling Esa & Rissanen Päivi 2020: Mielenterveystyö uudistuu – toipumisorientaation teoreettiset lähtökohdat. Työpaperi 40/2020. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki. Saatavilla Mielenterveystyö uudistuu: toipumisorientaation teoreettiset lähtökohdat (julkari.fi)

Yhdessä toipumisen tukena mielenterveystyössä: Toipumisorientaation toimintamallit ja niiden implementaatio

Teoksessa tarkastellaan suomalaista toipumisorientaation mukaista toimintaa eri yhteyksissä ja muuttuvissa toimintaympäristöissä. Recovery-toimintaorientaatio mielenterveyspalveluissa -hankkeen osatoteuttajien ja sen sidosryhmien edustajien kirjoittamissa teksteissä käsitellään toipumisorientoitunutta toimintaa rakenteiden, prosessien ja menettelytapojen tasolla.

Toipumisorientaation koulutusrakenteista kuvataan esimerkkeinä Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin toteuttamaa koulutukselliseen toimintamalliin perustuvaa Voimaa arkeen -kurssitoimintaa ja tamperelaisen Mielen ry:n järjestämää Mielen avoin -opisto toimintaa oppimis- ja toipumisympäristönä.

Toipumisorientaatiota strategiatasolla tarkastellaan Helsingin kaupungin toipumissuuntautuneiden mielenterveys- ja päihdepalvelujen järjestämisen ja siihen liittyvän osallisuutta edistävän hallintomallin yhteydessä. Lisäksi pohditaan toipumisorientaatiota työnohjauksellisena ja palvelumuotoiluun liittyvänä kysymyksenä. Huomio kohdistuu työnohjauksen mahdollisuuksiin tukea muutosta ja oppimista, jotka ovat tarpeen toipumisorientaation omaksumisessa osaksi asiakastyötä ja palveluarkea, sekä palvelumuotoilun keinoin kehitettäviin työkäytäntöihin, jotka tukevat asiakkaiden toipumista.

Toipumisorientaation toimintamalleja ja niiden toimeenpanoa tarkastellaan sekä järjestökentässä, julkisella sektorilla että digitaalisessa ympäristössä. Esimerkkeinä toimintamalleista ja niiden toimeenpanosta kuvataan Kaakkois-Suomen sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen toteuttamaa toipumisorientaation toimeenpanoa yhteisötasolla, toipumisorientaation toteuttamista Porin kaupungin psykososiaalisten palvelujen asumisyksiköissä sekä Niemikotisäätiön toteuttamaa toipumisorientaatioon perustuvan mobiilisovelluksen kehittämisprosessia.

Teoksessa käsitellään myös toipumisen ja mielen hyvinvoinnin arviointia ja siinä hyödynnettyjä mittareita, kuten positiivisen mielenterveyden mittaria sekä I.ROC-mittaria ja toipumisen arviointia mielenterveyskuntoutujien Klubitaloilla. Lisäksi tarkastellaan toipumisorientaation toimintamallien toimeenpanon edellytyksiä, mahdollisuuksia ja haasteita.

Lähde: Martin Marjatta, Nordling Esa, Soronen Kari ja Savelius-Koski Eija (toim.) 2021: Yhdessä toipumisen tukena mielenterveystyössä: Toipumisorientaation toimintamallit ja niiden implementaatio. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Työpaperi -sarja 21/2021. Saatavilla Yhdessä toipumisen tukena mielenterveystyössä (julkari.fi)

Tietoa toipumista tukevista sähköisistä mielenterveyspalveluista

Sähköisten mielenterveyspalveluiden kehittämisen ja tutkimisen tarvetta on lisännyt mielenterveyden häiriöiden merkityksen kasvaminen sekä haasteet perinteisten kasvokkaisten mielenterveyspalveluiden järjestämisessä. Haasteet ovat aiemmin liittyneet erityisesti talouteen ja työvoimaan, mutta maaliskuusta 2020 lähtien COVID-19 -pandemia on lisännyt sähköisten mielenterveyspalveluiden tarvetta myös Suomessa. Organisaatioiden lähtökohdat sähköisten mielenterveyspalveluiden järjestämisessä eivät kuitenkaan ole olleet yhtäläisiä. Osalla sähköisiä palveluja, nettiterapiaa ja etävastaanottoa on voinut olla tarjonnassaan jo ennen pandemiaa, kun osa on kokeillut etäyhteyksiä mielenterveyden asiakastyössä ensimmäistä kertaa vasta poikkeusolojen käynnistyttyä.

Tutkimuksen tavoitteena oli kuvata sähköisten mielenterveyspalveluiden vaikutuksia palvelunkäyttäjien näkökulmasta.  Lisäksi tavoitteena oli tunnistaa edellytyksiä positiivisesti vaikuttaville sähköisille mielenterveyspalveluille. Suomenkielisen sähköisiä mielenterveyspalveluja koskevan empiirisen tutkimuksen vähäisen määrän vuoksi tutkimus toteutettiin kansainvälisistä tutkimusartikkeleista (n=27) tietoa kokoavana integroivana kirjallisuuskatsauksena. Tulkintakehyksenä hyödynnettiin laaja-alaisen toipumisorientaation (recovery) viitekehystä.

Kirjallisuuskatsauksen tulosten perusteella sähköiset mielenterveyspalvelut tarjoavat mahdollisuuksia toipumiseen ja sen tukemiseen. Toipuminen kuitenkin ehdollistuu sähköisten mielenterveyspalvelujen toimintakäytännöissä. Tulokset jäsennettiin yksilön laaja-alaista toipumista ja toipumista kokonaisvaltaisesti tukevia sähköisiä mielenterveyspalveluja ilmentävinä yläteemoina, joista edelliseen sisällytettiin alateemat kliininen toipuminen, henkilökohtainen toipuminen ja osallisuuden vahvistuminen ja jälkimmäiseen tietoperusteisuus, tilannekohtaisuus, tuen tarjoaminen, vuorovaikutteisuus, henkilökohtaisuus ja asiakaslähtöisyys.

Kirjallisuuskatsauksen perusteella kansainvälistä sähköisiä mielenterveyspalveluja koskevaa tutkimusta on paljon. Tutkimusten perusteella sähköiset mielenterveyspalvelut ovat toipumisen ja toipumisen tukemisen näkökulmasta vähintään lupaavia. Toisaalta tutkimuksissa korostetaan tutkimustiedon tarvetta. Tarvitaan lisää tietoa siitä, millaisissa tilanteissa, kenenkin kohdalla ja miten toteutettuna sähköiset mielenterveyspalvelut vaikuttavat positiivisesti sekä toisaalta, milloin tarvitaan toisentyyppisiä palveluratkaisuja.  

Johtopäätöksenä todetaan, että tutkimustarpeista huolimatta tiedämme jo paljon niistä tekijöistä, jotka mahdollistavat toipumista edistävien sähköisten mielenterveyspalveluiden toteuttamista. Tätä tietoa voidaan hyödyntää COVID-19 -pandemian muuttamassa toimintaympäristössä. Tulosten sovellettavuuden rajoina tunnistettiin muun muassa se, että kirjallisuuskatsaukseen valikoidut tutkimukset kohdistuivat vain henkilöihin, joilla oli pääsy, kyky ja halu sähköisten mielenterveyspalveluiden käyttöön. Onkin erityisen tärkeää, että sekä mielenterveyden käytännöissä että tutkimuksessa kiinnitetään vallitsevassa tilanteessa huomiota myös niihin mielenterveyden häiriöitä omaaviin ihmisiin, jotka eivät syystä tai toisesta pysty hyödyntämään tarjottua etäasiointia tai sähköisiä palveluja.

Lähde: Kivistö Mari 2020. Sähköiset mielenterveyspalvelut toipumisen näkökulmasta. Integroiva kirjallisuuskatsaus. Kuntoutus 43 (3), 34-50. https://journal.fi/kuntoutus/article/view/100141

Tutkittua tietoa eDepressiokoulupiloteista

Sähköisten mielenterveyspalveluiden tarve on kasvanut lisääntyneiden mielenterveyden ongelmien kuten masennuksen, sekä koronapandemian vuoksi. Lapin yliopiston tutkijan Mari Kivistön Recovery toimintaorientaatio mielenterveyspalveluissa -hankkeessa toteuttamassa tutkimuksessa tarkasteltiin yhtä, teknologiavälitteisesti videoneuvottelusovelluksella toteutettavaa ryhmäinterventiota, eDepressiokoulua, toipumisen ja sen tukemisen näkökulmasta. Videoneuvottelusovelluksella toteutetusta depressiokoulusta ei ollut aiemmin julkaistu tutkimusta.

Tutkimuksen tapausesimerkkinä toimivat yhdessä sairaanhoitopiirissä vuonna 2020 toteutetut kaksi eDepressiokoulupilottia. Tutkimuksessa kysyttiin: miten eDepressiokoulu heijastuu toipumiseen ja millainen merkitys eDepressiokoulun eri elementeillä, kuten teknologiavälitteisyydellä, ryhmämuotoisuudella ja strukturoidulla rakenteella, on toipumisessa. Tutkimusaineisto koostui pilotteihin osallistuneiden asiakkaiden ja työntekijöiden kokemuksellisesta, haastatteluin sekä kirjallisesti tuottamasta tiedosta.

Tulosten perusteella eDepressiokoulu on lupaava sähköinen interventio masennuksesta toipumisen tukemisessa. Kuten perinteinen, henkilökohtaisessa vuorovaikutuksessa toteutettava ryhmämuotoinen depressiokoulu, myös teknologiavälitteisesti toteutettu eDepressiokoulu vahvistaa onnistuessaan siihen osallistuvien kuntoutujien identiteettiä, tarjoaa uutta tietoa ja uusia taitoja, rohkaisua ja vertaistukea sekä lisää myönteistä ajattelua ja toiveikkuutta.

Osa tutkimukseen osallistuneista asiakkaista koki myös teknologisten taitojensa parantuneen sekä suhtautumisensa etäpalveluihin muuttuneen myönteisemmäksi intervention aikana. Niin ikään osa ammattilaisista kuvasi teknologiavälitteisyyteen liittyneiden ennakkoluulojensa karisseen havaittuaan eDepressiokoulussa tiettyjä etuja. eDepressiokoulun koettiin tarjoavan mahdollisuuden matalankynnyksen palveluun tilanteissa, joissa pitkien välimatkojen tai vallinneen koronapandemian vuoksi olisi voitu muutoin jäädä kokonaan ilman palvelua. Tilannekuvan asiakkaan arjesta koettiin täydentyvän asiakkaiden kotoa käsin kameran välityksellä interventioon osallistuessa, mikä osin haastaa ainakin yksioikoista tulkintaa teknologiavälitteisistä palveluista ”etäpalveluina”. Toisaalta teknologiavälitteisesti toteutettuun vuorovaikutukseen jouduttiin kiinnittämään interventiossa erityistä huomiota. Lisää tutkimustietoa tarvitaan, mutta lupaavat tutkimustulokset kannustavat jatkamaan eDepressiokoulua masennuksesta toipumisen tukemisessa.

Lähde: Kivistö Mari. Teknologiavälitteinen eDepressiokoulu masennuksesta toipumisen tukena. Kokemukset pilottikokeiluista. Kuntoutus 44 (2), 48–57. https://journal.fi/kuntoutus/article/view/109479

Vapaaehtoistoiminnalle annetut merkitykset

Vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus ovat keskeisiä ulottuvuuksia toipumisorientaatiossa. Vertaisilta on mahdollista saada tukea ja vinkkejä arjessa selviytymiseen, osallistumiseen ja osallisuuteen. Toipumisorientaation mukaisessa ajattelussa myös vertaistuen antaminen on osa omaa toipumista. Esimerkiksi kokemusasiantuntijana toimivat sekä tukevat muita että voimaantuvat itse tukea antaessaan. Päivi Rissanen selvitti yhdessä Sari Jurvansuun kanssa vapaaehtoistoiminnalle annettuja merkityksiä mielenterveys- ja päihdejärjestöjen toimintaympäristössä (Rissanen & Jurvansuu 2018). Tutkimuksen empiirisenä aineistona toimi kaksi kyselyä: mielenterveys- ja päihdeyhdistysten johdolle (n=187) sekä vapaaehtoisina toimiville kohdennettu (n=127). Jälkimmäiseen ei sisällytetty palkka- tai palkkioperusteisesti toimivia kokemusasiantuntijoita.

Tutkimustulosten perusteella mielenterveys- ja päihdeyhdistyksissä vapaaehtoisina toimivat ovat yleensä työelämän ulkopuolella eri syistä olevia henkilöitä (eläkeläisiä, ikääntyneitä, kuntoutujia), mikä tekee vapaaehtoisuudesta toiminnallisena osallistumisena ja mielekkääksi koettuna elämäntoimintana heille erityisen merkityksellistä. Osa työikäisistä toivoo vapaaehtoistyöhön osallistumisen toimivan polkuna palkkatyöhön. Vapaaehtoisten joukossa on myös asiakkaiden omaisia. Vapaaehtoistoimijat tulevat näin ollen erilaisista elämäntilanteista ja motivaatiot vapaaehtoistyön tekemiseen ovat osittain eriytyviä. Siksi tarvitaan myös monipuolisia vapaaehtoistyön tehtäviä, kuten yhtäältä vertaistuen jakamiseen ja toisaalta laajempaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen liittyviä. Jatkossa yhdeksi kysymykseksi muodostunee lisääntyvän palkkio- ja palkkaperusteisen ammatillisuutta lähentyvän kokemusasiantuntijatoiminnan ja perinteisen vapaaehtoistoiminnan välinen suhde.

Lähde: Rissanen Päivi & Jurvansuu Sari 2018. ”Haaveestani tehdä hyvää en ole luopunut”. Vapaaehtoistoimintaan liittyvät merkitykset mielenterveys- ja päihdejärjestöissä. Tietopuu: Tutkimussarja 2/2018, 1–16.

Vertais- ja kokemusasiantuntijatoiminnan sekä mielenterveys- ja päihdekuntoutujien hyvinvoinnin välisestä suhteesta

Tutkimuksessa Päivi Rissanen ja Sari Jurvansuu tarkastelivat mielenterveys- ja päihdejärjestöjen vertaisille ja kokemusasiantuntijoille (n=110) suunnattua kyselyaineistoa hyödyntäen ja eri hyvinvointiteorioiden pohjalta muodostamansa hyvinvoinnin ulottuvuuksien nelikentän (belonging, acting, being, having) valossa, millaisia merkityksiä vertaiset ja kokemusasiantuntijat antavat kyseisen toiminnan vaikutuksille omaan hyvinvointiinsa.

Kyselyvastauksissa vertais- ja kokemusasiantuntijatoimintaan liittyvä kokemus kuulumisesta (belonging) liitettiin yhteisöllisyyden kokemiseen sekä vertais- ja työyhteisöön kuulumiseen. Mielekäs tekeminen (acting) kiinnitettiin itsensä hyödylliseksi kokemiseen, mahdollisuuteen vaikuttaa itselle tärkeisiin asioihin, oman panoksen yhteiskunnalle antamiseen sekä työhön palaamisen mahdollisuuteen. Itsensä toteuttaminen (being) liittyi vahvasti osallisuuden mahdollisuuteen, sekä kokemuksiin identiteetin ja työelämästatuksen muutoksista vertaisena tai kokemusasiantuntijana toimittaessa. Elintason (having) ulottuvuudella kokemukset liittyivät toiminnasta saatuun palkkaan tai palkkioon, jota pidettiin merkityksellisenä, mutta joka usein epäsäännöllisesti toteutuvana saattoi aiheuttaa ongelmia sosiaaliturvan kanssa yhteen sovitettaessa.

Tutkimustulosten perusteella vertais- ja kokemusasiantuntijatoimintaan osallistuminen mahdollistaa yksilön toimijuuden ja osallisuuden vahvistamista, mutta sillä on myös yhteiskunnallista merkitystä muun muassa työurien pidentämisen, yksilön sen hetkisen työkyvyn hyödyntämisen sekä mielenterveys- ja päihdeongelmiin liitetyn stigman vähentämisen näkökulmista. 

Lähde: Rissanen Päivi & Jurvansuu Sari 2019. ”Haluan olla hyödyllinen ja aktiivinen yhteisön ja yhteiskunnan jäsen”. Vertais- ja kokemusasiantuntijatoiminnan suhde mielenterveys- ja päihdekuntoutujien hyvinvointiin. Tietopuu: Tutkimussarja 1/2019, 1–20.

Kokemusasiantuntijakoulutuksen merkitys koulutukseen osallistuneille

Minna Laitilan arviointitutkimuksen kontekstina toimi Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri ja sen tarjoama noin vuoden mittainen kokemusasiantuntijakoulutus, jota on toteutettu vuodesta 2010 lähtien. Tutkimuksessa mielenkiinnon kohteena oli kokemusasiantuntijakoulutuksen merkitys siihen osallistuneille heidän itsensä arvioimana. Tutkimuksessa hyödynnettiin sekä määrällisiä että laadullisia aineistoja. Laadullisena aineistona toimi koulutukseen osallistuneiden välittömästi koulutuksen päättymisen jälkeen antama vapaamuotoinen, kirjallinen ja anonyymi palaute. Määrällisenä aineistona toimi koulutuksen alussa ja lopussa osallistujilta kerätty, 15D-elämänlaatumittaria ja Clinical outcome in routine evaluation (CORE-OM) -mittaria hyödyntävä, vastaajien henkilötietoja sisältämätön aineisto.

Laadullinen analyysi johti viiteen kokemusasiantuntijakoulutukseen osallistuneiden kokemuksia kuvaavan yläluokan tunnistamiseen ja nimeämiseen: ”Antoi valmiuksia ja taitoja”, ”Auttoi voimaantumaan”, ”Selkeytti kokemusasiantuntijan roolia”, ”Koulutuksen sisältö” ja ”Kehitettävää koulutuksessa”. Koettua elämänlaatua koskevan analyysin (15D-alku- ja jälkimittaus) perusteella elämänlaatu joko pysyi ennallaan tai koetut muutokset elämänlaadussa olivat hyvin pieniä. Positiivisia muutoksia koettiin muun muassa masentuneisuuden ja ahdistuneisuuden suhteen. Psyykkisen hyvinvointinsa vastaajat kokivat hiukan parantuneen mittarin (CORE-OM) kaikilla osa-alueilla, mutta muutokset eivät olleet tilastollisesti merkitseviä.

Laadullisen aineistoanalyysin tulokset vahvistivat aiempaa tutkimusta, jonka perusteella kokemusasiantuntijatoiminta ja siihen liittyvä koulutus koetaan positiivisesti. Mielenkiintoista oli, ettei tilastollinen aineisto tuottanut vastaavaa kuvaa merkittävistä muutoksista kokemusasiantuntijakoulutukseen osallistumisen myötä. Tutkimus nostaakin esille tarvetta kehittää yksilöllisiä toipumisprosesseja ja kokemusta mahdollisimman hyvin tavoittavia mittareita.

Kokemusasiantuntijoiden ja mielenterveystyön ammattilaisten jaettu asiantuntijuus

Kari Soronen liittää teoreettisessa artikkelissaan jaetun asiantuntijuuden käsitteen osallisuuden ja rajatyön käsitteisiin sekä ideaan rakenteiden kaksinaisuudesta. Soronen kysyy, mihin rajaan asti mielenterveyden kokemusasiantuntijoiden ja ammattilaisten jaettu asiantuntijuus on mahdollista perinteisesti vakiintuneiden ammattihierarkioiden varaan rakentuneessa mielenterveystyössä.

Soronen toteaa artikkelissa, että kokemusasiantuntijoiden rooli mielenterveystyössä on muutoksessa, sillä heitä koulutetaan ja rekrytoidaan enenevässä määrin ja myös palkkio- tai palkkaperusteisesti. Koulutetut kokemusasiantuntijat lähentyvät vähitellen professionaalista työtä, vaikka kokemustiedon ja asiantuntijatiedon tiedon lajeja on pidetty perinteisesti eriytyvinä. Toipumisorientaation näkökulmasta keskeistä mielenterveyspalveluissa on kokemusasiantuntijoiden ja asiakkaiden rooli oman elämänsä asiantuntijoina. Toipumisorientaation mukaisten toimintatapojen omaksuminen voikin tukea ammattilaisia asiantuntijuutensa laajentamisessa sekä kokemustiedon arvostamisessa ja hyödyntämisessä, toisin sanoen jaetun asiantuntijuuden mukaiseen toimintaan siirtymisessä. ”Rajatyö” puolestaan toteutuu hyvin esimerkiksi pitkäaikaisessa ammattilaisen ja kokemusasiantuntijan muodostamassa työpari-toiminnassa. Lopuksi Soronen toteaa, että mielenterveystyön ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden jaetulla asiantuntijuudella on oma tärkeä tehtävänsä kehittyvässä päihde- ja mielenterveystyössä eikä se horjuta ammattilaisten asemaa.

Lähde: Soronen Kari 2019. Kokemusasiantuntijoiden ja mielenterveystyön ammattilaisten jaettu asiantuntijuus mielenterveystyössä. Teoksessa Orjasniemi Tarja, Romakkaniemi Marjo & Tauro Tanja (toim.) Tutkiva sosiaalityö . Talentia -lehti / Sosiaalityön tutkimuksen seura, 115- Saatavilla https://talentia.e-julkaisu.com/2019/tutkivasosiaalityo/docs/tutkivasosiaalityo2019.pdf

Toiminnan kohderyhmään kuuluvien osallistuminen ja aktiivisen kansalaisuuden tukeminen päihde- ja mielenterveysyhdistyksissä

Sari Jurvansuun ja Päivi Rissasen tutkimuksen aineistona toimi kysely päihde- ja mielenterveysyhdistysten johdolle (n=199). Yhdistysten johdolta kysyttiin heidän arviotaan eri toimijaryhmien osallistumisesta yhdistystoiminnan eri osa-alueilla (esim. toiminnan suunnittelu, päätöksenteko).

Tulosten perusteella yhdistysten kohderyhmän osallistumisaktiivisuus on vaihtelevaa ja kolmanneksessa vastanneista yhdistyksistä arvioitiin kohderyhmän toimijoiden osallistuminen toiminnan suunnitteluun, toteuttamiseen ja kehittämiseen vähäiseksi. Vertaisyhdistyksissä osallistuminen arvioitiin aktiivisimmaksi. Vertaisyhdistyksissähän kohderyhmä on usein sama kuin toiminnan järjestäjät. Ehkä hieman yllättäen, tutkimuksessa ei havaittu palkattujen työntekijöiden käytön rajoittavan toiminnan kohderyhmän mukana oloa. Tutkimuksen johtopäätöksinä todettiin, että:

• Yhdistysten kannattaisi ottaa kohderyhmät tiiviimmin mukaan päätöksentekoprosesseihin vahvistaakseen ja hyödyntääkseen kansalaisyhteiskunnan ideologiaa.
• On tärkeää huomioida toimijoiden erilaiset voimavarat sekä mahdollistaa kohderyhmälle myös laajempi yhteiskunnallinen vaikuttaminen.
• Jatkossa tiedonkeruuta on kohdennettava yhdistystoimintojen kohderyhmälle itselleen.

Lähde: Jurvansuu Sari & Rissanen Päivi 2019: Toimijoiden osallistuminen ja aktiivisen kansalaisuuden tukeminen päihde- ja mielenterveysyhdistyksissä. Tietopuu: Tutkimussarja 2/2019. A-klinikkasäätiö, Helsinki.

Tunnekokemukset osana kokemusasiantuntijuuden kehittymistä

Harvoissa aiemmissa tutkimuksissa on analysoitu kokemusasiantuntijuuden kehittymistä tai siihen liittyviä tunnekokemuksia. Tästä syystä Kari Soronen on tarttunut aiheeseen Janus -lehdessä julkaistussa tutkimusartikkelissaan kohdistaen katseensa mielenterveyden kokemusasiantuntijoille suunnatuin fokusryhmähaastatteluin kerätyssä aineistossaan siihen, millaisia merkityksiä tunnekokemukset saavat osana kokemusasiantuntijuuden kehittymistä.

Soronen kuvaa aineistonkeruuseenkin liittyen, miten tunnekokemuksista puhuminen ei ole yksiselitteisen helppoa ja kuinka kokemukset sekä merkitykset ovat yksilöllisiä, kontekstisidonnaisia ja muuntuvia. Kuitenkin kokemusasiantuntijoiden fokusryhmäkeskusteluissa jakamista kokemuksista on ollut mahdollista tunnistaa myös tiettyjä, enemmän tai vähemmän yhteisiä tekijöitä. Aineistoanalyysinsa perusteella Soronen jäsentää tunnekokemukset ja kokemusasiantuntijuuden kehittymisen kuutena limittäisenä vaiheena: tunteiden kaaos, tunteiden erittely, tunteiden hyväksyminen, tunteiden jakaminen, luottamuksen vahvistaminen, sekä jatkaminen / luopuminen.

Tunteiden kaaos liittyy henkilön oman sairastumisen alkuvaiheeseen, joka usein sisältää pelkoa selviytymisestä ja omien voimavarojen riittämättömyydestä, mutta joka toisaalta on tarpeellinen tapahtuneen myöhemmälle käsittelylle. Alkuvaiheen tunteiden kaaoksen jälkeen usein herää tarve ymmärtää omaa sairastumista ja siten eritellä omia, tähän liittyviä tunteita. Siirtyminen tunteiden hyväksymisen vaiheeseen edellyttää puolestaan ajan kulumista ja jonkinlaista välimatkaa tapahtuneeseen, joka mahdollistaa oman tilanteen tarkastelun myös uusista näkökulmista. (Tunne)kokemusten jakaminen sekä vertaisten että ammattilaisten kanssa on tärkeä vaihe kokemusasiantuntijuuden kehittymisessä. Luottamuksen tunteen vahvistumisen Soronen tulkitsee kypsäksi kokemusasiantuntijuudeksi, jossa oman kokemustiedon koetaan tulleen hyväksytyksi asiantuntijatiedon rinnalle. Kuten prosesseissa yleisesti, myös kokemusasiantuntijuuden kehittymiseen liittyy (itse)arvioinnin vaihe, jossa tehdään päätöksiä myös kokemusasiantuntijana toimimisen jatkamiseen tai lopettamiseen liittyen. Soronen korostaa, että nämä jatkamisen tai luopumisen pohdinnat kiinnittyvät kuitenkin kaikkiin edeltäviin tunnekokemusten vaiheisiin kokemusasiantuntijuuden kehittymisessä.

Tutkimustulostensa perusteella Kari Soronen korostaa, ettei tunnekokemuksia ja kokemusasiantuntijuuden kehittymistä voi tarkastella toisistaan erillisinä ilmiöinä. Tunteiden käsittelyllä on merkitystä myös henkilön omalle toipumiselle. Lisäksi tunnekokemukset huomioiva kehittyvä kokemusasiantuntijuus haastaa ammattilaiset tarkastelemaan omaa toimintaansa uudella tavalla.

Lähde: Soronen Kari 2020. Tunnekokemukset osana kokemusasiantuntijuuden kehittymistä. Janus 28 (1), 60–76. Saatavilla https://journal.fi/janus/article/view/70425

Kokemusasiantuntijatoiminta koronapandemian aikana

Kokemusasiantuntijuutta ja kokemusasiantuntijatoimintaa on tarkasteltu aiemmissa tutkimuksissa useista eri näkökulmista, mutta koronapandemian aikaisesta kokemusasiantuntijatoiminnasta ei ole ollut saatavilla tutkittua tietoa. Tutkijaryhmä Marjatta Martin, Minna Laitila, Mari Kivistö, Kari Soronen ja Sanna Hautala tarttuivat aiheeseen tarkastellen kokemusasiantuntijatoiminnassa koronapandemian aikana tapahtuneita muutoksia, muutosten merkityksiä ja havaittuja kehittämistarpeita. Tutkimuksen aineistona olivat yhdessä sairaanhoitopiirissä toteutetut asiakkaiden, kokemusasiantuntijoiden ja ammattilaisten fokusryhmähaastattelut.

Kokemusasiantuntijatoiminnassa koronapandemian aikana tapahtuneet muutokset konkretisoituivat kokemusasiantuntijoiden työtehtävissä, niiden määrässä ja sisällöissä. Muutosten merkitykset liittyivät sekä yksilö- että organisaatiotasoon. Yksilöille kokemusasiantuntijatoiminnan muutokset olivat merkityksellisiä vertaistuen toteutumisen ja sen haasteiden, mielekkään toiminnan vähenemisen ja uudelleen suuntautumisen sekä taloudellisen tilanteen kannalta. Muutokset olivat merkityksellisiä yksilöille myös tunnetasolla. Poikkeustilanteen ja siihen liittyneiden rajoitustoimien aiheuttamilla muutoksilla koettiin olleen merkitystä organisaation kannalta, koska palvelujen monipuolisuus kaventui, kokemusasiantuntijakoulutuksen toteuttamistapoihin oli tehtävä muutoksia ja yhteistyö ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden välillä väheni. Koronapandemian aikana havaitut kehittämistarpeet liittyivät kokemusasiantuntijatoiminnan jatkuvuuden ja monipuolisuuden turvaamiseen sekä etäpalvelujen kehittämiseen. Lisäksi tulee kiinnittää huomiota kokemusasiantuntijoiden jaksamisen tukemiseen.

Lähde: Martin Marjatta, Laitila Minna, Kivistö Mari & Hautala Sanna 2021: COVID-19-pandemian aiheuttaman poikkeustilanteen merkitys kokemusasiantuntijatoiminnalle mielenterveystyössä. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti 58(3), 320–336. Saatavilla COVID-19-pandemian aiheuttaman poikkeustilanteen merkitys kokemusasiantuntijatoiminnalle mielenterveystyössä | Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti (journal.fi)

Ammattilaisten kokemuksia ja näkemyksiä kokemusasiantuntijatoiminnan merkityksestä

Organisaatioiden ja ammattilaisten merkitys on tunnistettu suureksi siinä, miten kokemusasiantuntijatoimintaa saadaan levitettyä ja juurrutettua palveluihin. Siksi on tärkeää selvittää ammattilaisten kokemuksia ja näkemyksiä kokemusasiantuntijatoiminnasta myös tutkimuksen keinoin.

Mari Kivistö, Marjatta Martin ja Sanna Hautala Lapin yliopistosta tarkastelivat artikkelissaan, millaisia merkityksiä mielenterveys- ja päihdetyön ammattilaiset antavat kokemusasiantuntijatoiminnalle toipumisen tukemisessa. Tutkimuksen aineistona toimi kaksi ammattilaisten fokusryhmäkeskustelua, joihin osallistui yhdeksän mielenterveys- ja päihdetyön ammattilaista, joilla oli kokemusta yhteistyöstä kokemusasiantuntijoiden kanssa. Tutkimuksen kontekstina toimi yksi sairaanhoitopiiri, jossa kokemusasiantuntijatoiminta on integroitu osa mielenterveys- ja päihdepalveluja.

Tutkimuksen tulokset eriteltiin kahteen näkökulmaan: kokemusasiantuntijatoiminnan merkitys yksilön toipumisen tukemisessa ja kokemusasiantuntijatoiminnan merkitys mielenterveys- ja päihdetyön palvelujärjestelmälle. Yksilön toipumisen tukemisessa ammattilaiset antoivat kokemusasiantuntijatoiminnalle merkityssisältöjä tunnetukena, sanoittavana tukena ja toimijuuden tukena. Palvelujärjestelmän näkökulmasta ammattilaiset näkivät kokemusasiantuntijatoiminnan tarjoavan tukea hoitotyölle, lisäävän toiminnan tehokkuutta sekä parantavan toiminnan laatua - mukaan lukien toiminnan asiakaslähtöisyyttä.

Tutkijat toteavat, että tulokset tekevät näkyväksi kokemusasiantuntijatoiminnan merkityksellisyyttä myös Suomessa vähemmän tutkitusta ammattilaisten näkökulmasta. Toisaalta kokemusasiantuntijatoiminnan näkemiseen julkisen sektorin mielenterveys- ja päihdetyön toiminnan tehostajana on suhtauduttava varauksin. Tutkimustulosten soveltamisessa on huomioitava tutkimuskontekstin erityisyys ja rajautuminen: Tutkimus toteutettiin yhdessä sairaanhoitopiirissä, jossa kokemusasiantuntijatoiminnalla on vakiintunut asema mielenterveys- ja päihdetyössä ja jossa on sitouduttu toimimaan asiakaslähtöisyyttä ja asiakkaan osallisuutta korostavan toipumisorientaation mukaisesti.

Lähde: Kivistö Mari & Martin Marjatta & Hautala Sanna 2021. Ammattilaisten antamat merkitykset mielenterveys- ja päihdetyöhön integroidulle kokemusasiantuntijatoiminnalle toipumisen tukemisessa. Tietopuu: tutkimussarja 2/2021, 1–18. https://tiedostot.a-klinikkasaatio.fi/tutkittua/tietopuu_tutkimussarja_2_2021_ammattilaisten_antamat_merkitykset_mielenterveys-_ja_paihdetyohon_integroidulle_kokemusasiantuntijatoiminnalle.pdf

Kokemusasiantuntijoiden työelämäasemat neuvottelujen kohteena

Kokemusasiantuntijatoiminnassa ja kokemusasiantuntijuutta koskevassa tutkimuksessa eräs ajankohtainen kysymys on kokemusasiantuntijoiden asema työelämässä ja työyhteisöissä. Kari Soronen tarkasteli Työelämän tutkimus -lehdessä julkaistussa artikkelissaan kokemusasiantuntijoiden työelämäasemien rakentumista päihde- ja mielenterveystyössä. Tutkimuskysymykset olivat: millaisia asemia kokemusasiantuntijoille rakentuu palkattuina työntekijöinä sekä, millaisia neuvotteluja työelämäasemien rakentumisesta käydään? Tutkimuksen aineistona toimivat kokemusasiantuntijoiden ja ammattilaisten yhteiset fokusryhmäkeskustelut. Tutkimusta kehysti metodologinen sitoutuminen kontekstuaaliseen sosiaaliseen konstruktionismiin.

Tutkimuksensa tuloksina Soronen esittää kolme erilaista, mutta osin limittäistä kokemusasiantuntijoiden työelämäasemaa päihde- ja mielenterveystyössä: Heiluriasemat, Hierarkkiset asemat ja Ravistelevat asemat. Heiluriasemia luonnehtii tiivistetysti epävarmuus ja epätietoisuus kokemusasiantuntijoiden roolista sekä kokemusasiantuntijuuden asemasta päihde- ja mielenterveystyössä. Myös rajat kokemusasiantuntijuuden ei-ammatillisuuden ja ammatillisuuden välillä koetaan epäselviksi. Hierarkkiset asemat ovat puolestaan perinteisiä päihde- ja mielenterveystyön palvelujärjestelmän työelämäasemia, joissa kokemusasiantuntijoille ei ensikädessä ole tarjolla tasavertaisuuteen perustuvaa asemia. Hierarkkisissa asemissa korostuu ammattilaisten asiantuntijuus, valta ja institutionaalinen asema, johon kokemusasiantuntijoiden on mukauduttava. Ravistelevat asemat liittyivät aineistossa keskusteluihin, joissa hierarkkisia asemia ja vallitsevia käytäntöjä kyseenalaistettiin. Käytännön päihde- ja mielenterveystyössä tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että kokemusasiantuntijoiden ajatellaan voivan työskennellä ammattilaisten rinnalla ja heidän työparinaan palveluissa sekä hoito- ja kuntoutuskäytännöissä. Vallitsevia perinteisiä työelämäasemia ravistelevat asemat toteutuvat parhaiten luottamuksellisten, turvallisiksi koettujen ja yhdessä reflektoivien neuvottelujen kautta.

Tutkimuksensa johtopäätöksenä Soronen toteaa, että kokemusasiantuntijoiden työelämäasemat päihde- ja mielenterveystyössä ovat aktiivisten neuvottelujen kohteena ja yleisesti ottaen vahvistumassa. Kokemusasiantuntijatoiminta näyttää olevan ammattimaistumassa ja kokemusasiantuntijat saavan ammatillisen avun rinnalla yhä uudenlaisia rooleja ja sitä myöten työelämäasemia.

Lähde: Soronen Kari 2021. Keskustelut kokemusasiantuntijoiden työelämäasemien rakentumisesta päihde- ja mielenterveystyössä. Työelämän tutkimus 19 (2), 222–252. https://journal.fi/tyoelamantutkimus/article/view/91413

Aitoa yhteistyötä ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden välillä?

Kokemusasiantuntijoille annettavia asemia Kari Soronen analysoi myös Tietopuu -tutkimussarjassa julkaistussa artikkelissaan. Tarkemmin sanoen artikkelissa tarkastellaan kokemusasiantuntijoiden positioiden rakentumista ja positioita määrittäviä valtasuhteita päihde- ja mielenterveystyössä. Tutkimuksen aineistona toimi kolme kokemusasiantuntijoiden ja ammattilaisten yhteistä fokusryhmäkeskustelua, ja tutkimuksen analyysia kehysti tilannekohtaisuutta, kontekstia ja erilaisia valtasuhteita korostava positioteoria.

Tutkimuksen tuloksina Soronen esittää kolme kokemusasiantuntijoiden positioita määrittävää luokkaa: Kategoriset positiot, Epävarmuuden positiot ja Kumppanuuden positiot. Kyseiset positiot voidaan tulkita myös nykyistä kokemusasiantuntijuuden kehityskulkua mukailevana jatkumona, eräänlaisena prosessina, jossa voidaan edetä kategorisista positioista kohti kumppanuuden positioita.

Päätelminään Soronen toteaa, että päihde- ja mielenterveystyön kokemusasiantuntijoiden positiota määrittävät valtasuhteet, jotka perustuvat vielä pitkälti perinteisiin hierarkioihin palvelujärjestelmässä. Toisaalta nähtävissä on kokemusasiantuntijoiden positioiden myönteistä kehitystä, jossa kokemusasiantuntijoiden merkitys tunnustetaan. Kokemusasiantuntijoiden positiot eivät ole vakiintuneita, mutta tutkimukseen osallistuneet ammattilaiset olivat valmiita niitä koskeviin neuvotteluihin yhteistyössä kokemusasiantuntijoiden kanssa.

Lähde: Soronen Kari 2021. Arvioivan katseen alla vai aitoa yhteistyötä? Kokemusasiantuntijoiden positioiden rakentuminen päihde- ja mielenterveystyössä. Tietopuu-tutkimussarja 1/2021. https://tiedostot.a-klinikkasaatio.fi/tutkittua/tietopuu_tutkimussarja_1_2021_arvioivan_katseen_alla_vai_aitoa_yhteistyota.pdf

Mielenterveysongelmien vuoksi alentuneen työkyvyn tukeminen

Mielenterveyden häiriöt ovat yksi keskeinen työelämän terveyshaitta. Tehdyissä tutkimuksissa on kiinnitetty huomiota mielenterveysperustaisen työkyvyttömyyden kasvuun, määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhön palaamiseen ja sen tukemiseen. Keskustelua on käyty myös työurien pidentämisestä ja osatyökykyisten työmarkkinoille osallistumisesta.

Päivi Rissanen, Marjatta Martin ja Sari Jurvansuu tarkastelivat tutkimuksessaan henkilöstöjohtajien asenteita mielenterveysongelmia kohtaan ja mielenterveysongelmien vuoksi alentuneen työkyvyn tukemista suomalaisilla työpaikoilla. Tutkimuksen aineistona olivat työpaikkojen 300:n henkilöstöjohtajan kyselyvastaukset.

Henkilöstöjohtajat suhtautuivat myönteisesti mielenterveysongelmia omaaviin työntekijöihin ja toivoivat työntekijöiltä avoimuutta asiassa. Osa henkilöstöjohtajista kuitenkin arvioi, että tieto työntekijän mielenterveysongelmasta voi aiheuttaa negatiivisia seurauksia.

Alentunutta työkykyä tuettiin useimmin mahdollistamalla työajan joustot sekä organisoimalla työtä uudelleen. Työkyvyn tukemisen toimenpiteitä toteutettiin useimmin julkisella sektorilla ja suurilla työpaikoilla. Toimenpiteitä toteutettiin enemmän kaikille työntekijöille kohdennettuna työkyvyn tukena kuin mielenterveyskuntoutujille kohdennettuna tukena. Henkilöstöjohtajat pitivät työn mukauttamista mielenterveyssyistä tarpeellisena, mutta toimenpiteiden toteuttaminen oli tutkimusaineiston perusteella vähäistä.

Lähde: Rissanen Päivi, Martin Marjatta ja Jurvansuu Sari 2021: Henkilöstöjohtajien asenteet ja mielenterveysongelmien vuoksi alentuneen työkyvyn tukemisen toimenpiteet suomalaisilla työpaikoilla. Kuntoutus 44(3), 19–33.

Mielenterveyskuntoutujien työhön paluuseen liittyvät tekijät

Päivi Rissanen tutkijakollegoineen selvitti rekisteriaineistoon perustuvassa tutkimuksessa henkilökohtaisia, sosioekonomisia ja terveyteen liittyviä tekijöitä, jotka ovat yhteydessä mielenterveyssyistä pitkään töistä (määräaikaisella eläkkeellä) poissa olleiden henkilöihin työhön paluuseen. Englanninkielinen artikkeli on julkaistu Springerin kustantamassa Humanities and Social Communications -lehdessä.

Tutkimuksessa tunnistettiin eroja miesten ja naisten välillä, naisten palatessa työhön miehiä useammin.

Sukupuolten välisten erojen taustalta tunnistettiin erilaisia tekijöitä naisten työhön paluuta tukiessa esimerkiksi korkeamman koulutuksen. Lisäksi tutkimuksessa tunnistettiin psykoterapian ja kuntoutuksen positiivinen yhteys työhön paluuseen. Aiemmista tutkimuksista poiketen työhön paluu oli keski-ikäisten osalta yleisempää kuin nuorimman ikäryhmän. Kolmen vuoden jälkeen tutkimusjoukkoa rekisteritietojen perusteella tarkasteltaessa lähes kaksi kolmasosaa oli yhä tilapäisellä eläkkeellä tai siirtynyt pysyvälle eläkkeelle.

Tutkimustulokset tarjoavat tärkeää tietoa, jota voidaan hyödyntää mielenterveyskuntoutujien työhön paluun tukemisessa.

Lähde: Rissanen, P., Autio, R., Näppilä, T. et al. Factors associated with returning to work after long term absence due to mental disorders. Humanit Soc Sci Commun 8, 263 (2021). https://doi.org/10.1057/s41599-021-00952-1

Asiakasosallisuudesta ja sen vahvistamisesta

Osallisuus on sosiaalityön keskeinen arvosidonnainen periaate sekä laajempikin yhteiskunnallinen tavoite. Kuitenkin puhe osallisuudesta jää usein retoriikaksi käytäntöjen tasolla, toteaa Päivi Rissanen artikkelissaan, joka on julkaistu teoksessa Aikuissosiaalityö.

Asiakasosallisuudella puolestaan viitataan asiakkaaseen aktiivisena toimijana palvelujärjestelmässä ja omassa asiassaan. Myös kokemusasiantuntijoiden hyödyntäminen palveluissa liittyy pyrkimykseen vahvistaa asiakkaiden osallisuutta. Artikkelissaan Rissanen hyödyntää autoetnografista metodologiaa ja omia kokemuksiaan palvelujärjestelmän asiakkaana. Aiemmin Rissanen on kuvannut näitä väitöstutkimuksessaan.

Artikkelissa kuvataan osallisuuden menettämistä, mutta myös vuorovaikutukseen, kuuntelemiseen ja luottamukseen perustuvaa yhteistyösuhdetta asiakkaan ja ammattilaisen välillä sekä osallisuutta tukevia yhteistoimintaan ja kumppanuuteen pohjautuvia työtapoja. Lisäksi Rissanen reflektoi osallisuuden toteutumisen esteitä, kuten viranomaisten ammattikielen vieraannuttavaa ja objektisoivaa vaikutusta asiakkaan elettyihin kokemuksiin.

Rissanen korostaa asiakasosallisuuden olevan toteutuessaan itseään vahvistava ja hyvinvointia lisäävä myönteinen kehä.

Lähde: Rissanen Päivi 2021. Asiakasosallisuus aikuissosiaalityön asiakassuhteessa. Teoksessa Aila-Leena Matthies, Anu-Riina Svenlin & Kati Turtiainen (toim.) Aikuissosiaalityö. Tieto. käytäntö ja vaikuttavuus. Gaudeamus. Helsinki.